Nuorena miehenä se kahmi näyttelykehistä kaiken voitettavissa olevan ja sai Kiva koirakansalainen -kunniakirjan. Isäksikin se pääsi: jossakin juoksentelee 12 poikaa ja tyttöä, veteraaneja jo nekin. Maksaisin mitä vain, jos löytäisin Bonon lapsenlapsen tai lapsenlapsenlapsen, jolla olisi sama pilke silmäkulmassa.
Nyt se elää elämänsä ehtoota. En tiedä, näkeekö se enää ensi vuotta. Tulevaisuuden ajatteleminen ei tavallisesti kuulu tapoihini, mutta pelkään kuollakseni sitä päivää, kun Bono nukkuu pois. Toivottavasti se kynsien rapina puulattialla ei katoa päästäni koskaan. Eikä se kevyt kuorsaus. Eikä se katse, jolla se tuijottaa palloa, ihan minkä kokoista vain.
Rakas, paras Bono.
One of our gang. My dearest dog, Bono.
