Näytetään tekstit, joissa on tunniste television. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste television. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. heinäkuuta 2013

Bron/Broen

Silta (Bron/Broen) on parasta televisiota aikoihin. Katselin koko sarjan kahdessa illassa (kiitos, Netflix, kiitos) mutta en kirjoita siitä sen kummempia kuin että voi morjes, mikä koti Martinilla on! Kutakuinkin kaikki komeimmat skandiklassikot esillä.

Kuvat löytyivät OUNOsta.

Love the Swedish/Danish tv-series Bron/Broen. The plot is something else but nothing wrong with the interiors either.

torstai 17. toukokuuta 2012

Blogistania

Tällä viikolla olisi piisannut juttua vaikka kuinka. Olisin halunnut kirjoittaa K-raudan kampanjasta ja Blogistaniasta, mutta enpä ole pystynyt. Katkennut oikea olkavarsi ei osoita paranemisen merkkejä, päinvastoin. Nyt vaivaa jo kyynärtaivekin. 90 asteen kulma ja jatkuva kosketus vyötärön tietämille eivät tee terää, eivät ainakaan yli kolmekymppiselle...

Kirjoitan vasemman käden etusormella, joka kramppaa. Ja osuu useammin hutiin kuin oikealle näppäimelle. Onneksi on liuta ystäviä, jotka tekevät oikean käteni virkaa – esimerkiksi eilen, kun kokoonnuimme kässäkerhoilemaan ja katselemaan Blogistaniaa kotiimme. Tuli tirahutettua kiitollisuudesta kyynelkin, kun kuulin ensi kerran itsekin, miten mimmit minua kuvasivat. Big love.

Suuren suuri kiitos kuuluu myös Teippitarhalle, joka toimitti meille satsin maskausteippejä, joilla Muita ihania -Tiina tuunasi vanerilaatikoita. Kävin taas kurkkailemassa kaupan valikoimia. Kuvioidut teipit ovat täyttä täydellisyyttä. Tiedänpä taas, millä kiinnittelen kortteja sun muita seinille. Ja millä rakentelen Sienan ja Elinan kanssa petsoppitaloja. Niistä lisää tuonnempana.

Ja jos joku missasi eilisen jakson, niin käykääpä katsastamassa se Yle Areenasta. Teen sen nyt itsekin ja koetan olla liikuttumati.

My right arm is broken, so there's a pause in blogging. It's a shame, since this week has been interesting in many ways. I've been a part of a big, commercial campaign, an yesterday – yesterday there was a tv-program of me as an interior blogger. Woah.

perjantai 3. helmikuuta 2012

Armaat apujoukot

Blogistania-kuvausten tiistain täydellistivät armaat, askartelevat ystäväni: Weekday Carnivalin Riikka, Muita ihania -Tiina, Pics, Dots & Stripesin Tiina ja Kanelimaan Hanna-Riikka. Kyhäsimme kasvissushin voimin säilyttimiä, kymmenkunta erilaista, joista kokosimme illan päätteeksi kollaasin. Oli Madonna-tissiliiviä, pilvirasiaa ja pillerihattua. Tai sitten ei. Toukokuussa näette.

Kuvat 1, 2, 5: Viivi Lehtonen / YLE

On the second day of the Blogistania shooting I got my friends to back me up. Had a great DIY evening – as usual. You'll see in May.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

TV2 + Blogistania + Musta tuntuu

Puhuinkohan kuin vuosikausia Pohjois-Amerikassa jääkiekkoa pelannut kansallissankari: "No, tota..."

Siinäpä kysymys (yksi kymmenistä), joita olen sitten eilisillan miettinyt. Puheenparteni, tamperelainen murteeni ja kaiketi kummallisenpuoleiset tapani selvinnevät kevään kuluessa, kun TV2 aloittaa Blogistania-ohjelmansa.

Blogistania (löytyy muuten myös Facebookista) on dokumentaarinen televisiosarja, joka seuraa kymmentä kotimaista bloggaria. Meikäläisen perässä tekijät kulkivat osan maanantaita ja koko eilisen, jolloin sain kotiini myös armaita apujoukkkoja – mutta siitä lisää huomenna.

Esittelin toimittaja-Viiville ja kuvaaja-Niinalle ja kuvaaja-Jannelle suosikkikauppani (Design Boulevard, tietysti), keskeneräisen kotini (toivottavasti sen keittiön katosta killuva sähköjohtokin pääsi kuvaan) ja paljastin, millaisessa paikassa tahtoisin asua. Analysoin, millainen on hyvä valokuva, ja kerroin, mikä kengissä kiehtoo. Ja virkkasin. Virkkasin mattoa ja virkkasin ampiaiselta värinsä lainannutta koria. Ja nyt parantelen peukalonkärkeni peittänyttä rakkoa ja toivon, että sain suustani jotakin järjelliseen viittaavaa. Mielenkiintoista se silti oli, olla kerrankin haastateltavana eikä kysymysten esittäjänä.

Kuvat: Viivi Lehtonen / YLE

I'm gonna be in a Finnish tv sometime during the spring. There's a new program, Blogistania, which presents ten Finnish bloggers. Some write about fashion, some about flee markets and my thing is decoration, DIY stuff etc. Interesting. I just hope I had some sense in my sayings. Gonna tell you more about the show tomorrow – I had some fellow bloggers (who also happen to be my friends) with me for a few hours.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...