Hyvästi jää

Musta tuntuun tarina alkoi viisi vuotta sitten. Tie on ollut pitkä, mutta kaikkea muuta kuin kivinen. Olen tutustunut kymmeniin ihaniin ihmisiin, ystävystynyt ja yllättynyt, löytänyt itseni paikoista, joihin en olisi muutoin päässyt. Kiitos, kumarrus ja nöyrä niiaus.

Musta tuntuun polku on kuitenkin kuljettu. Sisustaminen ei katoa elämästäni minnekään, jatkan toki toimittajana, mutta kotona ovat toiset asiat tapetilla, työmaallakin suurimmaksi osaksi. En kuitenkaan katoa kokonaan, vaan jatkan käsitöitä Viimeisessä silmukassa – sisustuskäsitöitäkin! Tervetuloa toisaalle, tulkaa ainakin kurkistamaan ja antakaa käsityökärpäselle mahdollisuus.

Kiitos. Ilman teitä Musta tuntuu ei olisi koskaan yltänyt liki esikoululaisen ikään.

This is the last post I'm writing. Musta tuntuu has reached its end, it's time to move forward. I will continue blogging in Viimeinen silmukka, which means 'the last stitch'. So it's going to be a whole lot of knitting. Thank you for staying with me all these years. You're the best.

Ja Habitare-liput lähtevät...

... seuraaville henkilöille:
Niinuska87, Rekku13, Oona, Cal_1 ja Rimppalanmutsi.

Oona (jonka kommentti kuului "Mukana, jospa onni suosis") ja Rimppalanmutsi, laitatteko minulle osoitteenne. Muille on lähtenyt juuri s-postia.

Näkemisiin viikonvaihteessa!

Messut ylitse muiden

Suomen mielenkiintoisimpien messujen vuoro on muutaman päivän päästä. Habitare 2013 kokoaa Messukeskuksen täydeltä kalusteita, kodinsisusteita, kirjoja ja muita – asioita, jotka antavat ajatuksille ja sitä myöten myös maalisudeille ja muille remontointivälineille vauhtia. Täten messut ovat tehneet aina, ja täten saavat tehdä nytkin: meikäläinen tarvitsee potkun persauksille, jotta saisin seinille oikean valkoisen, lattioille lipeät taikka maalit ja eteiseen tilaa. Tuntuu kuin syksyn myötä sitä kiinnittäisi enemmän huomiota epäkohtiin kuin kesällä. Tai mikäpä ihme se on: nyt tulee kökittyä kotona aivan eri tavalla kuin auringon pannessa parastaan.

Minä aion kuluttaa valtaosan Habitare-hetkistäni Ahead!-alueella, sillä siellä ne ykkösideat ovat. Protoshop, EcoDesign-erikoisnäyttely ja Lukunurkka, kyllä kiitos. Lupaan katsastaa myös Trash Designin, vaikka romumuotoilu ei suursuosikkeihini lukeudukaan. Sitten hiplaan tekstiilejä: mattoja ja vilttejä ja toivon, että tekisin samanmoisia löytöjä kuin 2011, kun tilasin A!ku Designin Pesä-peitteen, joka palveli enemmän kuin hyvin, kunnes siippani, tuo kodinhenki, pesaisi sen kokoon nukenpeitto.

Mutta hei – nähdäänkö ensi viikonvaihteessa Helsingissä? Sain ilon arpoa viisi (5) kahden lipun settiä, joten kirjatkaapa kommenttilaatikkoon sähköpostisosoitteenne, jos mielitte mukaan arvontaan. Vastausaika päättyy jo huomis- eli maanantai-iltana (kello 24.00), jotta saan piletit pikaisesti postiin.

Kesän kaunis päätös

Siitä on kohta kaksi vuotta, kun kutsuin tutut ja tuntemattomat neulomaan kanssani. Se kutsu antoi minulle ystävän poikineen, kasan ihmisiä, jotka onnellistuttavat. Yhden kanssa yritän, toisen kanssa pyöräilen kilometrin päähän juomaan pullollisen siideriä, kolmannen kanssa olen kuin turvassa, neljännellä on aina aikaa, viidennessä jotakin tuttua (ja tolkuttomasti taitoa) ja kuudennessa hyvää tuulta ja taitoa tarttua pieniin iloihin, seisemännessä sellaisia poreita, jotka nostavat hymyn aina huulille ja kahdeksannessa, yhdeksännessä, kymmenennessä ja niin edelleen... no, kaikkea. Ominaisuuksia, jotka tekevät heistä tärkeitä.

Jätin kuuden kässäkerholaisen kanssa heit kesälle lauantaina ja sunnuntaina – heitin ne heit tänä aamuna myös talviturkilleni, jota en ole kastanut sitten toissa suven. (Meinasin pyörtyä.) Vaikka olinkin vain vuorokauden poissa kotoa, pää tyhjeni kaikesta kiireestä ja maha täyttyi kaikesta hyvästä. Eikä se yökolmeen kestänyt kumman kaa -pelikään pahaa tehnyt. Kerrottakoon nyt se, että Panu Rajala hävisi ihan jokaiselle, vaikka niitä vertailukohtiahan piisasi paisuneista jääkiekkoilijoista tekotukallisiin poliitikkoihin ja meisselipianisteihin. Että niin.

Tuli siellä neulottuakin.

Spent a weekend with my dear friends. 24 hours do make miracles in good company.

Haluan...

... enää harvakseltaan uusia tavaroita taikka vaatteita. Karsin niistäkin vähistä, joita kaapeissani säilön, ja koetan keskittyä oleellisiin.

Siis koetan. Voisin varmasti tulla toimeen ilman Marimekon uutta Taapeli-kangasta (1.), joka vetoaa kahden sahatyöläisen tyttäreen sellaisella tenholla, että oksat pois. Vaikka kiinnitinkin ensin huomiota kuosiin ja ennen kaikkea väreihin, tarina Jenni Tuomisen kuosin takaa rakensi tarpeelleni raamit: "Tilkkutäkkimäisessä Taapelissa kuljetetaan tukkeja metsän halki sahalle. Siellä sahuri sahaa tukeista lautoja, jotka asetellaan pinoihin eli taapeleihin kuivumaan kesää varten." Että Taapelia tähän talouteen, kiitos. Tyynyiksi ainakin ja vaikka verhoksikin yläkertaan.

Ja Herra Vuoka, pallomahainen maatiaiskattimme, arvostaisi, jos saisi kaksi uutta Muuton Restore-säilytyskoria (2. ja 3.) raapimapuikseen. Vanha vihreä saa kynttä joka päivä ja paljon. Ja kestää sen kaiken – mitä nyt nukkailee.

Mutta jos tässä aletaan oikein toden teolla toivoa, niin hyvät karamellinvalmistajat, minä RAKASTAN HOPEA TOFFEETA!

On my wishlist. Can't remember the last time I did this, it's been ages. I seldom need anything nowadays, it seems. But these things, the new Marimekko fabric and Muuto baskets, are must-haves. 

Kerällä

Vasta painetut Kerällä-kirjani matkailivat kustannustoimittajani pöydälle perjantaina. Niistä löytyvät muun muassa nämä kuvat helppoine ohjeineen, joita on yhteensä 45 kipaletta. Vallan kelvollisesti tekemistä muutamaksi syksyiseksi ja talviseksi kuuksi, kun käsityöt maittavat aivan eri mallilla kuin keskikesän kuumilla.

Kirjoitan lisää, kunhan pääsen selailemaan omaa kappalettani. Myyntikipaleet saapunevat Kerään loppuviikosta, toivon. Huh, pää lyö paraikaa tyhjää, sydän sataatuhatta. Mutta seuraava on jo työn alla.

Pictures from my book, Kerällä, which will be released next week – at least in our little yarn store, Kerä.

Pictures: Jukka Salminen

Jyllannissa

Onni on työmatka paikkaan, jonne ei ehkä muuten menisi. Jyllannin pohjoisosat ovat omintakeisia, lämpimän lempeitä, pehmoisiakin, vaikka muistuttavat eteläisestä Irlannista, Toscanastakin. Etenkin, kun alavat niityt kääntyvät kumpuileviksi viljapelloiksi.

Näissä maisemissa syntyvät tanskalaiset Isager-langat, jotka ovat kaikkea sitä, mikä minua puhuttelee niin neulojana kuin kaiken kauniin ystävänä ylipäätään. Jos suunnittelisin lankoja, suunnittelisin juuri tällaisia: luonnollisia ja aitoja, väreiltäänkin. Jättäisin säpäkät sävyt suosiolla muille. Eivät ne tällaisiin neuleisiin sopisikaan, katsokaahan itse. Helga Isagerin Amimono-mallistot ovat ertakaikkisen kauniita – ja aika perhanan kaukana perinteisistä ja hyvä niin. Alkaa olla aika uudelle.

Mutta on siinä vanhassakin vara parempi, nimim. soijanakkikastiketta, perunamuusia ja porkkanaraastetta ruoaksi. Olisin kuvannut, jos en olisi jättänyt kameraani töihin, justiinsa sellaisena arkisen ankeana, mutta voi morjes, miten hyvänä!

Spent a long weekend in Tversted, Denmark. Visited my favourite yarn brand, Isager. Those colors and those patterns, pure perfection. Take a look at their website, especially the Amimono collections by Helga Isager.