Ei sentään suolle

Kesälomailen hetken heinäkuussa. Matkaan muutamaksi päiväksi Lontooseen – työmatkalle tosin, mutta mukavalle sellaiselle – ja loput remontoin kotia. Yksi kimmoke seikalle on se, että kuljen kaiken aikaa kaksissa Converseissani. Yhtenä päivänä valkkaan mustat, toisena valkoiset. Ei sillä, etteikö minulla olisi muitakin – onhan niitä, erivärisiä Conssejakin, mutta ne ovat pahvilaatikoissa pitkin kotia. Eikä meikäläisen pika-aamuissa piisaa aikaa etsiskellä kenkiä. Niinpä eteinen saa koko seinän korkeudelta hyllyjä, joille saan ainakin osan jalkineistani näkösälle.

Yhdet niistä voisivat olla Espritin valkoiset nahkabroguet, jotka passaisivat mustien mekkojeni ja kapoisten housujeni seuraksi. Löysin ne, kun selasin heidän verkkokauppaansa osoitteessa  http://www.esprit.fi. Olen haaveillut brogueista kai kohta kaksikymmentä vuotta (mukava muistutus siitä, että keski-ikä, here I come), siitä pitäen, kun näin niistä Martens-versiot. Nyt olisi kuitenkin kepeämmän kengän vuoro ja ennen kaikkea valkoisen. Tiesittekö muuten, että broguet ovat skotlantilaista alkuperää? Soilla kahlanneet klaanimiehet kaipasivat kenkiä, jotka kuivuisivat nopeasti. Siinäpä syy reikäkuvioinnille. Minä en vaeltelisi valkoisilla soille, mutta kaupungille kyllä ja ilomielin.

Myönnän, että Esprit ei ole se myymälä, jonne ensimmäisenä suuntaisin kenkäkaupoille, mutta sainpahan taas kelpo muistutuksen siitä, että ei ole koiraa karvoihin katsominen. Kenkien lisäksi suositan tsekkaamaan asustetarjonnan. Kaulahuiveja kaiken vuotta käyttävänä ihmisenä löysin sieltä tuubeja, jotka olisivat omiaan kesähelteilläkin. Pehmeä puuvillasellainen ei muistuttaisi pakkasista samalla tavalla kuin villainen, joita käytän paremman (sen puuvillaisen!) puutteessa vieläkin.

Ja on siellä mekkojakin. Minun mekkojani määrittelee yksi kriteeri, ja se on musta. Tämän pliseeratun, mutta simppelin kaunokaisen klikkasin ostoskoriin oitis. Luottovaate, se siitä tulee – juhlaan ja arkeen, koska en näe mitään syytä erottaa niitä toisistaan, en ainakaan mustien mekkojen kohdalla. Vaatteista tulee ottaa kaikki irti, eikö?

Blogiyhteistyö.

Pyhäpuku

Farmarit ja trikoopaita, harmaat haalarit ja toppakengät. Ja pipo, kaulahuivi ja hanskat, jotka eivät ole samoja sävyjä nähneetkään. Sitä se on, se lapsen päiväkotipukeutuminen, kaukana hienosta, mutta likellä käytännöllistä.

Viikonvaihteisin voi valita kaapista muutakin kuin kuralätäkönkestävää. Tiikerimekon ja takin Siena valkkasi itse Mini Rodinin verkkokaupasta. Tukka on saanut kasvaa kohta viisi vuotta ja saa kasvaa vaikka toisen mokoman päälle.

Something she chose by herself from Mini Rodini's collection. 

Uhana Design

Helsinki on houkutellut hoteisiinsa ystävän poikineen, tuli siellä itsekin asuttua. Saapa nähdä, palaavatko pääkaupunkiin karanneet koskaan Pirkanmaalle, suosittelen joka tapauksessa. Tampere on pienine kivijalkakauppoineen, konstailemattomine kahviloineen ja kaiken alan kaupunkiaktiiveinen aivan toinen kuin vaikkapa viisi vuotta sitten. Vaaterintamallakin.

Yksi Tampereen tuoreimmista tuttavuuksista on Uhana Design, kahden vaatesuunnittelijan designyritys, jonka mustan- ja valkeanpuhuvat villavaatteet ja asusteet miellyttävät meikäläisen silmää. Kangaskassit samaten.

Uhanan toinen puolikas, Hanna, piipahti tänään Kerässä ja kertoi, että vaatteita saa ihan kohta ainakin Super Mukavasta, joka muuten avaa lauantaina ovensa Otavalankadulle, ihan siinä lankakauppamme naapurissa – ihan kuin Design Boulevardkin. Bermudan kolmio, sehän se.

My hometown, Tampere, is active in various, in my opinion interesting fields. Like in fashion. Uhana Design is one of the latest labels in Tampere. Needless to say I'm into those black and white woolen clothes. And those canvas bags, yes please.

Perjantain Pavut

Näin Papuja ensi kerran Ojakadun Designtorilla, silloin alkusyksystä. Olisin halunnut luomupuuvillaisia pipoja, pieneen ja isoon päähän sopivia, ja linnuilla, puilla ja nappipilvillä kuvitettuja kalsareita ja paitoja. Pieni pipoerä oli kuitenkin jo kaupattu, ja muut taisivat olla vain esillä, ennakoimassa ensi kuun alkua.

Hanna-Riikan kuvittamat ja Anna Kurkelan suunnittelemat Pavut päätyvät kaiken kansan saataville parin kolmen viikon kuluttua, ensin jouluiselle Designtorille Tampereelle, sitten Torikortteleihin Helsinkiin ja sitten vaikka minne. Pääsin koko kokoelmasta kärryille, kun kuvasin sitä pienten päällä perjantaina. Ihan paras parituntinen, kului kuin siivillä. Lisämakua siitä saatte saletisti myöhemmin, mutta kuten K:n ilmeestä huomaatte, hauskaahan siellä. Ja hiton hienoja lastenvaatteita!

Papu clothes are made of organic cotton. The pattern is by Hanna-Riikka Heikkilä, this totally talented artist and my dear, dear friend behind the Kanelimaa blog. I had the possibility to shoot the collection with a bunch of small models. This is only a teaser, there's more to come in December.

Note to self: Hanki reppu!

Jos kantaa olkalaukussa tietokonetta, paria kirjaa, meikkejä, satunnaisia satseja laskuja sun muita rutistuneita papereita, kutimia x 1 000 ja toisessa kourassa kamerakassia ja paria linssiä ja vielä jossakin kolmannessa kauppakassia, saattaa löytää itsensä taksitolpalta, koska selkään sattuu niin saakelisti, että ei yksinkertaisesti kykene kävelemään kotiin.

Näin meikäläisellä eilisiltana ja tänään onkin tehnyt kipiää kaikkialle. Että ollapa reppu, joka vetäisi tietokoneen tilpehööreineen, kameran, kovalevyn ja kaikki muut edellä mainitut. Omistan kyllä Kånkenin, mutta eivätpä sinne nuo mahdu. Ja jos mahtuvatkin, niin hihnat ovat niin ohukaiset, että ne porautuvat olkapäistä läpi. Että terve vain ergonomia.

Herschelin reppua sitä vastoin kelpaisi kanniskella, vaikka se painaisi 20 kiloa (tai siltä se ainakin näyttää). Ja eiköhän sitä voisi kiikuttaa kädessä vielä yhtä tote bagiakin.

Tai sanokaapa te, mistä löytäisin a) yksinkertaisen komean, b) tilavan, c) kevyen ja d) hyvän, hyvin hyvän repun.

Have to stop carrying computers, cameras, books, knits etc. in my shoulder bag. It's just too much (you should have seen me yesterday, trying to make my way home but then hopping in to a taxi since my back ached so much). Herschel's classic, Little America, is something I've been dreaming of for a couple of years. Any other recommendations?

Kelpaisi kyllä

Kun herää kesken unen kolossaaliseen ukonilmaan eikä saa sen jäljiltä unta, kannattaa suunnata nahkatakkikaupoille. Semmoista tässä tekisi mieleni, kolmenkymmenen asteen kosteassa kuumuudessa.

Acnen Dark Leather on ohutnahkainen kaunotar – tai komeaksi tuota kai passaisi paremmin sanoa. Tekisi mieleni saksia tukkanikin lyhyeksi. Taidan kaivata muutosta, vaikka johan sitä on piisannut, elämäni kokoista.

Searching for a perfect leather jacket. Like every year at the same time. Acne's Dark Leather is gorgeous, have to try it on next time in Stockholm. Which means in a couple of weeks. Thank god for a job that takes me there at least once a month.

Sydämen paikka

Kerta viikkoon, kuuluu kirjoitustahtini. Ihan kuin olisin keksinyt jälleen kerran itselleni yhden kaksi (kertaa miljoona) työtä liiaksi. Pinna on katkeamisvalmiudessa alta aikayksikön, mistä syystä tilasin juuri robotti-imurin ja lähetin sähköpostia siivoajalle. Jos vaikka joku muu. Aion käyttää säästetyn ajan värittelyyn ja muovailuvahailuun ja petsoppeiluun.

Ja sitten neulahuovutan sydämiä kyynärpäiden paikalle. Honestly WTF se vain osaa DIYt. Parhaiten.

P.S. Ei ketään puulattianhiojaa ja lipeäkäsittelijää tai maalaria Tampereen tienoilla?

Note to self: Don't do three jobs at the same time. If I had any spare time, I would do these patches to my grey pullover. Love Honestly WTF, the best DIY ever. But with that name it's no wonder.

Suuntana Satakunta

Kaksi työtä, no oikeastaan kolme, jos kirjanteko lasketaan sellaiseksi, vie kaiken ajan – etenkin nyt, kun Kerä alkaa konkretisoitua. Ensimmäiset isot tilaukset ovat sisässä, kohta matkaamme langanhakuun Norjaan ja sitten aloittelemme remonttia. Näillä näkymin avaamme heinäkuun ensimmäisellä viikolla, mutta lupaan ja vannon tiedottaa. Luvassahan on totta maar juhlallisuuksia!

Ajelimme lauantaina Raumalle. Suuntamme oli oikeammin Säkylä ja siellä asustava karitsakvartetti, mutta koska emme olleet aiemmin Raumaa nähneet, hurahutimme sinne naisissa.

Emme tienneet Raumasta mitään muuta kuin että siellä sijaitsee Busstop Clothing, maanmainio vaatekauppa. Pitivät sitten huhut paikkaansa: liike oli kertakaikkisen mahtava paikka, olisin aivan valehtelematta kelpuuttanut komeroihini 90 prosenttia kaupan valikoimasta ja se on kaltaiselleni krantulle paljon, se. Oli Samujia ja oli R/H:ta ja oli Month of Sundaysia ja Swedish Hasbeensia ja Mini Rodinia ja vaikka mitä.

Ja ystävien tuotoksia: Kanelimaan julisteita ja kortteja ja RK Designin leikkuulautoja.

Ostin lopulta pipon Sienalle ja kaulurin itselleni. Sinisen. Olen kai muovautumassa muuksi ihmiseksi, smurffiksi?

Mutta se Satakunnan-reissun todellinen syy, se oli siis tämä.

Spent a rainy Saturday in Rauma. I had no idea of the coastal city, except for the fact it had nice wooden houses and a good lifestyle shop, Busstop Clothing. And yes, it was really something else. The best collection ever, all my favorite brands together! (I for instance saw a pair of Hope shoes I couldn't live without. Or yes, I could and had to, but until next time and a bigger wallet.) It was nice to see my friends' products there as well – I'm proud of you H-R and Riikka! But the actual reason we drove to western Finland was this. A quartet of little lambs. We are going to make our own yarn of those cuties.

Super of Saturday

Necklace No. Ultra by Iacoli & McAllister found via Anne Louise Likes.

Jos elää kolmatta viikkoa ilman pesukonetta (thank god se tuli eilen, seitsemän kilon Candy), mustat t-paidat loppuvat auttamatta. Tänään sonnustaudun yksinkertaiseen sellaiseen ja kiskaisen samanväriset housut koipiini. Ollapa vielä tällainen. Askartelisin härskisti itselleni samanlaisen, jos voisin. Olisikohan syntymäpäiväsiipasta assistentiksi tai oikeammin tekijäksi...?


No eipä niin.

Lempivaatteita Eco Bohemiasta

Jos joku kysyisi ystäviltäni, mikä on minun suosikkivaatteeni, he vastaisivat suuren suurella todennäköisyydellä mustat housut. Jatkaisivat kaiketi kuvailuaan mustalla paidalla ja harmaalla villatakilla ja osuisivat oikeaan. Melkein.

Mutta kaikista eniten minä rakastan mustia mekkoja, mieluusti lyhyitä, toisin sanoen kaltaiselleni persjalkaiselle passeleita. Hain viime viikolla kankaan yhteen ja kuljetan sen kohta Tiinan tykö. Siitä tulee ihana.

Ihanista ihanin olisi kuitenkin Minnan Sandra Dress, johon iskin silmäni Eco Bohemiassa ja josta olen nähnyt kaksi viikkoa unta. Ja jota käyn silittelemässä päivisin sormellani – virtuaalisesti. Säälittävää, mutta samalla merkki siitä, että olen löytänyt mekkoni. Pukisin sen ystävien ja rakkaiden kesäisiin häihin ja käyttäisin tulevassa työpaikassani, joka alkaa K:lla ja päättyy Ä:hän ja joka on jotakin maailman rohkeinta, minulle. Mutta enpä onneksi ole yksin, että terveisiä vain sinne Hämeenpuistoon.

Jos kuitenkin vielä Sandraan ja Eco Bohemia -verkkokauppaan. Sandra maksaa maltaita mutta palvelee varmasti vuosikymmenen kaksi. Kelpaa joskus kenties Sienallekin. Koetan nykyisin hankkia vain sellaisia vaatteita, jotka kestävät aikaa ja katsetta. Kyllä siitä ilosta, ekologisuudesta ja eettisyydestä maksaakin.

Ja hymystä, jonka Olan & Olekin Mama & Papa -paita toi koko perheen huulille.

I try to buy clothes for life. Garments that last ages and don't represent any particular season etc. Bits and pieces that just are perfect for any occasion. I've been dreaming of Minna's Sandra Dress for the past week or two. I think it's the most beautiful dress I've seen in a while. Would wear it at my friends' wedding  and at work. And after a decade or two I would love to give it to my daughter. In the meantime she can wear this t-shirt by Ola & Olek. Thank god there are shops like Eco Bohemia: tiny ones with a carefully chosen selection of clothes, shoes, etc.

Silkkipaita

Lupaan kirjoittaa Roomasta kohta, kunhan löydän tunnin toista itselleni. Tai käynnistyn (nimim. "Kenties kolme tuntia valveilla eilen"). Kerron teille muun muassa montilaisesta kolmiostamme, jonne majoituimme ja jonka jääkylmä suihkukaan ei vähentänyt sen viehätystä.

Mutta sitä odotellessa totean tarvitsevani paitoja. Voisin aloittaa vaikkapa Filippa K:n silkkisestä kauluspaidasta, jos joku vain silittelisi sitä puolestani. Pitäisin sitä mustien pillien kanssa, ainakin. Ja korkokenkien.

Jos kevät sujuu suunnitelmien mukaan, työskentelen tulevaisuudessa villasukissa ja korollisissa kengissä, toki säällisten vaatteiden kera. Ja ystävän rakkaan.

I'm trying to find a moment to write about out trip to Rome. Want to share some pictures of our apartment, of inspiring walls, of dogs I fell in love with. In the meanwhile some thoughts of blouses. I'm in a desperate need of a silk blouse, for example this by Filippa K. But who's going to iron it? Hate that job.

Samuji + Liberty = 10 p.

Kotitalomme edustalle paistaa aamuisin aurinko, ja katu on kohta sula. Jos joku harjaisi siltä soran pois, tuntuisi keväältä, sellaiselta, jota takatalvi ei enää koettelisi.

Ja jos Samujin verkkokaupassa olisi sopiva koko Libertyn kankaasta tehdystä Blueberry Print Swift -mekosta, tilaisin sen ja miettisin vasta myöhemmin, millä se Visa-lasku maksetaan. Menisi jo maaliskuussa, mustien sukkahousujen kanssa. Ja kesällä, silloin se vasta olisikin omiaan.

Samuji has made collaboration with Liberty. Too bad there isn't my size of this Blueberry Print Swift dress. I would have ordered it immediately and thought about the Visa bill later...

Toast Hatsuka, yes please

Kertakaikkisen härskisti, keskeltä Lightroom-luentoa, totean, että tässäpä takki. Meikäläisen kevättakki. Toastin Hatsuka, hienon hieno. Entä teistä?

I'm actually in the middle of a class concerning Photoshop and Lightroom, but I can't resist posting this pic. Hatsuka leather jacket by Toast. This one is a must (so that you know, honey).

Toiveiden täyttymys

On tullut kerrottua ainakin kerran (luullakseni monta, koska kertaus on opintojen äiti) aiemmin, että ruotsalaisen Hopen vaatteet ovat vaatekaappini vakiokalustoa, peruspilareita, joista en luovu, en vaikka villapaita olisikin täynnä pieniä oransseja maalipilkkuja.

Hope yhdistelee taiten ominaisuuksia, joita arvostan vähissä vaatteissani: materiaalit ovat ensiluokkaiset, mallit ajattomat ja leikkaukset aina jollakin tavalla tavallisesta poikkeavat. Mutta juuri sopivasti: Hope ei konstaile.

En ihmettele yhtään, että yhden suunnittelijan, Stefan Söderbergin, koti näyttää tältä. 1915 rakennettu talo, valkoisiksi suditut seinät, hiekkapuhalletut lattiat ja valon tieltä kaadettuja seiniä. Kuvat olivat jokin aika sitten esillä ainakin Emman blogissa, mutta enpä malta olla jakamatta minäkin.

Ensi kesänä täytyy kysyä, saisiko meiltäkin kaataa seinän pari. Jos vaikka saisimme valoa ja jollakin keinolla järkeä tähän tilaamme.

Pictures: Interiørmagazinet

Pictures of this apartment in Stockholm have been here and there, I spotted them a while ago in Emma's blog. The place belongs to Stefan Söderberg, one of Hope's designers. Since Hope is my absolute favourite in clothing, it's hardly a wonder this home is stunning. 

Tuliaisia Tanskasta

Tammikuinen Kööpenhamina seitsentuntisine päivä- ja kymmentuntisine yöunineen ja ravintoloineen (siis ruoka-), joista näen vieläkin unia, kevensi kukkaroa muutaman tuliaisen muodossa. Stilleben-kaupasta kannoin kotosalle kaksi julistetta, joista lisää joskus toiste, ja Hayn kaksikerroksisesta, satojen neliöiden myymälästä muutaman laatikon ja sakset.

Mustat, tavattoman hienot sakset, jotka osoittautuivat tavattoman huonoiksi. Kyllä niillä juuri paperia leikkaa, langanpätkiäkin, mutta parhaimmillaan ne ovat... no jaa, silmänilona.

Fussin villahuivi, pehmyt kuin mikä, on sen sijaan pelastanut pakkaspäivän jos toisenkin. Se lämmittää nytkin kaulassani, sillä kotona ei peruspukimissa pärjää. Suihkun katonraja muistuttaa sulatusta kaipaavaa pakastinta. Kaappaankin lapsen kainaloon ja kuskaan sen jonnekin lämpimään syömään.

Some souvenirs from Copenhagen: scissors from Hay and Fuss' scarf. The latter saves these days when the temperature is below –20. Our home, at least the bathroom, is like a fridge with ice. Nice.