Siitä on kohta kaksi vuotta, kun kutsuin tutut ja tuntemattomat neulomaan kanssani. Se kutsu antoi minulle ystävän poikineen, kasan ihmisiä, jotka onnellistuttavat. Yhden kanssa yritän, toisen kanssa pyöräilen kilometrin päähän juomaan pullollisen siideriä, kolmannen kanssa olen kuin turvassa, neljännellä on aina aikaa, viidennessä jotakin tuttua (ja tolkuttomasti taitoa) ja kuudennessa hyvää tuulta ja taitoa tarttua pieniin iloihin, seisemännessä sellaisia poreita, jotka nostavat hymyn aina huulille ja kahdeksannessa, yhdeksännessä, kymmenennessä ja niin edelleen... no, kaikkea. Ominaisuuksia, jotka tekevät heistä tärkeitä.
Jätin kuuden kässäkerholaisen kanssa heit kesälle lauantaina ja sunnuntaina – heitin ne heit tänä aamuna myös talviturkilleni, jota en ole kastanut sitten toissa suven. (Meinasin pyörtyä.) Vaikka olinkin vain vuorokauden poissa kotoa, pää tyhjeni kaikesta kiireestä ja maha täyttyi kaikesta hyvästä. Eikä se yökolmeen kestänyt kumman kaa -pelikään pahaa tehnyt. Kerrottakoon nyt se, että Panu Rajala hävisi ihan jokaiselle, vaikka niitä vertailukohtiahan piisasi paisuneista jääkiekkoilijoista tekotukallisiin poliitikkoihin ja meisselipianisteihin. Että niin.
Tuli siellä neulottuakin.
Spent a weekend with my dear friends. 24 hours do make miracles in good company.
7 kommenttia:
Erinomainen kiteytys, ihana reissu, kiitos <3 (nyt alkaa taas itkettää)
Oi ihanaa varmasti, toi venekuva on niin täydellinen!!
Ihanaa. Kiitos. <3 <3 <3
Oletko huomannut että itsestäsi löytyy melkolailla kaikki noista luettelemistasi ominaisuuksista?
Komppaan Rouva Ällää! <3
Elämän pieni iloja, Jonna <3
Hahaha, Panu Rajala ^^-D
Mä tiedän kanssa yhden joka todella osaa kuvata.
Lähetä kommentti