Kesän kaunis päätös

Siitä on kohta kaksi vuotta, kun kutsuin tutut ja tuntemattomat neulomaan kanssani. Se kutsu antoi minulle ystävän poikineen, kasan ihmisiä, jotka onnellistuttavat. Yhden kanssa yritän, toisen kanssa pyöräilen kilometrin päähän juomaan pullollisen siideriä, kolmannen kanssa olen kuin turvassa, neljännellä on aina aikaa, viidennessä jotakin tuttua (ja tolkuttomasti taitoa) ja kuudennessa hyvää tuulta ja taitoa tarttua pieniin iloihin, seisemännessä sellaisia poreita, jotka nostavat hymyn aina huulille ja kahdeksannessa, yhdeksännessä, kymmenennessä ja niin edelleen... no, kaikkea. Ominaisuuksia, jotka tekevät heistä tärkeitä.

Jätin kuuden kässäkerholaisen kanssa heit kesälle lauantaina ja sunnuntaina – heitin ne heit tänä aamuna myös talviturkilleni, jota en ole kastanut sitten toissa suven. (Meinasin pyörtyä.) Vaikka olinkin vain vuorokauden poissa kotoa, pää tyhjeni kaikesta kiireestä ja maha täyttyi kaikesta hyvästä. Eikä se yökolmeen kestänyt kumman kaa -pelikään pahaa tehnyt. Kerrottakoon nyt se, että Panu Rajala hävisi ihan jokaiselle, vaikka niitä vertailukohtiahan piisasi paisuneista jääkiekkoilijoista tekotukallisiin poliitikkoihin ja meisselipianisteihin. Että niin.

Tuli siellä neulottuakin.

Spent a weekend with my dear friends. 24 hours do make miracles in good company.

Viikko? Kaksi?

Voisivat kuvat eiliseltäkin olla mutta eivät ole. Otin ne viikko tai kaksi sitten, yhtenä perjantaina, palaverin päälle. Salaattia suomalais-kreikkalaisittain, pullollinen viiniä, toinen sitruuna-minttuvettä. Ja pari keskeneräistä neuletta: Elinan omasta tulee takki, meikäläisen paita. Kirjaan, joka on ollut telakalla viitisen viikkoa mutta joka etenee taas, kun käsi alkaa olla kunnossa. Eihän se nouse mutta toimii muuten.

Hyvää juhannusta teille. Koska nukuin eilisen kotona, suuntaan tänään mökille ja taidan jatkaa uniani siellä. Viikot ovat kolmen työn kanssa sitä myöten kiireisiä, että vapaalla väsyttää. Hyvä, jos jaksan jalkapalloa katsella. (Vitsi.)

A few random pics, taken a week or two ago. Been busy lately, doing three jobs at the same time, all the spare time is for sleep. And eat. And football.

Polje, polje!

Olen kaikkea muuta kuin kodinhengetär, koska

- en jaksa silittää vaatteita enkä huollella niitä muutenkaan. Pelkään, että menevät tuolla pilalle, epämääräisissä kasoissa pienessä vaatehuoneessa silityslaudan, imurin, kymmenien kenkien, tulostimen, lelulaatikoiden ja muiden joukossa.
- tapan viherkasvini. Tai pikemminkin annan armaan Ossi-kissamme pistellä ne poskeensa. Onneksi on jättänyt peikonlehden rauhaan, mutta ikkunalaudan palmua ei pelasta enää ihmekään.
- polkupyörälleni käy joka vuosi samoin: se hautautuu syksyllä lumen alle, päivä päivältä syvemmälle, kunnes siitä näkyy vain vasen sarvi, jos sitäkään. Poni-parka, piristyyköhän se enää huollostakaan...?

Jos se ei piristy (vaatteista ja viherkasveista viis), pakkaan perheeni autoon ja ajan Kööpenhaminaan polkupyöräostoksille. Velobrista pitelisin kuin kukkaa kämmenellä, yrittäisin ainakin ja vakaasti. Ja sen tarakalle hankkisin salkun, jonne sulkisin läppärin, muistikirjan ja muutaman mustan tussin. Vakiovarustukseni. Puhelin unohtuu usein kotiin ja joskus tarkoituksellakin.

I'm terrible with bikes. It's the same thing every winter: my bike stands in the yard, covered with snow. Doesn't do any good to any vehicle. If my brown little Poni (the bike, I mean) doesn't work after a visit to a bike doctor, it's time for Velobris. These Danish bicycles are something else! And take a look at the accessories as well. That satchel!

Mitä väliä?

Ihmiskokeeseeni on alta kuukausi. Myymme kivitalokaksiomme ja muutamme vuokralle puutalokolmioon, josta saisi neliönkin, jos moukaroisi seinään reiän ja kunnostaisi siellä seisoksivan huoneen. Ehkä joskus. Nyt en jaksa edes ajatella koko asiaa: kalenteri on kiiruita täynnä, koetan miettiä muuttoaatoksia vasta viikon kuluttua. Ja myyntiajatuksia... Pitäisi soittaa välittäjälle.

Ihmiskokeen kaikesta tekee se, että en aio remontoida uutta kotia, en ainakaan aluksi. Olen ehkä kirjoittanutkin siitä. Jos onni on kiinni valkoisesta kivikuutiosta, jonka seinille on teipattu vatupassin kanssa kymmenkunta julistetta ja jonka pöydiltä ei löydy lasku-, lehti- ja lankapinoja, suon sen jollekin muulle. Minä haluan oppia sietämään keskeneräisyyttä, valkolakattua paneelikattoa, mäntyistä lattiaa, repsottavaa lasikuitutapetinreunaa, kymmenen vuotta sitten kiillellyttä liesituuletinta ja koloonsa aivan liian  kapeaa liettä. Saapa nähdä, mitä siitä tulee. Odotan kauhunsekaisella kiinnostuksella ja keskityn pitämään lankakeräni kurissa.

Iloa pääsiäisenpyhiin, ystäväiset!

Happy Easter, folks. Gonna start dreaming about a new bike now...

Pontta perjantaiksi

Poimin aamulla Facebookista, kaverin seinältä. Ajatus matkasi mukana koko päivän ja piti paikkansa. Taitaa mahtua monen muunkin elämään hetkiä, jolloin ei ole muuta vaihtoehtoa.

P.S. Tiedä sitten, oliko Shawn'n sanoman ansiota, mutta aika mitättömältä ovat tuntuneet nuo noin 19 koiranripulia, jotka olen tänään siivonnut. Koirakin on tullut pestyä jo kolmasti. 


The thought of the day, which made my day.

Satunnainen sipuli ja seitsemän muuta

Ruusuliisa pyysi kertomaan seitsemän satunnaisuutta. Kiitos kaunis, ilahdutit – taas.

1. Puhuin Sienan kanssa viime viikonloppuna kynsistä, en muista, miksi. Häntä nauratti, kun kuuli, että valkosipulillakin on kynsiä.

2. Rakastan kirjani tekemistä. Rakastan myös sitä polkua, jolle olen poikennut ja joka taitaa kuljettaa minut johonkin aivan muualle. Käsitöiden pariin kuitenkin.

3. Istun nyt junassa. Palaveroin päivällä Helsingissä kahden ihanan ja innovatiivisen ihmisen kanssa. Toisella heistä oli syntymäpäivä.

4. Samaisessa palaverissa opin, että Pirkka-sarjaan kuuluu gourmetjäätelöitä. Kinuskia ja keksiä yhdistelevä maistuu taivaalta.

5. Olen vakava, hauskakin. Ja rohkea, siis hullunrohkea, etenkin suurissa päätöksissä.

6. Olen kadottanut vuoden varrella ystäviä mutta saanut uusia, tärkeitä ja rakkaita. Haluaisin oppia unohtamaan, ymmärtämään tai sulkemaan korvani. Mutta jotkin asiat ovat sellaisia, että en kykene, en ainakaan vielä.

7. Kuljen ensi viikolla t-paidassa. Vaikka väkisin. Roomassa on melkein 20 astetta lämmintä. Otan silti villalankaa mukaan ja paljon.

Kirjankansia kullekin

Rakastan kirjoja, niiden tuntua, tuoksua ja muotoa. Mutta silti suurin osa opuksistamme elää Clas Ohlsonin muuttolaatikoissa jo kolmatta vuotta. Odottavat ehkäpä kirjahyllyä, koetan selitellä, mutta totta puhuen kaikenlaiset kannet ovat kammottaneet värivammaista minua. Että ihan tolkku lähtisi, jos hyllystä kurkistaisi värikkäitä kirjanselkämyksiä. (Olen niin sen rennon puutalon tarpeessa.)

Kirjat takaisin kotiin -toiveitani kirvoittivat Low Commitment Projects -blogin Self Help -teokset omin käsin väkerrettyine kansineen. Keksin jo kolme miljardia nimeä kuvitteellisille kirjoilleni. Why anyone would like to dress like a troll? Ihan niin kuin esimerkin omaisesti.

Love these self made book covers by Low Commitment Projects. I so know what I'm gonna do with my books and a spare moment. :-)

Versoilua vohvelikankaalla

Ostin palan valkoista vohvelikangasta ja muutaman metrin muliinilankaa ja kirjoin kevättä. Testimielessä tosin – kuviosta tulee toisenlainen, värinkin vaihdan. Mutta että oli mukavaa puuhaa. Olen viimeksi kirjonut vohvelikangasta ensimmäisellä luokalla, jolloin tein tabletin pulpetilleni. Siinä luki Sandra (muistatteko sen saksalaislaulajattaren 1980-luvulta, sen joka lauloi I'll never be Maria Magdalena?). Toisella luokalla koversin taltalla halonpuolikkaaseen Bon Jovin ja poltin sen ruskeaksi, siis tarkoituksella. Muut kirjoittivat puuhun sukunimensä. Eikä se Bon Jovi ole kaikonnut elämästäni minnekään, että onnea vain 50-vuotiaalle Jonpalle ja terveisiä Saaralle ja Ullalle!

Did some embroidery, just for fun. Wanted to capture the spring. Quite a fresh combination that white & green.

Minun tyylini

Kerron Plaza Kodin uutukaisen viimeisellä sivulla tyylistäni ja paljastan, että lankakaupassa lähtee lapasesta.

Olisi lähtenyt tänäänkin, mutta tyydyin nukkumaan kotona koko päivän. Selitin saamattomuuttani sillä, että lensin aamuisella koirankusetuslenkille persuksilleni ja satutin selkäni. Huomenna sen sijaan aion

- lähettää kymmenkunta meiliä

- neuloa yhden takakappaleen loppuun

- virkata pipoa

- hakea uuden objektiivin

- käydä postissa

- siivota

- katsoa yhtä puutaloa sillä silmällä, olisiko siitä meille kodiksi, ja

- miettiä, viitsisinkö kerätä kuitit ja muut kirjanpitäjälleni. (En.)

A Finnish interior magazine Plaza Koti made a little interview of me and my style. There's some talk about Charles Eames, Bumling, empty spaces and homes to die for. Now I'm of to do some knitting sinnce I've been sleeping the whole day. Tomorrow is something else, for instance we are going to see a flat in a yellow wooden house. Who knows – maybe it's time to move (again). Wouldn't mind of a few extra square metres (like 15!).

Salmix, soijanakkisoppa ja muita totuuksia minusta

Kanelimaan Hanna-Riikka muisti muutama viikko sitten plakaatilla. Tämä tekstintynkä on odotellut luonnoksena siitä saakka – mietin kai, millä tämän kuvittaisin. Sillä tunnustuksella tietenkin! Etäisyys tekstiin on tehnyt hyvää, sillä tänään olen varma siitä, että tarvitsen äänikirjan. Kuuntelen sitä huomenna, kun istun työhuoneeni lattialla ja mietin, että nojatuolissa olisi huomaten helpompaa neuloa. Ei puutuisi persuskaan.


Lempiruoka
Jos saisin valita yhden maan, jonne matkata aina ja ikuisesti, se olisi Italia. Ilman muuta. Parasta saapikkaassa on sen valo, mutta en pane pahakseni perinnesapuskojakaan, en etenkään pizzaa. Että pizza se kai sitten on, lempiruoka. Tein tosin toissa maanantaina soijanakkisoppaa, joka maistui tiistaina maailman parhaalta.

Lempimakeinen
Salmiakki ja suklaa ja tietysti sekaisin. Suklaista jokin tumma ja kahvin kanssa Geisha, salmiakeista parhaita ovat Salmixit. Kaadan niitä kauhallisen Makuunin paperipussiin ja syön yksin.

Lempiluettava
John Irving. En ole lukenut aikoihin, mutta juuri tänään mietin ja kaipasin. Garpin maailma mullisti lukiolaisena käsitykseni kirjallisuudesta. Pitäisi lukea enemmän, mutta aika on koko ajan kortilla. Neulon vähän vapaa-aikani. En ole koskaan kuunnellut äänikirjoja, ehkä pitäisi – siinä samalla, kun pykää pipoa, kaulaliinaa taikka lapasia.

Mieluisin tapa tehdä käsitöitä
Tuossahan se tulikin, edellä. Neuloisin vaikka kaiken ajan, jos vain voisin. En valmiin neuleen, vaan sen tekemisen takia. Vaihdan lauantaisen baari-illan milloin vain kotoisaan sohvannurkkaan, viinilasilliseen ja villalankaan. Valintatilanteet tosin ovat harvassa. Pitäisi kai ulkoillakin. Parasta neulominen on kuitenkin porukassa, kässäkerholaisten kanssa. Ajatus uusista sielunsisarista vetää nöyrän kiitolliseksi.

Lempielokuva
Jos mittarina pidetään katselukertoja  (yli 30 kertaa...), se on kiistatta Bridget Jones. Sitä ilon ja joskus lohdunkin määrää ei sanoilla selitetä. Viime vuoden suosikki oli Biutiful. Kaunein koskaan näkemäni, ehkä koskettavinkin. Javier Bardem. I say no more.

Pieni ikuisuus

Vuodenvaihde, turkoosit aallot eikä tuulenvirettä. Vain ystävä ja valkoinen santa, kirja ja joskus kylmä kalja. Krabi oli paratiisi, joka karkotti kaiken pahan pois päästä, lämmitti sydämen ja kalsasta kylmän, villakerrosten alle verhotun vartalon. Ja nyt tuntuu, kuin siitä olisi iäisyys. Auringon apu on enää haalistunut bikiniraja alavatsalla.

Ostin tänään keltaista lankaa. Se auttaa. Ja ystävät, ne monet, jotka osaavat katsoa syvälle silmiin. Että tiedoksi vain teille, että olette rakkaita. Isolla R:llä.

It seems like it's ages since my trip to Krabi. Actually it's 1,5 months. I miss the feeling of being totally free – or not free, but peaceful. And lazy without any obligations. Had to by some yellow yarn today – as a reminder of the sun. It helps – like my friends who can see below the surface. Love you, guys.

TV2 + Blogistania + Musta tuntuu

Puhuinkohan kuin vuosikausia Pohjois-Amerikassa jääkiekkoa pelannut kansallissankari: "No, tota..."

Siinäpä kysymys (yksi kymmenistä), joita olen sitten eilisillan miettinyt. Puheenparteni, tamperelainen murteeni ja kaiketi kummallisenpuoleiset tapani selvinnevät kevään kuluessa, kun TV2 aloittaa Blogistania-ohjelmansa.

Blogistania (löytyy muuten myös Facebookista) on dokumentaarinen televisiosarja, joka seuraa kymmentä kotimaista bloggaria. Meikäläisen perässä tekijät kulkivat osan maanantaita ja koko eilisen, jolloin sain kotiini myös armaita apujoukkkoja – mutta siitä lisää huomenna.

Esittelin toimittaja-Viiville ja kuvaaja-Niinalle ja kuvaaja-Jannelle suosikkikauppani (Design Boulevard, tietysti), keskeneräisen kotini (toivottavasti sen keittiön katosta killuva sähköjohtokin pääsi kuvaan) ja paljastin, millaisessa paikassa tahtoisin asua. Analysoin, millainen on hyvä valokuva, ja kerroin, mikä kengissä kiehtoo. Ja virkkasin. Virkkasin mattoa ja virkkasin ampiaiselta värinsä lainannutta koria. Ja nyt parantelen peukalonkärkeni peittänyttä rakkoa ja toivon, että sain suustani jotakin järjelliseen viittaavaa. Mielenkiintoista se silti oli, olla kerrankin haastateltavana eikä kysymysten esittäjänä.

Kuvat: Viivi Lehtonen / YLE

I'm gonna be in a Finnish tv sometime during the spring. There's a new program, Blogistania, which presents ten Finnish bloggers. Some write about fashion, some about flee markets and my thing is decoration, DIY stuff etc. Interesting. I just hope I had some sense in my sayings. Gonna tell you more about the show tomorrow – I had some fellow bloggers (who also happen to be my friends) with me for a few hours.