Viikko? Kaksi?

Voisivat kuvat eiliseltäkin olla mutta eivät ole. Otin ne viikko tai kaksi sitten, yhtenä perjantaina, palaverin päälle. Salaattia suomalais-kreikkalaisittain, pullollinen viiniä, toinen sitruuna-minttuvettä. Ja pari keskeneräistä neuletta: Elinan omasta tulee takki, meikäläisen paita. Kirjaan, joka on ollut telakalla viitisen viikkoa mutta joka etenee taas, kun käsi alkaa olla kunnossa. Eihän se nouse mutta toimii muuten.

Hyvää juhannusta teille. Koska nukuin eilisen kotona, suuntaan tänään mökille ja taidan jatkaa uniani siellä. Viikot ovat kolmen työn kanssa sitä myöten kiireisiä, että vapaalla väsyttää. Hyvä, jos jaksan jalkapalloa katsella. (Vitsi.)

A few random pics, taken a week or two ago. Been busy lately, doing three jobs at the same time, all the spare time is for sleep. And eat. And football.

Salmix, soijanakkisoppa ja muita totuuksia minusta

Kanelimaan Hanna-Riikka muisti muutama viikko sitten plakaatilla. Tämä tekstintynkä on odotellut luonnoksena siitä saakka – mietin kai, millä tämän kuvittaisin. Sillä tunnustuksella tietenkin! Etäisyys tekstiin on tehnyt hyvää, sillä tänään olen varma siitä, että tarvitsen äänikirjan. Kuuntelen sitä huomenna, kun istun työhuoneeni lattialla ja mietin, että nojatuolissa olisi huomaten helpompaa neuloa. Ei puutuisi persuskaan.


Lempiruoka
Jos saisin valita yhden maan, jonne matkata aina ja ikuisesti, se olisi Italia. Ilman muuta. Parasta saapikkaassa on sen valo, mutta en pane pahakseni perinnesapuskojakaan, en etenkään pizzaa. Että pizza se kai sitten on, lempiruoka. Tein tosin toissa maanantaina soijanakkisoppaa, joka maistui tiistaina maailman parhaalta.

Lempimakeinen
Salmiakki ja suklaa ja tietysti sekaisin. Suklaista jokin tumma ja kahvin kanssa Geisha, salmiakeista parhaita ovat Salmixit. Kaadan niitä kauhallisen Makuunin paperipussiin ja syön yksin.

Lempiluettava
John Irving. En ole lukenut aikoihin, mutta juuri tänään mietin ja kaipasin. Garpin maailma mullisti lukiolaisena käsitykseni kirjallisuudesta. Pitäisi lukea enemmän, mutta aika on koko ajan kortilla. Neulon vähän vapaa-aikani. En ole koskaan kuunnellut äänikirjoja, ehkä pitäisi – siinä samalla, kun pykää pipoa, kaulaliinaa taikka lapasia.

Mieluisin tapa tehdä käsitöitä
Tuossahan se tulikin, edellä. Neuloisin vaikka kaiken ajan, jos vain voisin. En valmiin neuleen, vaan sen tekemisen takia. Vaihdan lauantaisen baari-illan milloin vain kotoisaan sohvannurkkaan, viinilasilliseen ja villalankaan. Valintatilanteet tosin ovat harvassa. Pitäisi kai ulkoillakin. Parasta neulominen on kuitenkin porukassa, kässäkerholaisten kanssa. Ajatus uusista sielunsisarista vetää nöyrän kiitolliseksi.

Lempielokuva
Jos mittarina pidetään katselukertoja  (yli 30 kertaa...), se on kiistatta Bridget Jones. Sitä ilon ja joskus lohdunkin määrää ei sanoilla selitetä. Viime vuoden suosikki oli Biutiful. Kaunein koskaan näkemäni, ehkä koskettavinkin. Javier Bardem. I say no more.

Majakka makuuni

Jatkakaamme paljastuksia, osa 2: Paperikalentereista kynttilälyhtyihin. Jälkimmäisille on paikkansa, mutta ei tamperelaisen kivitalon kakkoskerroksessa. Tai niin luulin.

Kiinnitin ensi kerran huomiota Normann Copenhagenin Lighthouseen, kun näin sen keltaisena Mikon blogissa. Seuraavaksi näin majakan jonkin turkulaiskaupan näyteikkunassa – pinkkinä. Ja jostakin se sinertäväkin silmilleni iski. Harmittelin väritrioa, jonka yksikään jäsen ei passannut meille, ja jätin asian sikseen.

Kunnes seikkailin Houmin sivuilla ja törmäsin mustaan... Asia on nyt niin, että olen kehittänyt kapineeseen pakkomielteen. Selittelen itselleni, että se toisi tujauksen joulua ja säilöisi uteliaan kissan viiksikarvat. Ja hyvänen aika, siitähän on vaikka jättipäisten petshoppien kodiksi. Kaipaako joku vielä muita perusteita? ;-)

I saw a yellow Lighthouse by Normann Copenhagen in Mikko's blog for some while ago and kinda liked it a lot. Then I saw the pink one and then the turquoise. Nope, none of them fits here – and trust me, I have tried to resolve the problem. But then – just yesterday – I noticed there's a black one, too! I don't see any reason why not to order it. One of the major ones is our curious cat who sticks his head everywhere. Even to the candles.

Tulevaisuudessa...

... minäkin tahtoisin tehdä työtäni laulellen. Slussenin metroaseman sivustalla sunnuntaina soitellut nainen oli aurinko. Halasin kiitokseksi.

Nyt ei laulata. Olen tässä syksyn aikana odotellut kirjettä verottajalta, jotta saisin maksella veroja. Ei ole kuulunut, ei. Tämänpäiväisten setvintöjen päätteeksi selvisi, että ennakkoveroni oli poistettu – ei elämäni helpottamiseksi, ei, vaan vaikeuttamiseksi. Seuraavien kolmen kuun palkat menevätkin sitten kokonaisuudessaan verottajalle, jotta en olisi ensi vuonna kusessa. Loppuvuoden olen.

Ja niistä muista päätä koettelevista asioista en jaksa edes kirjoittaa. Onneksi pääsen huomisiltana neulomaan. Ja viikonloppuna kädentaitomessuille.

Kuis teillä?


P.S. Lisäkuvia Tukholmasta sitten joskus. Fotografiskan kurssi oli kelpo! Ja ne näyttelyt, ne vasta kelpoja olivatkin. Piti taas vähän tihrustaa itkua liikutuksesta.

Viikko sitten...

... makasin vatsallani mökin terassilla ja kuvasin oransseja, punaisia pilkkuja pintaansa saaneita mansikanlehtiä, kuivuneita kukkasia, sammalta puskevaa puuvenettä ja puolimätiä ruusunmarjoja, jotka hetkeä myöhemmin katosivat talvivaatteisiin sonnustautuneen oravan suuhun.

Sitten kaivoin koukun ja sinapinkeltaisen lankakerän kassistani ja virkkasin sukan.

Tunnelmasta toiseen ja terveisiä Tukholmasta. Talvi ei ole kerinnyt tännekään, vaikka viima pistää posket rusolle. Katuvalokuvauskurssi alkaa yhdeksän tunnin kuluttua. Kaduttaa jo nyt, etten pakannut pipoa mukaani.

Substanssilla ja ilman

Kiitos, RuusuLiisa.

Tunnustus velvoittaa kertomaan kahdeksan satunnaista asiaa itsestään. Keskityn kepeisiin.

1. Haluaisin perustaa lankakahvilan. Kunhan se yksi tila vain vapautuisi...
2. Matkustan ensi kuussa Tukholmaan street photography -kurssille. Jännittää jostakin syystä.
3. En osaa asettua. Pitäisi osata.
4. Sisiliassa on maailman kaunein valo, siis minusta. Haluan taltioida sitä muutaman kuukauden ajan, ennen kuin Siena menee kouluun.
5. Etsin sinapinkeltaisia chinoksia. Onko jollakulla näköhavaintoja?
6. Minulla on kaksi itsetuntoa: työ- ja se tavallinen. Toinen on kutakuinkin OK, toinen kaukana siitä.
7. Poskionteloni pallolaajennetaan tänä syksynä. Katselin aiheesta videon. Virhe.
8. Lempilankani on Malabrigo Worsted.

Kullankeltaiset Norjan keskellä

Kotona. Kertonee jotakin kuluneesta syksystä, että en ollut tunnistaa olohuonettamme, kun avasin eilisiltana kotimme oven. Ei sillä, että se olisi muuttunut – tavarat olivat tismalleen samoilla paikoilla, joille olin ne jättänytkin –, mutta en ole kerinnyt muodostamaan minkäänlaista tunnesidettä tänne. Miten olisinkaan, kun työpäivät ovat poikkeuksetta 12–20-tuntisia. Pölähtäneestä päästä kertoo myös edellinen postaus katosta.

Työnarkomania on karmaiseva koettelemus. Eikä siihen auta se, että joku käskee lepäämään tai ottamaan "vähän vähemmän töitä". Uskokaa pois, sanon itselleni niin joka ikinen päivä. Tällaiset asiat juontavat juurensa jonnekin ihan toisaalle, eikä tavan kitkeminen onnistu hetkessä, ei edes vuodessa. Mutta sitä kohti!

Työmatka Norjaan avasi taas silmiäni, antoi aimo annoksen rohkeutta. Nyt taitaa olla aika sille yhdelle asialle, jota olen ajatellut aktiivisesti viitisentoista vuotta. Se = riski, rahapula ja miljoona muuta asiaa, mutta se saattaa tuoda tullessaan jotakin onnensorttista.

Ja nämä kuvat. Norjasta, tietenkin. Sienet kuvasimme viimeiseksi, Selma-kissan hetkeä ennen kotomatkaa. Onneksi täällä kotosalla odotteli samanlainen Ossi.

Two more pics from Norway. Had a busy but terrific week there. It gave me a lot to think about. Lots of courage to follow my instincts. I think it's about time to follow my heart and do something big (for me) I've dreamt about for 15 years.

Tanssilattiantasosta

Jos joskus ehdin ulos, oikein tanssimaan, suuntaan tänne. Tamperelaiset, tunnistatteko?

Lauantain aamukahvi maistuu siellä paljon paremmalta kuin kotona, ihan vain tunnelman ja tutun seuran takia. Levylautaselta saattavat soljua Ariel Pinkin sävelet, kuten tänään.

Kesä panee parastaan, vaikka vihreä alkaa kadota puista. Keltainen on kaunis, Baggun kauppakassissakin.



Ja se Ariel Pink. Vapauttavaa viikonloppua!


If I have the time to go dancing, this is the place with its wooden floors, dark colours and the kicker (in which I absolutely suck). On Saturday mornings they have a dj and some breakfast and Ariel Pink on the amps. At least today. Despite the yellow leaves we still have a warm summer. Love the yellow, though. Especially the shade of my Baggu.

Oslo

Radiohiljaisuus

Viikonloppu mökillä verkon ulottumattomissa. Muistikorttikin jäi kaupunkiin, ja kamera sai kökkiä kassissaan. Että puhelimella otettuja kuvia. Taas.

Veljenpojan viisivuotissyntymäpäivät, kesän ensimmäiset metsämansikat heinänkorressa ja lämmin lampi.

Ja tunne siitä, että se "vähän" sottainen on aina paras. En vaihtaisi puhtaanvalkoisiin.

Toivoa – ei täynnä, mutta kuitenkin

Torstai kääntyi tunti sitten perjantaiksi. Se oli toivoa täynnä, vaikka pessimisti minussa heittääkin haaveita kintaalla. Mutta siihen mahtui paljon: koirapuiston paksu ja kuuma hiekkapatja paljaiden varpaiden välissä, kuuma kahvi rantakuppilassa – santsikin, yllätyslippu Tavastialle ja sähköposti, joka saattaa muuttaa kaiken. Ja virke 5, jonka luin itkua tihrustaen. Ja tunti ystävien kesken, jutturakenteita kerraten. Kiitos. Kaikille toivontuojille.

P.S. Koirapuiston päivänkakkarat olivat täynnä kirvoja. Tai jonkinmoisia mustia ötököitä.

Laiturinnokassa

Keskiviikko oli hyvä, kaikki mökillä vietetyt päivät ovat. Laiturilla oli joutsenenpaskaa, katsoin puhtaan kohdan ja kävin selälleni. Välillä upotin jalat jääkylmään veteen ja hengitin pitkästä aikaa hiljaa. Ainakin hetken.

Waarallista

Yksi rakas nukkui pois. Hän, joka opetti, miten lehmä lypsetään käsin. Hän, jonka kanssa ajoin alle koulukäisenä elikot laitumelle, ja hän, jonka kanssa istuin traktorin peräkärryssä, taivaita hipovan heinäkuorman päällä.

Läheisen kuolema asettaa asioita perspektiiviin, muistuttaa, mikä on oikeasti tärkeää. Olen pohtinut syntyjä syviä ja päättänyt asian poikineen. Yksi niistä on se, että opettelen rullalautailemaan. Vanha minä olisi pitänyt itseään pölhönä, surullisesti nuoruusvuosissa roikkuvana kolmekymppisenä, mutta nykyminää ei voisi vähempää kiinnostaa: minähän opettelen skeittaamaan ja sillä selvä.

Mutta en tietenkään skeittaa millä tahansa laudalla. Yksi supisuomalainen Waara meikäläiselle, kiitos. Puunvärisenä taikka mustana. Ja suurilla, pehmeillä renkailla, kuten konkariystäväni vinkkasi.

Onneksi on kesäloma ja aikaa parannella esimerkiksi murtunutta rannetta.

Onko teidän joukossanne kruisailijoita?

Ditte Isager vol. 3

Tämä on kolmas kerta (eikä muuten jää viimeiseksi, seuraava kirjoitus odottaa jo julkaisuaan), kun tuuppaan tanskalaisen Ditte Isagerin kuvia katseltaviksenne. New Yorkissa vaikuttava valokuvaaja on totisesti vaikuttava. Pidän rouheasta tummanpuhuvuudesta, valon leikistä ja siitä, kuinka kuvat siivittävät ajatukset muille maille, herättävät idean poikineen. Pääkoppa onkin ollut huolestuttavan tyhjä viime viikkoina: Isager tuli enemmän kuin tarpeeseen.

Danish photographer Ditte Isager belongs to my absolute favourites. I love the somehow dark but kind atmosphere, the way the light plays in the pictures. And the thing that they truly inspire. I've been somewhat lost for the past weeks, but these wood-related pictures helped to gather some ideas.

Mekko, jossa ei kannata pyllistellä

Viime kirjoitukseni ovat olleet pukeutumispainotteisia. Älkää peljätkö, kodinsisustaminen ei ole katoamassa Musta tuntuusta, vaikka into onkin vakan alla. Tai no, intoa piisaa, mutta tuntuu turhauttavalta, kun muutamat asiat vain möllöttävät muuttumattomina, kuten mustan vessanovemme valkoinen kahva, jonka olen aikeissa maalata mustaksi. Olen ollut aikeissa maalata sen mustaksi kohta viisi kuukautta... Ja entäpä ne arkistokaapit, nekin pitäisi kiikuttaa maalarille. Ja sohva, se tarvitsisi nahkaverhoilun – onhan se sitä jo kolmatta vuotta odotellutkin... (Musta kangaspinta, jonka se aluksi sai, on osoittautunut virhetikiksi.) Tosin tässä kohdin sopii taas peräänkuulutella lottovoittoa.

Kertokaahan, kyllästyttävätkö kautta turhauttavatko teidän kotinne koskaan? Miten siitä tuntemuksesta pääsee eroon? Tai mistä sitä aloittaisi, että pääsisi taas vauhtiin?

Palaisikohan se into uudella Jumperfabrikenin Maud-mekolla, mustilla sukkahousuilla ja lyhytvartisilla Converseilla? Jotenkin kuvittelen, että kyllä.

My latest posts have been about clothes, but interior stuff is coming, I promise. Lack of interest, in a way (too many things to do at home, don't know where to start from. There are some door knobs to paint, some sofas to upholster, some curtains to sew, some cabinets to paint x 1 000...). Where to start?

Turistirysä tai ei...

... Tukholman Gamla Stanin kapeita kujia ei voita mikään lauantaisena tai sunnuntaisena aamuna, ennen kuin lautat ovat saapuneet satamiin. Avoimia kahviloita yksi tai kaksi, asukkaita kolme, ehkä neljä. Jokainen ulkoiluttaa vapaana juoksentelevaa koiraa.

Ja minä juon kahvia ja katselen kauniita vehnäjauhopusseja.

Keitän kahvit nytkin, kellonajasta viis. Haluan valvoa ja neuloa. Viime yönä valmistui tällainen pipo, mutta purppuranpunaisena. Mies valitsi värin, kävi yksin lankakaupassa.

Kevät. Tule jo.

Tai älä tulekaan. Ehtiipä käyttää kaikkia villavia vaatteita, olevia ja puikoilta tulevia. Toisaalta pidän kaulaliinaa kesät talvet... Piponkin voi vaihtaa kepeämpään malliin. Eikä mikään voita koleana kesäiltana päälle kiskaistua kulahtanutta villapaitaa.

Kuukausien vaihtelua kelpaa kuitenkin seurailla Commonista hankkimastani kalenterista. Postikortinkokoiset sivut päätyvät vuoden päätteeksi johonkin tuunailutarkoitukseen. Niillä voisi tapiseerata jonkin pienen seinänpätkän. Tai päällystää ruman muistikirjan. Mutta miksi minä sellaisen ostaisin...?

Visuaalisten virikkeiden merkitys on myllertänyt tänään päässäni. Meitä on moneen junaan, mutta meikäläinen elää kuvista ja sanoista. Ja vaikkapa Koskisen Samaen kolmannesta levystä, jolla lauletaan muun muassa seuraavasti: "Jätettiin ironia himaan ja sarkasmi. Jos ei oo mitään sanottavaa, voi olla hiljaakin."


Suosittelen suurella sydämellä.

K.I.I.T.O.S.

Ruusuliisa, kiitos. Sana 'stylish' on meikäläisestä valovuosien päässä: herään aamu toisensa perään täysissä pukeissa kolmevuotiaani vierestä. Kertokaapa, miten te selviätte lastenne nukuttamisesta nukahtamatta...

Jatkan tunnustusta seuraavalle seitsikolle: parivaljakko Riikka ja Mirja, Lili, Mikko, Jonna, Minja, Liivia ja Madelen.

Ja kerron tähän samaan syssyyn seitsemän asiaa itsestäni, kuten kunniamaininta edellyttää.

1. Huomasin juuri pitäväni murretuista pastelleista ja pohtivani, laittaisinko kotimme uuteen kuosiin. Se tosin kysyisi pätäkkää, ja sitä pitäisi pikemminkin säästää, koska...

2. ... lähdemme viettämään mieheni kolmekymppisiä toukokuussa New Yorkiin.

3. Olen ollut yli kymmenen vuotta ammatissani. Se tarkoittaa KUUDEN viikon kesälomaa!

4. En tiedä, mikä meikäläisestä tulee isona. Mietin sitä monesti. Sekin mietityttää, koska tykkään työstäni – kaiketi liikaa.

5. Viime kirjasta on kulunut liiaksi aikaa. Haluaisin lukea enemmän mutta käytän vähäisen vapaa-aikani neulomiseen. Hyvä sekin. Käy kyllä kukkaron päälle... (Nimimerkillä "Kahdeksan Noro Silk Garden -kerän onnellinen omistaja")

6. Lähden huomenna Tukholmaan. Aion valokuvata, kahvitella, koluta levykauppoja ja katsella Those Dancing Daysia likeltä. 

7. Syön tänä iltana rasiallisen Geishaa ja neulon rönttöpaitani loppuun. Ainakin melkein! (Terveisiä vain Villaketulle!)

Nappikauppaa

Pari tuntia kaupungilla johti myös muutaman napin hankintaan. Nämä eivät päädy takkiin, vaan johonkin muuhun, josta lisää vasta maaliskuussa. Tuleekohan meikäläisestä vielä nappihamsterikin? Kahmin niitä mukaani myös perjantaiselta Tallinnan-työreissulta...

Jotakin jouluisaa

Blogit pullistelevat jouluvinkkejä, joita katselen silmät kosteina. En liikutuksesta, vaikka voisin siksikin kyyneleen pari tirauttaa, vaan silmätulehduksesta, joka pullistuttaa luomiani kuin pomppulinnaa ja rääkkää rähmällä. Avasin silmäni tänä aamuna sormin, koska en saanut niitä muuten auki.  Kurkku- ja korvatulehduksesta en viitsi edes kirjoittaa, sanonpahan vain, että voisi sitä joulun alla muutakin tehdä kuin sairastaa.

En ole valmistellut juhlaa millään tavalla, mikäli sellaiseksi ei lasketa Marimekon Sanna Annukka -kortteja, jotka mätkäisin juuri magneettitauluun – sopivasti  Call of the Cuckoon viereen. Sain sen viime viikolla enkä malttanut pitää postipötkylässä. Patsastelkoon Ikean peruskehyksessä siihen saakka, kunnes maltan tuhlata maltaita kehystykseen... Vinkkejä?

Huomenna on kuitenkin hankittava joulukuusi. Se on kohta kolmevuotiaan toive numero yksi. Ja sitten virkkaan siihen muutaman pallon.

Haven't done anything for the Christmas. I hope I'll get my spirit up with these postcards from Marimekko. They are made by Sanna Annukka, of course. Just like my poster I got last week. Tomorrow it's time for a Christmas tree. My daughter's wish number one!