Kerällä

Vasta painetut Kerällä-kirjani matkailivat kustannustoimittajani pöydälle perjantaina. Niistä löytyvät muun muassa nämä kuvat helppoine ohjeineen, joita on yhteensä 45 kipaletta. Vallan kelvollisesti tekemistä muutamaksi syksyiseksi ja talviseksi kuuksi, kun käsityöt maittavat aivan eri mallilla kuin keskikesän kuumilla.

Kirjoitan lisää, kunhan pääsen selailemaan omaa kappalettani. Myyntikipaleet saapunevat Kerään loppuviikosta, toivon. Huh, pää lyö paraikaa tyhjää, sydän sataatuhatta. Mutta seuraava on jo työn alla.

Pictures from my book, Kerällä, which will be released next week – at least in our little yarn store, Kerä.

Pictures: Jukka Salminen

Perus

Kello on 4.41. Rakastan näitä aikaisia aamuja: hiljaista kotia, ikkunasta kantautuvaa linnunliverrystä ja olohuoneeseen lankeavaa auringonvaloa, viileänkeltaista, joka maalaa valkoisille seinillemme kuvioita. Ja satunnaisia autonääniä, jotka tekevät olon turvalliseksi tai ainakin tietoiseksi siitä, että ei ole yksin. Kaupungissa on aina kavereita, mikä tuntuu tärkeältä, vaikka vetäydynkin usein, hyvin usein, omiin oloihini ja viihdyn luvattoman hyvin. Ihan vain seiniä katsellen ja neuloen.

Tekeillä on muun muassa Veera Välimäen Color Affection. Harmaa ja rusehtava saavat vielä seurakseen mustan mutta eivät vielä, sillä sormet syyhyävät suunnittelemaan lyhyttä, vähän laatikkomaista paitaa, joka sopii maksihameen seuraan. Ja olisi tuossa pari pääteltävääkin, kun vain viitsisi.

Ja noin niin kuin loppukaneettina sanottakoon, että Ebba Masalinin maalaama opetustaulu on harvinaisen määrittävä asia sisustusmielessä. Tekisi näet mieli tilata Klaus Haapaniemen uusia, sinisiä tyynyjä, mutta minun ajatusmaailmassani ne eivät mahdu samaan huoneeseen viheriäisen kanssa. Voisin silti kokeilla, koska ovathan nuo nyt taas aivan järisyttävän hienoja. Niin kuin on Masalinkin, ja siinä se pulma justiinsa piileekin.

Klaus Haapaniemi has designed new cushions. Yes, please – with an enormous pleasure, I might add. :-)

Sinä torstai-iltana

- istuin hetken kotipihassa kera ihmisperheeni (kissaperheeni katseli tyytyväisenä keittiön ikkunasta) ja neuloin
- puin maailman pehmoisimman villatakin päälleni, kun pilvet peittivät auringon (ja on kuulkaapa ihana, ihana takki, jonka ohjeen löydätte elokuussa Kerällä-kirjastani)
- köpsin kauppaan uusissa Birkenstockeissani ja ostin kaksi kaljaa, jotka aion nyt kietaista huiviin.

Että näin. Huomenna kuuraan ja koristelen Kerää, sillä lauantaina on ensimmäisen syntymäpäivämme vuoro. Yksi vuosi, 365 päivää! Käsittämätön juttu, tuntuu kuin siitä olisi pelkkä kuukausi tai kaksi, kun porasimme Aleksanterinkadulla hyllyjä seinille – siitäkin huolimatta, että se tammikuu tuntui loputtomalta, ei kuitenkaan kaupan vaan sen kaiken synkän ja kylmän takia. Kerä on pakottanut luopumaan monesta, muun muassa säännöllisistä kuukausiansioista, mutta toisaalta se on antanut kaiken. En muista, milloin viimeksi olisin jaksanut ajatella jotakin uutta, joka vaatisi pitkällistä, sataprosenttista omistautumista. Nyt jaksan ja heti kerralla kahta asiaa, mutta niistä lisää tuonnempana, kun aika on oikea.

Ja hei, jos joku törmää mustaan Jopoon kera mustan, vähän vääntyneen etukorin täällä Tampereella, niin antakaa kuulua. Joku urpo pölli pyöräni takapihaltamme.

Gotta love my new Birkenstocks. And the cardigan I designed for my upcoming book – the loose, a little boxy fit is just perfect for everything. And you know the gray yarn... No color can be better.

Valmis

Arvatkaapa, mikä tämä on.

Niin, se on pino kirjani malleista, ja se kirja on lopultakin korjauksia ja viilauksia vaille valmis. Painavat jo ensi kuussa, vaikka kauppoihin Kerällä ilmestyy vasta marraskuussa. Paitsi että saisin sitä Kerään jo elokuussa satsin, mikäli jotakuta kiinnostaa.

Että tästä se radiohiljaisuus on johtunut. Työntäyteisiä päiviä, näitä, Kerää, valokuvauksia ja kaikkea. Kuvasin viime viikolla muun muassa Uhana Designin uudet kuvat ja eilen Evitaan ruokaa med den härligaste Tiina. Ja päässä kytee kolmemiljardia uutta ideaa, jotka koskevat kirjoja, valokuvia, vuotta Italiassa ja niin edelleen. Että jos jokin taho on vailla Italian-kirjeenvaihtajaa taikka muuta sieltä raportoivaa tapausta, niin I'm all yours.

A part of the things I've made for my book. Which is almost ready!!!

Ei ihan vielä käyntikortin jatkeeksi

Keraamikko-Merja toi tänään korillisen tekemiämme astioita Kerään. Celadonilla lasitetuista kulhoistani tuli juuri sellaisia kuin tahdoinkin: rosoisia ja juurevia ja aamukahville sopivia. Ystäväni vihjasi, että voisin lisätä käyntikorttilitaniaani myös keraamikon. Kiitos vain, Taina, mutta katsotaan asiaa kymmenen vuoden päästä. Lupaan harjoitella ahkerasti ja toivon mukaan monesti Merjan opissa.

Ollapa nytkin savea. Kaulisin itselleni muutaman kulhon ja hukkaisin kiiruun hetkeksi muualle. Onneksi on vain hyvää kiirettä: kiintoisia kuvauskeikkoja, kolumnin kirjoittamista, kaupan kehittämistä, kirjan viimeistelyä, käsitöitä, kotijuttuja, tekstiilisuunnittelua ja haravointia. Julmetusti haravointia.

Asiasta kymmenenteen: näihin (Pharrell-)kuviin ja tunnelmiin.

Keramiikkakurssilla

Olen koettanut tässä miettiä, milloin viimeksi en olisi omannut metristä keskeneräisten käsitöiden pinoa. Koska tila ja tarvikearsenaalini on rajallinen, keskityn neulonta- ja virkkuuhommiin, mutta mikäli meillä olisi verstas, kunnostaisin siellä kaiken aikaa huonekaluja, opettelisin verhoilemaankin. Ja maalaisin ja muovailisin savea.

Savi on kiehtonut minua vuosikausia, mutta kontaktini siihen rajoittuvat päiväkodin punasavirasiaan, jonka pykäsin viisivuotiaana ja jossa säilytin maitohampaitani. Muistaakohan äiti sen vielä? Savessa on toki tullut maalaistyttönä rämmittyä, mutta keramiikkaan en ole päässyt perehtymään.

Mutta perjantai-iltanapa pääsin, kun suuntasin neljän ystäväni kanssa Pyynikille Lampisen Merjan oppiin. Vanhan tehdasrakennuksen korkeat tilat, suuret ikkunat ja Merjan vanhat, ajan kauniisti kuluttamat kalusteet antoivat tilaa ajatuksille, vaikka ne olivatkin yksipuolisesti "ooh, ihanaa" -luokkaa. Ihastelut eivät ainakaan vähentyneet, kun pääsimme painamaan sormemme saveen. Huh, mikä materiaali! Lempeä ja kannustava, semmoinen kuin opettajammekin.

Saapa nähdä, mitä meidän tekeleistämme tulee, että pääsevätkö café au lait -kulhoni käyttöön saakka. Tai vaikka osaksi ruokakuviani. Siinäpä muuten seuraava tavoitteeni: kuvausrekvisiitan kartuttaminen omin astioin. Ensi syksynä on pakko mennä kansalaisopistoon, eipä tässä muu auta.

Oletteko te olleet keramiikkakursseilla? Tai vaikkapa viikonloppuworkshopeissa? Suositelkaa yhdelle innostuneelle.

Köyden varassa

Vasily Butenkon Acorn lukeutuu "pakko kokeilla kotona" -listalleni. Olohuone onkin kaivannut uutta valaisinta. Tiedä sitten, onko se mustasta köydestä pykätty kyhäelmä vaiko pari mustaa Myytä. Haluan silti kokeilla – ihan vain väkertämisen ilosta.

Vasily Butenko's Acorn pushes my DIY-buttons.

Käsinkehrätty

Vyyhdistä tuli viimeinkin kerä, kerä päätyi puikoille ja valmis tekele syksyllä ilmestyvään kirjaani.

Sain langan Villavyyhdistä viimesyksyisillä Kädentaidot-messuilla. Se oli eittämättä kaunein näkemäni lanka, siinä paikan päällä kehrätty, vasta valmistunut. Mietin kauan, mitä siitä tekisin, ja päädyin johonkin simppeliin asiaan, joka kestää aikaa ja passaa mustanpuhuviin pukineisiini. Syksyllä näette. Minä en malta odottaa, että pääsen pingottamaan ja käyttämään tätä (ja yhtä villapaitaa, jonka sain eilen valmiiksi ja josta tuli juuri oikeanlainen!). Tuntuu kuin olisin saanut juonen päästä kiinni. Se on varmasti tuo valo, kevään aurinko, kuten viisivuotiaani eilen kuvaili.

Got this yarn from Villavyyhti. It's probably the most beautiful yarn I've ever seen. Had to think a long while what to do with it. Decided to make something simple, yet stylish. A thing that looks good after twenty years. I'll show you the finished thing in the autumn, when my book is published. Just love this flow I'm having.

Yksi kymmenistä...

... kuvista, joita Jukka (valokuvaaja-Salminen tai muusikko-Ässä) on ottanut kirjaani. Nivaska etenee, tuntuu, että hitaasti, mutta toisaalta nopsasti: viimeisen rykäisyn paikka on seuraavan kuukauden aikana. Nimikin on jo olemassa, kansikuvan otamme sunnuntaina.

Kuvittelin aina, että minusta tulee romaani- eikä tietokirjailija, mutta toisaalta, kuka tietää – ehkäpä toteutan unelmani vielä joskus. Piisaisi ihan omaan pöytälaatikkoonkin. Vaikka jännittää se tämäkin, etenkin nyt, kun valmiina on "vain" kuvia ja tekstejä. Taitto alkaa ensi viikolla. Ja armoton näprääminen jatkuu, kunhan pääsen tästä tulehduskierteestä eroon. Tulisi edes yksi kerrallaan, mutta ei: korvat ja poskiontelot yhtä aikaa.

This is one of the pictures Jukka has taken for my upcoming book. There's still a lot to do, it's going to be a busy month.

Idea. Kopioitu toki.

Blogisuosikkini kiitävät Bloglovinin ensimmäisellä sivulla sellaista kyytiä, että en kerkiä mukaan, en ole kerinnyt aikoihin. Tänään oli taas 700 lukematonta postausta, jotka merkitsin samoin tein luetuksi. Lupasin ja vannoin, että perehdyn uusiin paremmin. My ass, sanon minä, mutta yritys on kova.

Jos tekee kahta työtä, kirjoittaa kirjaa, luo jotakin uutta ja vielä salaista ja kunnostautuu tapahtumatuotantorintamallakin, ei jää aikaa millekään muulle, liian vähän lapsellekin. Kahden kuukauden karmea putki kostatui: sain vatsakatarrin ja 80 euron arsenaaliin lääkkeitä. Ja käskyn nukkua. Aion noudattaa ja olla paremmassa kunnossa jo kahden viikon kuluttua.

Jätän yhden työn toviksi telakalle ja keskityn tärkeään: kotiin, rakkaisiin ja kukaties sisustamiseenkin. Jos vaikka siivoaisinkin. Ensimmäinen inspiroiva kuva löytyi Ikean Livet Hemma -blogista, johon Husligheter-blogin Maria Soxbo oli luetellut kuvastosuosikkikuvansa.

Komppaan Mariaa naulakkoasiassa, mutta vaihtaisin puisen Molgerin mustaan Bolmeniin. Ja sitten se kasa tauluja killumaan. Kätevänpuoleista.

A nice idea Ikea has in their new catalogue. I too want to hang some pictures like this – but instead of Molger hanger I'll choose the black Bolmen.

Sydämen paikka

Kerta viikkoon, kuuluu kirjoitustahtini. Ihan kuin olisin keksinyt jälleen kerran itselleni yhden kaksi (kertaa miljoona) työtä liiaksi. Pinna on katkeamisvalmiudessa alta aikayksikön, mistä syystä tilasin juuri robotti-imurin ja lähetin sähköpostia siivoajalle. Jos vaikka joku muu. Aion käyttää säästetyn ajan värittelyyn ja muovailuvahailuun ja petsoppeiluun.

Ja sitten neulahuovutan sydämiä kyynärpäiden paikalle. Honestly WTF se vain osaa DIYt. Parhaiten.

P.S. Ei ketään puulattianhiojaa ja lipeäkäsittelijää tai maalaria Tampereen tienoilla?

Note to self: Don't do three jobs at the same time. If I had any spare time, I would do these patches to my grey pullover. Love Honestly WTF, the best DIY ever. But with that name it's no wonder.

Kekseliäs K-rauta

Kun asiakasymmärrystoimisto Kopla Helsinki kysyi joskus talven tuiskeissa, lähtisinkö katsastamaan K-raudan valikoimaa sillä silmällä kymmenkunnan muun bloggarin kanssa, vastasin kerrasta kyllä. Meille annettiin muutama tehtävä, joiden avulla analysoimme muun muassa K-raudan valikoimaa, viihtyisyyttä ja asiakaspalvelua. Annoimme vastauksemme ja jäimme odottelemaan jatkoa.

Ja sitähän tuli. Kokoonnuimme koko konkkaronkka – koplalaiset, k-rautalaiset ja me bloggarit (Kotipalapeli, Kahden suora, Time of the Aquarius, Kettukarkki, Valkoinen Harmaja, Bambula, Vihreä talo ja 2h+k) – hiihtoloman tienoilla Helsingissä ja jatkoimme rautakaupan hyvien ja ei niin hyvien puolien parissa. Annoimme ehdotuksia valikoimaan passeleista tuotteista ja valkkasimme jo olemassa olevista muutamia suosikkejamme.

Suosikit ovat pyörineet pari viime viikkoa sisustuslehdissä, kun K-raudan mainoskampanja alkoi toden teolla. Nostan pipoani perinteikkäälle, koko Suomen kattavalle ja siksi kaiketi jäykähköllekin koneistolle siitä, että he uskalsivat satsata sisustusbloggareihin eivätkä pestanneet hommaan esimerkiksi Helsingin suurinta mainostoimistoa. Ei sillä, etteikö meissä bloggareissa piisaisi ammattitaitoa: porukaamme kuului niin muotoilijoita ja sisustussuunnittelijoita kuin toimittajia ja viestinnän ammattilaisia sekä satoja tuntia remontoineita naisia, joilta luonnistuvat laatoittamiset, lattioidenvaihtamiset sun muut "pikku" hommat.

Sain ilokseni olla mukana myös mainoskampanjan konkreettisessa toteuttamisessa. Istuimme Kahden suoran Lauran ja Kettukarkin Mairen kanssa muutamana päivänä palavereissa, mallailimme seinää paperilla ja mietimme, miten saisimme siitä a) raikkaan ja b) sellaisen, joka olisi helppo monistaa eri myymälöihin. Lopulliset rakennus- ja kuvaustyöt veivät kaksi pitkää päivää, joita en vaihtaisi pois, sillä sain niiden aikana myös kaksi kallista ystävää.

Ja se minun suosikkituotteeni, se on Dremel-monitoimimasiina. Tai Tikkurilan Helmi-kalustemaaleilla tuunatut saunanovenvetimet. Tai Cellon pienet valaisimet, jotka muuttuivat kymmenen kertaa hienommiksi spraymaalilla. Tuunaus, se taisi olla päivän sana tässäkin asiassa ja hyvä niin.


I had a chance to take part in a commercial campaign by K-rauta. The most prestigious hardware store in Finland asked about ten bloggers to give their opinion of K-rauta's selection, knowledge etc. We spend some hours at the stores as mystery shoppers and analyzed the results in a meeting we had a few months ago. The meeting resulted a campaign, which is currently presented in nearly every interior magazine in Finland. These pictures above are taken during the two days we finally shot the campaign with Maire and Laura. Long days I loved – thanks to those two. My friends.

Kaupungin ihanin Kerä

No nytpä sen paljastan. Meikäläisestä tulee lankakauppias kera ystäväni, armaani Elinan. Aluksi vain vasenkätinen, koska skeittasin toissailtana oikean olkavarteni katki ja poikki. Koetin jo neuloa: kyllä se onnistuu, kunhan pysyy etanavauhdissa.

Kerä, eli kauppamme, on myös Facebookissa. Ja blogina!

It's official: I'm about to open a yarn store with my darling Elina. Our little shop opens in July (at latest), but the webstore is coming sooner. Stay tooned in Facebook and on our site, www.kera.fi. By the way, if you would like to have the posts in English as well, let us know.

Enhabiten ja muisto 30 vuoden takaa

Painoin päiväkodissa maiseman valkoiseen t-paitaan. Sen keskellä virtasi joki, jonka sinisen sävyt vaihtelivat vaaleasta tummaan. Tädit tykkäsivät siitä, sain painaa yhden paitaan samanlaisen. Tuli vain mieleeni, kun näin all the mountains -blogissa Enhabitenin tyynyliinan. Kertakaikkisen kaunis. Haluaisin lahjoittaa sen uudelle kodillemme.

A beauty by Enhabiten. Found it via the magnificent all the mountains blog.

Perulaiselle pikkupojalle

Weranna's-verkkokaupan Knit Hit Kitit ovat keksintöjen kermaa. Puuvillaiseen pussukkaan pakatuilla langoilla ja puisilla puikoilla voi pykätä tyynyjä, pipoja taikka lapasia, ohjeet ovat mukana.

Tein eilen nepalilaisen pipon Novitan harmaasta Huopasesta ja keltaisesta Kelosta. Homma vei tunnin toista, tupsun jätin tälle päivälle. Pääsen testaamaan ensimmäisen kerran tupsukonetta, joka sekin seurasi pussukan mukana. Toivottavasti se on kätevä kapistus, sillä tupsunteko ei lukeudu lempipuhteisiini. On oikeastaan samassa kamalassa kategoriassa tiskauksen ja silittämisen kanssa.

En tiedä, mikä nepalilaismyssyssä on parasta, mutta tykkään eritoten siitä, että jokaisesta pipopaketista luovutetaan euro hyväntekeväisyyteen. Tämä pipo matkaa maailman toiselle laidalle, perulaisen kummipoikamme päähän. Kolmevuotias, pikkuautoista pitävä Will Smith löytyi World Visionin kautta.

Kunpa vielä joskus pääsisimme katsomaan pientä perulaista. Tyyppiä tulee ikävöityä tämän tuosta, vaikka emme ole vielä vaihtaneet kirjeen kirjettä. No, pipo päätyy postin huomaan huomenna – muutamien autokirjojen ja -tarrojen kanssa.

Onko teillä kummilapsia ulkomailla? Millaisilla asioilla te ilahdutatte heitä?


Knit Hit Kit. What an idea – the best! Weranna's has made some great co-operation with Novita and come up with a bunch of accessories one can knit. I especially love this Nepal hat, since one euro per each hat goes to charity. I made one yesterday. Gonna send it to our godson in Peru. The tree-year-old Will Smith loves tiny little cars, or so I have read, so the package is gonna include some stuff about cars as well. Do you, guys, have godchildren via Wold Vision etc.?

Kirkkaasti baari-illan edelle

Lauantai-ilta Roomassa. Oivallinen illallinen, lasi valkoviiniä ja kilometri kaksi kohti kotia, kutimen luo. Valmistakin tuli ja täytettä kirjani sivuille. Ensi kuussa kuvataan.

Making things to my book. Little by little.

Kirjankansia kullekin

Rakastan kirjoja, niiden tuntua, tuoksua ja muotoa. Mutta silti suurin osa opuksistamme elää Clas Ohlsonin muuttolaatikoissa jo kolmatta vuotta. Odottavat ehkäpä kirjahyllyä, koetan selitellä, mutta totta puhuen kaikenlaiset kannet ovat kammottaneet värivammaista minua. Että ihan tolkku lähtisi, jos hyllystä kurkistaisi värikkäitä kirjanselkämyksiä. (Olen niin sen rennon puutalon tarpeessa.)

Kirjat takaisin kotiin -toiveitani kirvoittivat Low Commitment Projects -blogin Self Help -teokset omin käsin väkerrettyine kansineen. Keksin jo kolme miljardia nimeä kuvitteellisille kirjoilleni. Why anyone would like to dress like a troll? Ihan niin kuin esimerkin omaisesti.

Love these self made book covers by Low Commitment Projects. I so know what I'm gonna do with my books and a spare moment. :-)

Versoilua vohvelikankaalla

Ostin palan valkoista vohvelikangasta ja muutaman metrin muliinilankaa ja kirjoin kevättä. Testimielessä tosin – kuviosta tulee toisenlainen, värinkin vaihdan. Mutta että oli mukavaa puuhaa. Olen viimeksi kirjonut vohvelikangasta ensimmäisellä luokalla, jolloin tein tabletin pulpetilleni. Siinä luki Sandra (muistatteko sen saksalaislaulajattaren 1980-luvulta, sen joka lauloi I'll never be Maria Magdalena?). Toisella luokalla koversin taltalla halonpuolikkaaseen Bon Jovin ja poltin sen ruskeaksi, siis tarkoituksella. Muut kirjoittivat puuhun sukunimensä. Eikä se Bon Jovi ole kaikonnut elämästäni minnekään, että onnea vain 50-vuotiaalle Jonpalle ja terveisiä Saaralle ja Ullalle!

Did some embroidery, just for fun. Wanted to capture the spring. Quite a fresh combination that white & green.

Kurkkaus kirjaan

Kirjoitan ja piirrän ideani luonnoslehtiöön. Liimailen sivuille langanpätkiä ja vyötteitä, lasken silmukoita ja mietin, näyttääkö valmis tuotos samalta kuin ajatuksissani. Ensi viikolla luon sivukartan, pohdin kirjani rytmiä ja teen kuvasuunnitelmia. Ja neulon niin maan pirusti. Ja nautin. Ja otan yhteyttä yhteistyöasioissa tahoon jos toiseen. Ja jossakin siinä työn tuoksinassa valjastan myös äitini hommiin. Kirjassani muistellaan viime kesän korvalla kuollutta mummua, joka teki maailman mainioimpia lapasia. Sitten näette, joskus ensi vuonna.

I've been working with my book. Sketching, colouring and counting stitches. I haven't done a single stitch today, but that is about to get fixed.

Virkatut sukat

Keskeneräisten tekeleideni kasa hupenee hitaasti, varmasta en ole varma. Aloitin sinapinkeltaiset (mikä yllätys) sukat syksyllä, mutta tuollapa ne ovat maanneet, kassin pohjalla. Tai se ensimmäinen. Toisen virkkasin eilen. Olin kuitenkin kuukausien varrella kadottanut kaikki muistikuvat virkkuukoukun koosta ja tarrasin lähimpään. Oli sitten isompi koukku se, siispä myös toinen sukka – ei kuitenkaan haitaksi saakka.

Ohje löytyi Novitan sukkalehdestä, ja langan virkaa teki Dropsin Karisma. Ja se virkkuukoukku, Clover, tietenkin.

Illalla neulon mallitilkun ja lasken silmukat simppeliin villapaitaan. Mutta se saa jäädä odottamaan, ensin on pipon vuoro. Pakko testata yhtä neulosta. Olen hullu.

Just finished these crocheted socks. Kinda nice to make yet the next pair is going to be knitted. The yarn I used was Drops Karisma.