... mutta röyhelölangasta (jeppis, siitä "ei ihan" suosikkilankalistalleni mahtuvasta) syntyy sormivirkaten pöyristyttävän hieno koru. Mustille vaatteille se sopii kuin valettu, mutta kummallisen hyvältä se näyttää kaikenlaisine sävyineen myös kukertavan mekkoni kanssa. Kukertavan! Ja ostin toisenkin, mutta niistä lisää tuonnempana. Se kauppakäynti on aivan oman kertomuksensa arvoinen.
Idea statement-korusta löytyi Kollaboran kautta. Suosittelen kumpaakin, korua ja Kollaboraa.
Ja nyt virkkaan uuden korun, joskin eri langasta – ihan vain testimielessä. Se saattaa päätyä kirjani täytteeksi. Opus valmistuu hitaasti mutta varmasti. Keskittymistä herpaannuttavat vain joka viikko Kerään saapuvat uudet langat, joista on aina aloitettava uutta villapaitaa tai jotakin muuta jättimäistä hanketta. Prioriteettini ovat hakusessa, näemmä.
This finger-crocheted necklace turned out to be something great. Thank you, Kollabora, for giving a great tip. (Love all the other ones as well.)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste omalla vaatekaapilla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste omalla vaatekaapilla. Näytä kaikki tekstit
perjantai 7. syyskuuta 2012
Uskokaa tai älkää...
Tunnisteet:
asusteet,
crocheting,
inspiraatio,
inspiration,
jewellery,
korut,
omalla vaatekaapilla,
vaatteita
maanantai 25. huhtikuuta 2011
Mun Samuji
Ostin toistaiseksi ainokaisen Samujini sattumalta. Armas työtoverini piipahti pari viikkoa sitten suunnittelija Kosken työhuoneella ja palasi sieltä kahden kaunokaisen kera, mutta kuinka ollakaan, toinen ei tuntunutkaan omalta.
Koska kollegani tuntee meikäläisen ja makuni kaiketi läpikotaisin, hän ehdotti, että sovittaisin mustaa, rentoa ja taskullista (tuo taikasanoista tärkein) neulemekkoa. Se oli sitten sillä selvä. Läpinäkyvähän se on, mutta kiitos kaunis Sugar Kanen kontaktipankin, löysin ompelijan, joka taikoo mekon alle jotakin silkkistä ja sellaista, jota passaa pitää ihan sellaisenaankin.
Onneksi ostokset sujuvat tätä nykyä toistuvasti joko tuttavien tai netin kautta. Hermoni kiittävät, kun ei tarvitse kuluttaa ensi viikolla aikaa gaala-asun katsantaan.
Ja sitten joskus, kun kukkaroni on kasvanut kesälomarahoilla taikka muilla, sovitan Samujin valkoista paitaa ja mustaa takkimekkoa, jota kätevämpää vaatetta en nyt äkkiseltään keksi.
Koska kollegani tuntee meikäläisen ja makuni kaiketi läpikotaisin, hän ehdotti, että sovittaisin mustaa, rentoa ja taskullista (tuo taikasanoista tärkein) neulemekkoa. Se oli sitten sillä selvä. Läpinäkyvähän se on, mutta kiitos kaunis Sugar Kanen kontaktipankin, löysin ompelijan, joka taikoo mekon alle jotakin silkkistä ja sellaista, jota passaa pitää ihan sellaisenaankin.
Onneksi ostokset sujuvat tätä nykyä toistuvasti joko tuttavien tai netin kautta. Hermoni kiittävät, kun ei tarvitse kuluttaa ensi viikolla aikaa gaala-asun katsantaan.
Ja sitten joskus, kun kukkaroni on kasvanut kesälomarahoilla taikka muilla, sovitan Samujin valkoista paitaa ja mustaa takkimekkoa, jota kätevämpää vaatetta en nyt äkkiseltään keksi.
Tunnisteet:
omalla vaatekaapilla,
vaatteita
lauantai 16. huhtikuuta 2011
Long time, no see
Pohdin tätä nykyä kohtalaisen usein, onko Musta tuntuun aika ohi. Kun aika ei yksinkertaisesti piisaa kuin satunnaisiin postauksiin.
Ajatus blogittomuudesta on karmiva, koska kirjoittaminen on paitsi työni myös rakas, armas ajanvietteeni. Lisäksi blogi on kuin muistikirja: siitä on kummasti apua, kun suunnittelee kotinsa sisustamista tai kolttukaappinsa raikastamista. Että suokaa anteeksi satunnaiset postaukseni: näitä satelee silloin tällöin (varmana vuosia vielä). Ja jos totta puhutaan, palaan vielä jonakin päivänä normaaliin, päivittäiseen postaustahtiin. Koska haluan.
Kirjoitin viimeksi koltusta ja kappas, sama meininki sen kuin jatkuu. Koska siippa suhaa Keski-Suomessa sukulaisissa, kaappasin Sienan syliini ja lähdin kohti kaupunkia. Ihan vain köpsimään. Siena sai Late-lampaan ja sen pari peesaajaa, minä Ivana Helsingin vaaleanpunaisen Brita-mekon, jota olen katsellut sillä silmällä vaikka kuinka kauan. Ja jos tarjolla on enää yksi sopiva koko, se on vain ostettava. Tämä klänninki pelastaa vielä monet arjet ja juhlat ja hellematkat, kuten parin viikon päähän sijoittuvan Thaimaan-reissun. Se onkin sitten ensimmäinen sitä sorttia. Vinkkejä Bangkokiin ja Koh Sametille?
Ja mekosta vielä: tämä puetaan lötkövartisten nahkasaappaiden kaveriksi. Nyt kun vielä löytäisi sellaiset sopivat. Koko talven jalassa kulkeneet ruskeat prätkäsaappaat ovat tiensä päässä. Että vinkkejä saapaskaupoillekin?
I have been dreaming of this Ivana Helsinki dress for ages. Since there was only one left in my size, I had no choice but to buy it. What is happening to me – this is another not-black dress in my closet? This has to be something positive. :-)
Ajatus blogittomuudesta on karmiva, koska kirjoittaminen on paitsi työni myös rakas, armas ajanvietteeni. Lisäksi blogi on kuin muistikirja: siitä on kummasti apua, kun suunnittelee kotinsa sisustamista tai kolttukaappinsa raikastamista. Että suokaa anteeksi satunnaiset postaukseni: näitä satelee silloin tällöin (varmana vuosia vielä). Ja jos totta puhutaan, palaan vielä jonakin päivänä normaaliin, päivittäiseen postaustahtiin. Koska haluan.
Kirjoitin viimeksi koltusta ja kappas, sama meininki sen kuin jatkuu. Koska siippa suhaa Keski-Suomessa sukulaisissa, kaappasin Sienan syliini ja lähdin kohti kaupunkia. Ihan vain köpsimään. Siena sai Late-lampaan ja sen pari peesaajaa, minä Ivana Helsingin vaaleanpunaisen Brita-mekon, jota olen katsellut sillä silmällä vaikka kuinka kauan. Ja jos tarjolla on enää yksi sopiva koko, se on vain ostettava. Tämä klänninki pelastaa vielä monet arjet ja juhlat ja hellematkat, kuten parin viikon päähän sijoittuvan Thaimaan-reissun. Se onkin sitten ensimmäinen sitä sorttia. Vinkkejä Bangkokiin ja Koh Sametille?
Ja mekosta vielä: tämä puetaan lötkövartisten nahkasaappaiden kaveriksi. Nyt kun vielä löytäisi sellaiset sopivat. Koko talven jalassa kulkeneet ruskeat prätkäsaappaat ovat tiensä päässä. Että vinkkejä saapaskaupoillekin?
I have been dreaming of this Ivana Helsinki dress for ages. Since there was only one left in my size, I had no choice but to buy it. What is happening to me – this is another not-black dress in my closet? This has to be something positive. :-)
Tunnisteet:
omalla vaatekaapilla,
vaatteita
sunnuntai 18. huhtikuuta 2010
Mustaa ja mukavaa
Tykkään mukavista vaatteista. Sellaisista, jotka eivät hankaa hipiää ruvelle tai muuta vastaavaa. Ja sellaisista, joissa voi painella pää kolmantena koipena ja joissa ei tarvitse kurkotellessaan taikka kumarrellessaan pohtia, näkyykö pers.
Tilasin pari kuukautta sitten Elloksesta musta mekon, joka on osoittautunut kelpo koltuksi! Se palvelee kaikkialla, kuppilassakin. En tosin muista, olenko testannut vaatetta viihteellä – koska en muista, olenko käynyt pistämässä jalalla koreasti.
Viimeksi käytin mekkoa mustien paksujen sukkahousujen ja mustien nilkkureiden kanssa. Toimiva trio!
P.S. Tilasin juuri toisen samanlaisen mekon. Niitä saa muuten harmainakin!
I like cozy clothes. Bought this dress a couple of months ago from Ellos and did the same thing just a minute ago. Two of these is a must. Maybe the third one will be gray.
Tunnisteet:
omalla vaatekaapilla,
vaatteita
lauantai 12. joulukuuta 2009
Saapuivat sittenkin!

Muistatteko marraskuun alussa halajamani Gardenian bikerbootsit, ne, joita jahtasin Grandpasta? No, sinnehän ne sitten saapuivat, kuukauden kuluttua kyselyistäni. Herra Hoo tilasi ne siltä samaiselta istumalta – myöhästyneenä, mutta sitäkin mieluisampana syntymäpäivälahjana.
Kengät ovat pehmeää, vähän tahmaista nahkaa, joka kuluu käytössä kauniisti. Vuorta niissä ei ole, mutta pohjassa on kylliksi puhtia pitämään pakkanen, ainakin pikkuinen, loitolla. Kokokin piti kutinsa: 36:t sopivat kuin nakutetut. Villasukkia niihin ei kuitenkaan sovi.
Että mikäli ne tänne luvatut -35 asteen paukkupakkaset tulevat huomenna, olen pulassa. Uggitkin koti-Suomessa, kääk.
Tunnisteet:
omalla vaatekaapilla,
shoegazer
sunnuntai 15. marraskuuta 2009
Kerrankin näin

Kuten on tullut toistuvasti todetuksi, pukimet ovat tällä puolella Pohjanlahtea halvempia – mutta eivät aina! Esimerkiksi H&M:n Jimmy Choo -kengät, ainakin omat suosikkini, ovat kutakuinkin 30 euroa edukkaammat siellä. Meikäläisen mieskengät lähtivät äidin ja isän hoteisiin. Tullapa kesä, mustat farkut, valkoinen, sopivasti virttynyt t-paita ja herra Choot. Irrottelua!
Tunnisteet:
omalla vaatekaapilla,
shoegazer
perjantai 13. marraskuuta 2009
Ei elämää ilman tennareita
Katselin eilen mustia kangas-Conssejani hellyydellä. Kyllä, hellyydellä. Tennarit ovat kulkeneet kanssani vuosikausia ja ovat aivan vain se kaksikko, joka suojaa koipiani päivästä toiseen. Mutta ne ovat niin pirun kylmät!



Siksipä ostin Niket, kiitos 2h+k:n Esban vinkin. Eipä niitäkään villava vuori lämmitä, mutta niistä puuttuvat ne Conssien kiusalliset reiät, joista pakkanen ja lumi ja sade sukeltavat sisään. Nahka pitää sitä paitsi tuulen loitolla.

Kenkien mukana seurasivat turkoosit nauhat, jos vaikka tahtoo vallan vallattomaksi heittäytyä. Mä en tahdo.
Tunnisteet:
omalla vaatekaapilla,
shoegazer
lauantai 24. lokakuuta 2009
Pipo on pään paras kaveri

Below Outletissa oli Pace-viikonvaihde. Meikäläiselle vieras merkki vetosi mieheen, jonka kaappi karttui perusruutupaidalla. Minä hellittelin puolikohmeista päätäni pipolla – villavalla mutta miellyttävän ohuella. Hyvä myssy.
Tulinpa muuten koettaneeksi viime kuussa hehkuttamaani Hopen takkia. Ei olisi kannattanut: se oli kaunis ja käytännöllinen ja ajaton, liioittelematta täydellisin takki, jota olen koskaan kokeillut. Eikä edes liian pitkä persjalkaiselle. Harmillista, että hinta on hiton kaukana kauniista ja käytännöllisestä.
Myyjä oli päällekäypää sorttia. Sellaiset ovat vaarallisia kiltteydestä kärsivälle, joka koettaa pitää koko maailman tyytyväisenä. Sain juuri ja juuri sanotuksi, että saan tilini vasta ensi viikolla, mutta mitä vielä – myyjä pisteli tiskille ja tokaisi, että takki odottaa täällä maanantaihin asti. Seurasin perässä kuin kuuliainen koira.
Pelkään pahoin, että takki saa odotella meikäläistä huomaten pidempään...
Koska eksyin kertomaan kiltteilystäni, tunnustan, että olen ostanut kahdesti kengät vain pitääkseeni kauppiaan tyytyväisenä. Terveisiä vain sinne tamperelaisliikkeeseen, jonka myyjätär on pahantuulista sorttia... En ole sen koomin käynyt ostopakkopuljussa enkä käy. Tunnistaako joku paikan?
Tunnisteet:
jotakin muuta,
omalla vaatekaapilla
maanantai 28. syyskuuta 2009
Nyppyinen neule ja tuleva sellainen

Kuukausi sitten hankkiman harmaa Filippa K -villatakki on ollut päälläni kaiken aikaa. Sen huomaa – myös pehmeään neulokseen puskeneista nypyistä En ole niistä järin onnessani, mutta saapa ne pois.

Nyppyyntyminen ei kuitenkaan poista sitä tosiseikkaa, että takki on muutoin kaikin tavoin mahtava. Sen malli on täydellinen, materiaali pehmyt ja lämmin. Siksipä ostin samaisen mustana.

Siinä eivät näy edes tahrat, kuten harmaassa, jonka sotkin sinisellä tussilla. Sanokaapa, millä moiset tahrat irtoavat. Olen koettanut kaikkea astianpesuaineesta pitäen.
Tunnisteet:
jotakin muuta,
omalla vaatekaapilla
torstai 3. syyskuuta 2009
Paketissa kaapin perukoilla



Mustaan silkkipaperiin kääräisty paita on pönöttänyt kaapissa pari kuukautta. Se on ollut villavana aivan liian lämmin kosteille kesäkeleille. Hiksu puski hipiälle aamullakin.

Mutta saapa nähdä, enteileekö pihalla paraikaa puhaltava tuuli syksyä ja sitä, että saan pukea paitani päälle! Acnen (vilken överraskning) Lea laskeutuu lanteille saakka. Hihatkin ovat hitusta pitkät – hyvällä tavalla. Jämptisti rento, niin kummalta kuin se kuulostaakin.
Tunnisteet:
omalla vaatekaapilla
maanantai 31. elokuuta 2009
Väriä vaatekaappiin!

Outlet-reissun parhaista antimista vastasi Whyred. Sieltä olisi löytynyt yhtä sun toista (esimerkiksi hippalaukku, joka muistutti koirantalutushihnasta ja joka nosti koirakaipuuni kohti korkeuksia ja jonka vuoksi taidan lomailla lokakuussa jokusen päivän ja matkata SUOMEEN!), mutta kassiin päätyi vain paita. Varsin viehättävä, sanoisin.

Savenvärinen pusero on pitkä, väljä ja rennosti hienostunut. Lasit päähän ja kävisin kirjailijasta. ;-) Taskuista pukine saa plussaa, silitysraudan tarpeesta miinusta. Mutta eiköhän siihen silittämiseenkin totu. Ties vaikka vielä jonakin päivänä pitäisin puuhasta.
Tunnisteet:
omalla vaatekaapilla,
päivän vetimet
sunnuntai 30. elokuuta 2009
Perjantai, palkka ja puoli tuntia

Puolessa tunnissa kerkiää kaikenlaista, etenkin palkkaperjantaina. Piipahdin Åhlènsilla ennen ystäväkaksikkoni rantautumista. Omasin vakaan aikomuksen käväistä Acnen osastolla katsastamassa mustaa villatakkia mutta jumitin matkan varrella Filippa K:n rekeille.
Sieltä se sitten pilkisti, paksu, pehmoinen ja kepeästi pussittava villatakki. Vedin sen päälleni enkä pohtinut enää sekuntiakaan. Acnen kasmirkaunokainen saa odotella parempia aikoja. Meikäläinen vastaanottaa syksyn Filippa K:n villatakissa.
Mutta nyt saavat harmaat villavaatteet piisata. Tarvitsen oikeasti sen mustan villatakin!
Tunnisteet:
omalla vaatekaapilla
tiistai 18. elokuuta 2009
Acnesta on moneksi

Enpä tiedä, olisinko hoksannut Acnen harmaan villapaidan olemassaoloa ilman ihanaa Issues-blogia (käykää, hyvät ihmiset, kurkkimassa!). Olin onnistunut ummistamaan silmäni puserolta, vaikka verkkokauppaa luvattoman tiheään tihrustankin. Enpä ummista enää, vaan odotan postiluukkumme kolahdusta.

Voiko mukavampaa vaatetta olla? Mä kun tarvitsen pukimia, joita ei tarvitse sen kummemmin miettiä. Päässä tapahtuu muutoinkin kylliksi, heh. Harmaa kaunokainen, mustat, paksut mattasukkahousut ja Pistolit. Niillä mennään. Joku saattaa tituleerata tylsäksi, mutta siitäpä sitten vain. Mutta minkäs teet, kun värit ahdistavat vaatteissa... Eivät kuitenkaan muualla eivätkä muiden päällä – taikka villalangoissa!
Pakko päästä viikonvaihteessa lankakauppaan. Josko sitä pykäisi pyhäpuhteina kaulaliinan... Tai villasukat pitkillä varsilla, sellaiset kumisaappaisiin sopivat. (Vaikuttaa nääs siltä, että sateet saapuvat tännekin.)
Tunnisteet:
jotakin muuta,
omalla vaatekaapilla
tiistai 4. elokuuta 2009
Hiiri harmaa

Harmaa on hävyttömän hieno väri. Se on saletisti yksi niistä harvoista väreistä, jotka valkkaan seuraavaan omaan kotiini (valkoisen, mustan ja puun lisäksi – plus niiden jokusten piristysten, kuten pinkin paahtimen).
Vaatekaapissanikin on harmaa pukine poikineen, olen hankkinut niitä kuluvana kesänäkin kaksin kappalein. Toisen esittelen säiden salliessa (pakkasta odotellessa...), toisen viskasin mytyksi lattialle. HenkkaMaukan pitkähkö t-paita laskeutuu pehmeästi. Hyvästi leikatussa rievussa on kaiken lisäksi rento pääntie. Jos se ei kulahda ensimmäisessä tai toisessa pesussa, se on varmasti muutaman kruununsa väärtti.
Ja arvatkaa – Filippa K:n luomupuuvillateeppareistakin löytyy grafiitinharmaa. Hankittavahan se on. Ja uusi musta. Vanhaan tuli reikiä, koska en pessyt sitä pesupussissa. Olkaapa tarkkoja omienne kanssa.
Tunnisteet:
omalla vaatekaapilla
Vaatekaapin perukoilta

Kaapissani on killunut kohta kahden kuukauden ajan musta kertakaikkisen kaunis jakku. Mutta eivätpä ole kesäkelit kysyneet takkia, eivät – ja ehtiipä sitä myöhemminkin.
Hankin Filippa K:n myötäisen jakun hääpäivänäni Helsingistä. Kämp Galleriassa koetin mallikipaletta, joka oli senttikaupalla kapoinen mutta kertoi kuitenkin, että nyt seisoskeltiin jakunleikkuun jalustalla. Ja korkealla.

Koska takki maksoi meikäläisen takkimittapuulla paljon, jätin Stockalta löytämäni oikean koon kotvaksi varaukseen mutta palasin pian kauppiaan pakeille. Totesin, että tässä se nyt sitten on, seuraavan vuosikymmenen syyspäivän pukine. Takki auki, harmaa villatakki taikka -paita alle ja kaulahuivi kaulaan. Ei se sitten muuta tarvitse.
Saas nähdä, saanko kaivaa jakkuseni jo ensi kuussa naftaliinista. Jos vaikka Monsters Of Popiin... Tuuttekos te? Meikäläistä ei pidättele mikään, kiitos Magenta Skycoden.
Tunnisteet:
omalla vaatekaapilla
perjantai 24. heinäkuuta 2009
Tukholman tennaritaivas...



... on Shoeline. Piipahdin S:t Eriksgatanilla seisoskelevassa putiikissa eilen, koska ovi oli auki ja ikkunat täynnä alelappusia. Pienehkön kaupan valikoima oli kattava, ja äkisti vaikutti, että kaikki kengät olivat halvennuksessa.
Meikäläinen kiinnitti huomionsa hopeisiin (!) nahkatennareihin. Aijai, miten ne kimaltelivat koivissani. Harmillista vain, että kolmekutoset olivat päätyneet jonkun toisen ketaroihin. (Ehkäpä työtoverini, joka marssi toimitukseen tänään sellaisissa!) Siispä päädyin samanmoisiin, mutta valkoisiin ja kankaasta pykättyihin.
Hyvät tennarityypit, nyt seuraa tärkeä tiedote: ranskalaiset Springcourtit ovat ehkäpä parhaat tossut ever! Koska tennarikokemukseni on yli kaksikymmenvuotinen, uskallan väittää omaavani vertailupintaa. Springcourtin lesti sopii suomalaiseen jalkaan – ja se pohja, se on pehmyt kuin mikä! Askel ei paina, ei.
Tämä tennaristi suuntaa huomisen tilipäivän kunniaksi Shoelinen Söderin-liikkeeseen. Että Hornsgatanille, hopsan (hopeankiilto silmissä).
P.S. Ja niistä aleista: mun tossuni maksoivat 499 kruunua, siis kutakuinkin 45 euroa. Ovh kieppui 1 000 kruunun hujakoilla. Hopeisista sen sijaan saisi pulittaa 999 kruunua, mutta sekin on viljalti vähemmän kuin nettikaupan 140 euroa. Kiinnostavatko teitä tällaiset hintatiedot vai viskaanko moisilla vesilintua?
Tunnisteet:
omalla vaatekaapilla,
shoegazer
sunnuntai 12. heinäkuuta 2009
Perskaupoilla
En ehtinyt perjantaina Acne Archiveen mutta suuntasin lauantaina ennen kymmentä kaupungille (koska heräsin viideltä, koska simahdin työviikon päätteksi puoli kahdeksalta – meikäläinen on kuin vanhus taikka vauva...).
Acnen perusputiikeistä selkisi, että Pistolit tulevat kauppoihin vasta loppukuusta. Netistä niitä jo saa, mutta I'll pass. Siellä niistä saa pulittaa 440 euroa. Hitosti. Viime vuonna ne maksoivat kivijalkakaupoissa 3 500 kruunua, mikä on hitosti vähempi.


En kuitenkaan köpsinyt kaupungilta tyhjin käsin, vaikka piipahdinkin lopulta vain NK:ssa. Löysin kymmenessä minuutissa itselleni kolme alepaitaa: kaksi herra Langia ja yhden Perseen. Langin valkoinen lyhythihainen tuli totisesti tarpeeseen. Ostin samanmoisen myös mustana hihattomana. James Perseen harmaa peruspukine kelepaa kaiken kanssa, kunhan kelit kysyvät jotakin muuta kuin t-paitaa.
Ja jepulis, tiedän, että meikäläisen pitäisi kuvata paidat ylläni. Kuvaan heti, kun pääsen kiireliikakiloistani tai kerkiän opastaa herra Hoota kamerankäytössä.
P.S. Valokuvauksen kaverit: jos liikuksitte näillä huudeilla, hus Moderna Museetiin. Alakerran valokuvanäyttely on paras ikinä näkemäni näyttely. Se ottaa koville kaikessa raadollisuudessaan mutta pistää asioita perspektiiviin. Poruuttaa, kuulkaas, vieläkin.
Tunnisteet:
jotakin muuta,
omalla vaatekaapilla
maanantai 22. kesäkuuta 2009
Varpaat vilvoittelemaan

Totesin taannoisina, kutakuinkin kuukauden takaisina, hellepäivinä, että tennarit ovat liikaa. Varpaatkin tarvitsevat vilvoiketta! Siitä se sitten lähti, se summittainen sandaalinmetsästys, joka päättyi viime viikolla: alelaarista löytyivät Vagabondin gladiaattorit. Epäilin aluksi kovalta vaikuttavaa pohjaa, mutta suotta: sandaalit olivat hyvät, parhaat testaamistani. Sovitutin niitä myös ystävälläni – kommentit olivat yhtä kiittävät.
Nyt kun vielä pääsisi pihalle tepastelemaan kengissä. Meikäläinen makaa peiton alla ja potee poskiontelotulehdusta. On muuten viheliäinen vaiva: särky säteilee kaikkialle - hampaisiinkin! Luojan kiitos Greyn anatomia -dvd-bokseista...
P.S. Ja nyt loppuivat kenkäpostaukset kotvaksi. Ensi kerralla jotakin muuta. ;-)
Tunnisteet:
omalla vaatekaapilla,
shoegazer
perjantai 19. kesäkuuta 2009
Pehmeät ja kepeät



Vagabondin nauhaballerinat tai jotkin (sanokaa te, mitkä nämä ovat – kävelykengät?) ovat paijattavan pehmeää nahkaa. Ne tuntuvat ketaroissa kuin toiselta iholta. Kengissä on jotakin ranskalaista, sellaista hienostunutta kepeyttä. Näissä tullee talsittua kesäkilometri jos kolmaskin.
Tunnisteet:
omalla vaatekaapilla,
shoegazer
torstai 18. kesäkuuta 2009
Kuume unohtuu kenkäkaupassa
Olen potenut kuumetta, kurkkukipua ja keuhkotautia tiistaista pitäen. Ottaa kupolista kipuilla, koska "lomaa" on kaksi viikkoa. Nautiskelisin niistä mieluusti ilman kuumetta, mutta minkäs teet...

No, suuntaat kenkäkaupoille! Kokoelmani kasvoi tänään neljällä parilla. Ja kyllä – kaikki tulivat tarpeeseen (paitsi Conssit, joita omistan parikaupalla...).

Jätin suosiosta uuden matalapohjaisen mallin kauppaan ja pitäydyin vaihteeksi vanhassa Chuckissa. Ei ole sen voittanutta, ei. Valkoiset versiot käyvät kaiken kanssa, siniset sopivat farmareiden ja valkoisen t-paidan seuraan. Vielä kun löytäisi sen valkoisen t-paidan... Vinkkejä?
Tunnisteet:
omalla vaatekaapilla,
shoegazer
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









