Uskokaa tai älkää...

... mutta röyhelölangasta (jeppis, siitä "ei ihan" suosikkilankalistalleni mahtuvasta) syntyy sormivirkaten pöyristyttävän hieno koru. Mustille vaatteille se sopii kuin valettu, mutta kummallisen hyvältä se näyttää kaikenlaisine sävyineen myös kukertavan mekkoni kanssa. Kukertavan! Ja ostin toisenkin, mutta niistä lisää tuonnempana. Se kauppakäynti on aivan oman kertomuksensa arvoinen.

Idea statement-korusta löytyi Kollaboran kautta. Suosittelen kumpaakin, korua ja Kollaboraa.

Ja nyt virkkaan uuden korun, joskin eri langasta – ihan vain testimielessä. Se saattaa päätyä kirjani täytteeksi. Opus valmistuu hitaasti mutta varmasti. Keskittymistä herpaannuttavat vain joka viikko Kerään saapuvat uudet langat, joista on aina aloitettava uutta villapaitaa tai jotakin muuta jättimäistä hanketta. Prioriteettini ovat hakusessa, näemmä.

This finger-crocheted necklace turned out to be something great. Thank you, Kollabora, for giving a great tip. (Love all the other ones as well.)

Kelpaisi kyllä

Kun herää kesken unen kolossaaliseen ukonilmaan eikä saa sen jäljiltä unta, kannattaa suunnata nahkatakkikaupoille. Semmoista tässä tekisi mieleni, kolmenkymmenen asteen kosteassa kuumuudessa.

Acnen Dark Leather on ohutnahkainen kaunotar – tai komeaksi tuota kai passaisi paremmin sanoa. Tekisi mieleni saksia tukkanikin lyhyeksi. Taidan kaivata muutosta, vaikka johan sitä on piisannut, elämäni kokoista.

Searching for a perfect leather jacket. Like every year at the same time. Acne's Dark Leather is gorgeous, have to try it on next time in Stockholm. Which means in a couple of weeks. Thank god for a job that takes me there at least once a month.

Sydämen paikka

Kerta viikkoon, kuuluu kirjoitustahtini. Ihan kuin olisin keksinyt jälleen kerran itselleni yhden kaksi (kertaa miljoona) työtä liiaksi. Pinna on katkeamisvalmiudessa alta aikayksikön, mistä syystä tilasin juuri robotti-imurin ja lähetin sähköpostia siivoajalle. Jos vaikka joku muu. Aion käyttää säästetyn ajan värittelyyn ja muovailuvahailuun ja petsoppeiluun.

Ja sitten neulahuovutan sydämiä kyynärpäiden paikalle. Honestly WTF se vain osaa DIYt. Parhaiten.

P.S. Ei ketään puulattianhiojaa ja lipeäkäsittelijää tai maalaria Tampereen tienoilla?

Note to self: Don't do three jobs at the same time. If I had any spare time, I would do these patches to my grey pullover. Love Honestly WTF, the best DIY ever. But with that name it's no wonder.

Suuntana Satakunta

Kaksi työtä, no oikeastaan kolme, jos kirjanteko lasketaan sellaiseksi, vie kaiken ajan – etenkin nyt, kun Kerä alkaa konkretisoitua. Ensimmäiset isot tilaukset ovat sisässä, kohta matkaamme langanhakuun Norjaan ja sitten aloittelemme remonttia. Näillä näkymin avaamme heinäkuun ensimmäisellä viikolla, mutta lupaan ja vannon tiedottaa. Luvassahan on totta maar juhlallisuuksia!

Ajelimme lauantaina Raumalle. Suuntamme oli oikeammin Säkylä ja siellä asustava karitsakvartetti, mutta koska emme olleet aiemmin Raumaa nähneet, hurahutimme sinne naisissa.

Emme tienneet Raumasta mitään muuta kuin että siellä sijaitsee Busstop Clothing, maanmainio vaatekauppa. Pitivät sitten huhut paikkaansa: liike oli kertakaikkisen mahtava paikka, olisin aivan valehtelematta kelpuuttanut komeroihini 90 prosenttia kaupan valikoimasta ja se on kaltaiselleni krantulle paljon, se. Oli Samujia ja oli R/H:ta ja oli Month of Sundaysia ja Swedish Hasbeensia ja Mini Rodinia ja vaikka mitä.

Ja ystävien tuotoksia: Kanelimaan julisteita ja kortteja ja RK Designin leikkuulautoja.

Ostin lopulta pipon Sienalle ja kaulurin itselleni. Sinisen. Olen kai muovautumassa muuksi ihmiseksi, smurffiksi?

Mutta se Satakunnan-reissun todellinen syy, se oli siis tämä.

Spent a rainy Saturday in Rauma. I had no idea of the coastal city, except for the fact it had nice wooden houses and a good lifestyle shop, Busstop Clothing. And yes, it was really something else. The best collection ever, all my favorite brands together! (I for instance saw a pair of Hope shoes I couldn't live without. Or yes, I could and had to, but until next time and a bigger wallet.) It was nice to see my friends' products there as well – I'm proud of you H-R and Riikka! But the actual reason we drove to western Finland was this. A quartet of little lambs. We are going to make our own yarn of those cuties.

Jälleenkohtaaminen

Kamera on materia-aarteeni numero 1. Se on pysynyt laukussani kolme viikkoa ja yhden päivän. Olen kyllä kuvannut, puhelimella ja yhdellä kädellä, mutta Instagram kuohuu jo korvistani pihalle. Vaikka se vallan käypä äppi onkin.

Käsi kuitenkin toipuu ja on päivä päivältä parempi. Ei se nouse, mutta saan sentään paidan päälleni. Ja ponnarin vasemmalle takaraivolle. Piilottelin eilen kampaajaltani kaupassa, tahdoin välttää hänet mielipahalta. Sen verran kammottava on yksikätisen kuontalo.

Mutta tänään sain kyllikseni ja kaivoin kameran esille. Tuin sitä polviini ja kuvasin pari otosta uudesta paidastani, jota en ole edes sovittanut. En viitsi, koska se kysyy vartin. Bric-a-Bracin vaatteet löytyivät uusimman Maalaisunelman muotijutusta. Ei tämä paita, mutta kymmenkunta ihanuutta kuitenkin. Sinipilkkusilkkipaita näyttää ainakin ajatuksen tasolla hyvältä mustien, vajaamittaisten herrainhousujen kanssa. Totuushan voi olla jotakin aivan muuta, mutta eläkäämme toivossa.

Bought a silk shirt from Bric-a-Brac. It took only two days to get to Finland. And the way they had packed it. I love the fact webshops give a little extra – in the form of packing. It's not a big sacrifice but it has a huge meaning.

Lempivaatteita Eco Bohemiasta

Jos joku kysyisi ystäviltäni, mikä on minun suosikkivaatteeni, he vastaisivat suuren suurella todennäköisyydellä mustat housut. Jatkaisivat kaiketi kuvailuaan mustalla paidalla ja harmaalla villatakilla ja osuisivat oikeaan. Melkein.

Mutta kaikista eniten minä rakastan mustia mekkoja, mieluusti lyhyitä, toisin sanoen kaltaiselleni persjalkaiselle passeleita. Hain viime viikolla kankaan yhteen ja kuljetan sen kohta Tiinan tykö. Siitä tulee ihana.

Ihanista ihanin olisi kuitenkin Minnan Sandra Dress, johon iskin silmäni Eco Bohemiassa ja josta olen nähnyt kaksi viikkoa unta. Ja jota käyn silittelemässä päivisin sormellani – virtuaalisesti. Säälittävää, mutta samalla merkki siitä, että olen löytänyt mekkoni. Pukisin sen ystävien ja rakkaiden kesäisiin häihin ja käyttäisin tulevassa työpaikassani, joka alkaa K:lla ja päättyy Ä:hän ja joka on jotakin maailman rohkeinta, minulle. Mutta enpä onneksi ole yksin, että terveisiä vain sinne Hämeenpuistoon.

Jos kuitenkin vielä Sandraan ja Eco Bohemia -verkkokauppaan. Sandra maksaa maltaita mutta palvelee varmasti vuosikymmenen kaksi. Kelpaa joskus kenties Sienallekin. Koetan nykyisin hankkia vain sellaisia vaatteita, jotka kestävät aikaa ja katsetta. Kyllä siitä ilosta, ekologisuudesta ja eettisyydestä maksaakin.

Ja hymystä, jonka Olan & Olekin Mama & Papa -paita toi koko perheen huulille.

I try to buy clothes for life. Garments that last ages and don't represent any particular season etc. Bits and pieces that just are perfect for any occasion. I've been dreaming of Minna's Sandra Dress for the past week or two. I think it's the most beautiful dress I've seen in a while. Would wear it at my friends' wedding  and at work. And after a decade or two I would love to give it to my daughter. In the meantime she can wear this t-shirt by Ola & Olek. Thank god there are shops like Eco Bohemia: tiny ones with a carefully chosen selection of clothes, shoes, etc.

Silkkipaita

Lupaan kirjoittaa Roomasta kohta, kunhan löydän tunnin toista itselleni. Tai käynnistyn (nimim. "Kenties kolme tuntia valveilla eilen"). Kerron teille muun muassa montilaisesta kolmiostamme, jonne majoituimme ja jonka jääkylmä suihkukaan ei vähentänyt sen viehätystä.

Mutta sitä odotellessa totean tarvitsevani paitoja. Voisin aloittaa vaikkapa Filippa K:n silkkisestä kauluspaidasta, jos joku vain silittelisi sitä puolestani. Pitäisin sitä mustien pillien kanssa, ainakin. Ja korkokenkien.

Jos kevät sujuu suunnitelmien mukaan, työskentelen tulevaisuudessa villasukissa ja korollisissa kengissä, toki säällisten vaatteiden kera. Ja ystävän rakkaan.

I'm trying to find a moment to write about out trip to Rome. Want to share some pictures of our apartment, of inspiring walls, of dogs I fell in love with. In the meanwhile some thoughts of blouses. I'm in a desperate need of a silk blouse, for example this by Filippa K. But who's going to iron it? Hate that job.

Valkoisella ei vikaan

On tullut kirjoitettua varmasti sadasti aiemminkin, että valkoisilla seinillä ei voi mennä vikaan. Tuiki tavallinen väri tarjoaa kutakuinkin täydellisen pohjan vaikka millaiselle sisustukselle. Siitä vain sotkemaan värejä sekaan.

Viime syksy vei kaiken kärjen sisustamiseltani. Koti on yhä yksi keskeneräisyyksien kokoelma, johon en saa otetta. Jouluna oli jo yritystä, kun sain siivotuksi. Sohvakin tuli ja muutama muu juttu. Hiljaa hyvä tulee – etenkin sisustaessa –, mutta olo on malttamaton. Perusparannus saa alkaa ensi keväänä kattojen ja seinien sutimisella. Edellisen omistajan vaniljainen valkoinen ei iske meikäläiseen, ei pätkääkään.

Mutta tällainen valkoinen ja siihen ympätty värikirjo iskisi. Melanie Irelandin koti löytyi Milkistä. Aloin ikävöidä Helsingin korkeita huoneita ja Tukholman komeita lattioita.

Käykääpä muuten kurkkaamassa Melanie Irelandin vaatemerkki, Simple Kids. Sairaan hienoja!

Found an inspiring home from Milk. The owner, Melanie Ireland, seems to know the secret to a perfect home. No wonder her clothing line for kids, Simple Kids, is full of great clothes. Love the way she uses the colours!

Muutossa kadonnut talvitakki ja sen kevätkorvike

Vuoriton parka alkaa olla kalsaa kamaa kymmenasteisissa pakkasissa. Kokeilin eilen enkä ottanut opikseni, sillä suuntasin samalla varustuksella aamulla työhuoneelle. Kävin kyllä eilisiltana katsomassa, että kaupunkimme nelikerroksisen (kauhunpaikka eräälle kohta nelivuotiaalle, joka voisi vaikka asua Helsingin kahdeksankerroksisessa) Stockmannin talvitakkivalikoima oli olematon.

Koetin mietiskellä, millaista talvitakkia käytin viime vuonna, mutta en muista. Ehkäpä vanhaa, mustaa parkaa, jota en löydä enää mistään. Sääli, sillä parkan tahtoisin taaskin.

Mutta lupaan pukeutua keväällä johonkin muuhun kuin hupulliseen reuhkaan. Vaikkapa Acnen Mapeen, jonka ruskea on yhtä kuin oikea ja jonka takakappale yltää tänä vuonna 35 vuotta täyttävän äiti-ihmisen mielestä säälliseen mittaan.

It's –10 degrees outside and I don't have any idea where my winter coat is. Went through the biggest department store in our small city but could't find a decent example. And so I ended up to look for spring jackets. Where's the point? Well, I found a perfect leather jacket. This is the thing I'm gonna try next time in Stockholm. Acne's Mape jacket, oh yes.

Samujin kevät, kakkoskauppa ja kolmonen verkkoon

Samujin kauppa Kiseleffin talossa on ihana. Pieni ja ihana, paikkaansa passeli. Kauppa numero 2 avaa ovensa lauantaina Pohjois-Esplanadilla, mutta parasta on se, että kauppa numero 3 avautuu samanaikaisesti verkkoon! Kyllä nyt kelpaa, tamperelaisenkin! Jokohan sieltä saisi ensi kevättä, vaikka ensimmäisen kuvan kauniin neuleen (ja toisen)...?

Samuji opens a new store on Saturday in Pohjois-Esplanadi – good for you in Helsinki. :-) BUT the best news is the webstore which opens simultaneously. I wonder if they sell the spring collection already... The cardigans in the first the second pics are gorgeous.

Kaulahuivi-ihminen

Käytän kaulahuivia kesät talvet, nytkin kahta päällekkäin: alle musta trikoinen, vähän kuin sisähuivi, ja päälle jotakin pitkää ja villaista. Tosin se tämänhetkinen villainen on viime tammikuulta. Baktus ei ole järin pitkä, mutta minkäs teet, kun koira päätti kusaista parimetrisen Tallinnan-tuliaiseni päälle. :-)

Kaapissa piisaa lankaa, mutta päässä ei pyöri ajatuksen ajatusta kelpo kaulaliinasta taikka kaulurista. Tällä hetkellä parhaalta vaihtoehdolta vaikuttaa Toastin mohairhuivi, ruuduissaan klassinen ja karvoissaan rönttöinen. Adjektiivikaksikko, jonka yhdistämisestä tuppaa tulemaan pelkkää hyvää.

A mohair scarf by Toast. I haven't ever ordered anything from Toast. This might be the one to start from. 

Minimarket & Klaus Haapaniemi

Viime viikonvaihteen Tukholman-matkani oli kiireistä sorttia. Kerkisin käydä vain Åhlénsilla, sielläkin vain vajaan vartin verran, ennen kuin kauppa meni kiinni. Åhléns tosin on kaikessa tavallisuudessaan tavaratalojen aatelia, etenkin naistenosastoltaan: ruotsalaismerkkien puolisko kerroksesta on maanpäällinen taivas Acneineen, Hopeineen, Whyredeineen, Local Firmeineen, Fift Avenue Shoe Repaireineen ja niin edelleen.

Pikasilmäyksellä silmät tarrasivat alta aikayksikön Minimarketin mekkoon, jota koristivat Klaus Haapaniemen riikinkukot. Siis Klausin, suosikkini! Olisipa ollut aikaa sovittaa, sillä kuosissa kolahtivat kaikki kohdilleen: värit ja kuviot ja tunnelma.

Kukkomekko ja mustat sukkahousut, siinäpä se olisi ollut, ratkaisun avain vähän menoon kuin menoon.

Too bad I didn't have any time for shopping in Stockholm last week. Only did a small tour in Åhléns before it closed its doors on Sunday. It took about three seconds for my eyes to catch Minimarket's new dresses. Look at the fabric – it's decorated with Klaus Haapaniemi's peacocks! There's everything in its place: the colours and the birds and the feeling. Just a dress like this and black stockings and the everyday and -night outfit is ready.

Norrmalmstorgin Toivo

Lotta Agaton läiskäisi blogiinsa kasan kuvia Hopen uudesta kaupasta. Tukholman Norrmalmstorg muuttui kertalaakista vaarallisemmaksi paikaksi – johan siellä se Acnekin sijaitsee. Pitäisi kai vältellä viikon päästä, mutta en malta. Jos ei muuta, menen huokailemaan simppeliä sisustusta. Ja kenkiä. Ja tuon sohvan voisin vaikka vohkia.

Villapaitaakaan en panisi pahakseni, sillä sotkin harmaan, armaan Hopeni oviaukkoa telatessani. Siitä, siis oviaukosta, tuli muuten aivan kammottava. Kokeilin kahta sävyä, menivät molemmat harakoille. Palasin valkoiseen, joka tosin on totaalisesti eri sävyä kuin seinässä oleva. Hauska oikeastaan, koetan kuvata, jos vaikka saisin valkoisen sävyjä irti.

Ja niin. Musta tuntuu täytti eilen kolme. Tänään kisataan.

P.S. Hope-kuvat ovat Brendan Austinin käsialaa.

Hope has a new shop in Norrmalmstorg, Stockholm. The place is getting too dangerous – for wallet. First Acne, then Hope (and all the other great ones nearby). But the shop, what an interior! Would love to have a home like that. The colours are familiar already, but that industrial feeling, that's missing and is not going to be found. Found the pics by Brendan Austin via Lotta Agaton. 

Samuji-klassikot F/W 2011

Tiedän, tiedän: Samujin syys-/talvikokoelma on koreillut jo siellä ja vaikkapa täällä, Issuesin tontilla. Mutta minkäs teet, kun pukimet kolahtavat ja kovasti. Olen villakangastakin tarpeessa, ja jos Samuji sopii meikäläiselle edes puoliksi (no, neljänneksen verran...) samansuuntaisesti kuin kuvan mallille, se menee seriöösiin harkintaan. Samaan pohtimispipaan mahtuvat myös vasemmanpuoleiset vermeet.

Oletteko jo päässeet sovittelemaan näitä? Kertokaa, oi kertokaa, kinuaa yksi utelias.


Samuji Classic Collection F/W 2011 by Samu-Jussi Koski. I haven't bought a neat coat in ages, and if this one fits – even remotely – I'm off to do some serious thinking. Love the outfit on the left also. Just love. Maybe I'll just skip buying a new sofa, since it's difficult as hell... Any tips of a good-looking leather sofa?

A Clockwork Orange

Terveiset Norjasta. Työmatka on puolenvälin paikkeilla, kuvauspäivät ovat vierähtäneet kevyesti kymmentuntisiksi, ylikin. Ja päälle muut työt. Blogi on heitteillä, elämäkin. Ensi viikolla helpottaa, ensimmäisen kerran sitten elokuun alun. Jos ei helpottaisi, marssisin hoivaamaan armasta pollaani.

Norjan maisemat helpottavat. Ja oranssi. Viimeistään tämän matkan myötä meille saa muuttaa Grasshopper. Enkä muuten pistäisi pahakseni ruosteenpunaistakaan. Pukine Shopin paita piristäisi villatakkikaapupukeutumistani.

Regards from Norway. Have been doing some interior shoots for the past days and fallen in love with the country. And orange. Have to come back in the summer, there's plenty more things to do. These guys know how to decorate!

Syksystä kiinni

Ottaisin syksystä kiinni, jos kerkiäisin. Tai jos jokin tarraisi ja tempaisi mukaansa, muistuttaisi, miltä maahan pudonneissa vaahteranlehdissä kahlaaminen kuulostaa. Lanka voisi temmata, mutta tarvitsen sekunnin.

Toastin syyskatalogi jätti vajavaiseksi. Sinapinkeltaisista kengistä huolimatta.

Like Twin Shadow sings, "I'm looking for a life to start". Well, I'm looking for a fall to start. Something's missing, time I guess. Toast's catalogue couldn't help – despite the mustard yellow shoes.

Donna Wilsonin katalogista katsottua

Musta tuntuu on hiljainen kuin hauta. Muutosta on viikko, tavarat ovat yhä hujan ja hajan. Säilytystilaa on lipastollisen verran liian vähän, mutta jos hankin vielä yhdenkin Ikean Malmin, koti on kuin ruotsalaisjätin kuvastosta. Liioiteltua? Ehkä, mutta sisustamisen suhteen on nyt vaikeuksia – myönnän.

Onnistumisen esteinä ovat vanhat arkistokaappimme ja vanha sohva. Kaapit pitäisi hiekkapuhaltaa ja jauhemaalata, sohva verhoilla. Koetan saada asian hoidetuksi heti maanantaina. Sitten pitäisi keritä kirpuille. Ja rautakauppaan. Eilen näet kävi selväksi, että seinämme eivät ole porakoneystävälliset. Ne murtuvat alta. Kiinnitäpä siinä sitten String-hyllyä. Ei onnistu, ei. Piti paklata ja maalata taas. Onneksi ystävät viisaat vinkkasivat alligaattoripropuista ja pikakiteistä. Rautakauppaan käy tieni, lattiakin siellä jo odottelee.

Yritän kaivella sinapinkeltaisia sisusteita sieltä täältä. Huomasin matkoillani, että Donna Wilsonilta oli tullut uusi katalogi.

Kaulahuivi kuuluu kategoriaan täydellinen. Harmillista, että samaisella värityksellä ei saa – ainakaan vielä – tyynyjä.

Yksi sinapinkeltainen talo siellä olisi. Ja viheriäinen puu. Kaulahuivi vie silti voiton.

Miten te muut hallitsette muuttokaaosta? Tai pidätte hermonne kurissa? (Kysyy joka ilta hyperventiloiva...)

It's quiet in here. We moved a week ago, and things haven't found their places yet. Chaotic. We need some more storage space. And the walls: it's impossible to make small holes – they keep on expanding! And I have four String shelves to lift on the wall. Great. Been looking for mustard yellow objects. Donna Wilson has some great things. Love the scarf, it would be fantastic if there would be a same kind of cushion as well. *wink, wink*

Aurinkoisen päivän asu...

... olisi tämä, jos sattuisin tällaisen omistamaan.

Arelalizzan tunika lienee henkäyksenkevyt ja pehmyttäkin pehmeämpi. Sellainen, jonka voi vain vetäistä ylleen ja kipaista paljain jaloin naapurin kahvilaan. Tukka vähän sinnepäin, ripsissä ripaus väriä. Kesä saa hoidella loput.

Mun Samuji

Ostin toistaiseksi ainokaisen Samujini sattumalta. Armas työtoverini piipahti pari viikkoa sitten suunnittelija Kosken työhuoneella ja palasi sieltä kahden kaunokaisen kera, mutta kuinka ollakaan, toinen ei tuntunutkaan omalta.

Koska kollegani tuntee meikäläisen ja makuni kaiketi läpikotaisin, hän ehdotti, että sovittaisin mustaa, rentoa ja taskullista (tuo taikasanoista tärkein) neulemekkoa. Se oli sitten sillä selvä. Läpinäkyvähän se on, mutta kiitos kaunis Sugar Kanen kontaktipankin, löysin ompelijan, joka taikoo mekon alle jotakin silkkistä ja sellaista, jota passaa pitää ihan sellaisenaankin.

Onneksi ostokset sujuvat tätä nykyä toistuvasti joko tuttavien tai netin kautta. Hermoni kiittävät, kun ei tarvitse kuluttaa ensi viikolla aikaa gaala-asun katsantaan.

Ja sitten joskus, kun kukkaroni on kasvanut kesälomarahoilla taikka muilla, sovitan Samujin valkoista paitaa ja mustaa takkimekkoa, jota kätevämpää vaatetta en nyt äkkiseltään keksi.

Long time, no see

Pohdin tätä nykyä kohtalaisen usein, onko Musta tuntuun aika ohi. Kun aika ei yksinkertaisesti piisaa kuin satunnaisiin postauksiin.

Ajatus blogittomuudesta on karmiva, koska kirjoittaminen on paitsi työni myös rakas, armas ajanvietteeni. Lisäksi blogi on kuin muistikirja: siitä on kummasti apua, kun suunnittelee kotinsa sisustamista tai kolttukaappinsa raikastamista. Että suokaa anteeksi satunnaiset postaukseni: näitä satelee silloin tällöin (varmana vuosia vielä). Ja jos totta puhutaan, palaan vielä jonakin päivänä normaaliin, päivittäiseen postaustahtiin. Koska haluan.

Kirjoitin viimeksi koltusta ja kappas, sama meininki sen kuin jatkuu. Koska siippa suhaa Keski-Suomessa sukulaisissa, kaappasin Sienan syliini ja lähdin kohti kaupunkia. Ihan vain köpsimään. Siena sai Late-lampaan ja sen pari peesaajaa, minä Ivana Helsingin vaaleanpunaisen Brita-mekon, jota olen katsellut sillä silmällä vaikka kuinka kauan. Ja jos tarjolla on enää yksi sopiva koko, se on vain ostettava. Tämä klänninki pelastaa vielä monet arjet ja juhlat ja hellematkat, kuten parin viikon päähän sijoittuvan Thaimaan-reissun. Se onkin sitten ensimmäinen sitä sorttia. Vinkkejä Bangkokiin ja Koh Sametille?

Ja mekosta vielä: tämä puetaan lötkövartisten nahkasaappaiden kaveriksi. Nyt kun vielä löytäisi sellaiset sopivat. Koko talven jalassa kulkeneet ruskeat prätkäsaappaat ovat tiensä päässä. Että vinkkejä saapaskaupoillekin?

I have been dreaming of this Ivana Helsinki dress for ages. Since there was only one left in my size, I had no choice but to buy it. What is happening to me – this is another not-black dress in my closet? This has to be something positive. :-)