lauantai 30. tammikuuta 2010

Kevätlaitumille vai keskiöön?

Olen kantanut tavaroita uuteen kotiimme, joka sijaitsee samaisessa talossa, joskin eri rapussa (luojan kiitos, tämän rapun ovat kansoittaneet kaiket ehtoot heviä luukuttavat hullut, jotka jaksavat juhlia aamuun asti – ja ei, en vihaa heviä vaan tunnustan täten rrrakastavani esimerkiksi Iron Maidenia. Ja Metallicaa.). Muuttolaatikoiden kantaminen kaksivuotiaan kanssa osoittautui kärsivällisyyttä raastavaksi hommaksi, joten jätin sen suosiosta huomiselle, kun saan siipan ja kymmenen muuttomiestä avuksi. Mä voinkin sitten karata Ikeaan lipasto- ja matto-ostoksille.



Jos kerkiän, käyn myös Marimekossa. En ole verhojen ystävä vaan suosin kaihtimia, mutta koska tulevassa kodissamme ei sellaisia ole, joutunen verho-ostoksille. Musta Fokus kuuluu Mari-suosikkeihini, mutta verhoksi se saattaa olla liian musta. Ainakin pieneen kotiin. Kevätjuhla voipi olla parempi vaihtoehto – jo nimensäkin puolesta. Ja hei, se muistuttaa mummulan ihanista lehmistä, joita paijaten vietin lapsuuteni. Muu.

2 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Tuo Kevätjuhla on aivan ihana kuosi! Itse olen miettinyt, että tekisin siitä oikein reilun kokoisen taulun.

Jonna kirjoitti...

niin on! samalla leikkisä, söpö ja tyylikäs. aika harvasta asiasta voi sanoa samaa. :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...