Lokakuun ensimmäinen lauantai

I did it. Hilasin pari päivää petissä homehtuneen minäni kaupungille – lääketeollisuudelle kiitos Burana-Capsista, Panadol Hotista ja Bafucinista. Kun niitä pistelee hyvän satsin sekaisin, niin johan tokenee joksikin ajaksi. Että terveisiä vain taas sängystä.

Lokakuun ensimmäinen pani parastaan. Tekstiilikaksoset Jonna ja Siena tarkenivat mustissa sukkahousuissaan, mekoissaan ja vihreissä parkatakeissaan. Erosimme sentään kengiltämme. Kolmen vanha rakastaa Emujaan, minä en luovu valkoisista Consseistani.

Some pics I took today. Didn't do anything special, just hung around with my daughter and my darling friends.

Parka (tärähtäneesti)

Weekdayn parka on sorttia helppo. Kaikin tavoin. Se on musta ja sopii siten kaiken omistamani seuraan. Se on myös sopivasti pitkä ja persuksen peittävä, mikä passaa pian 32-vuotiaan pirtaan. Ja hei, se on lämminkin, kiitos irtotikkivuoren!

Yksi takin parhaista piirteistä löytyi kuitenkin hintalapusta: samansorttisesta Acnesta saisi maksaa triplasti enempi. Enkä muuten mussuta kauluri numero kolmosestakaan. Se syntyi eilisen Tanska–Ruotsi-matsin jälkimmäisellä puoliajalla.

Aurinkoisen lauantain asu...

... ei valitettavasti välity kuvasta kovin hyvin. Sanotaanko, että siippani kädet väpäjävät vähän enemmän kuin kirurgilla. Taitaa olla tyypillistä rumpaleille.

Kävelimme jokusen tunnin kaupungilla. Legginseissä on hyvä talsia, tennareissa samaten. Koleudelta suojasivat Filippa K:n villajakku ja -takki ja viime viikonvaihteessa neulomani kauluri, joka muuten pelastaa asun kuin asun – tämäkin (jos mahdollista, se paksusta langasta pykäämäni on vielä parempi).

En muuten löytänyt kokoani eilisistä Vagabondeista. Mutta löysin Weekdaysta mustan miesten paran. XS-koko passaa herra Hoollekin.

Nyt neulomaan! Tuotoksia näkyy taasen täällä, kunhan saan niitä valmiiksi. Leppeää lauantaita, tyypit!

Lea In Action

Acnen Lea on hivenen huopamainen, pehmeä ja liian lämmin tälle sunnuntaille... Missä se syksy piileksii?!?

Väriä vaatekaappiin!

Outlet-reissun parhaista antimista vastasi Whyred. Sieltä olisi löytynyt yhtä sun toista (esimerkiksi hippalaukku, joka muistutti koirantalutushihnasta ja joka nosti koirakaipuuni kohti korkeuksia ja jonka vuoksi taidan lomailla lokakuussa jokusen päivän ja matkata SUOMEEN!), mutta kassiin päätyi vain paita. Varsin viehättävä, sanoisin.

Savenvärinen pusero on pitkä, väljä ja rennosti hienostunut. Lasit päähän ja kävisin kirjailijasta. ;-) Taskuista pukine saa plussaa, silitysraudan tarpeesta miinusta. Mutta eiköhän siihen silittämiseenkin totu. Ties vaikka vielä jonakin päivänä pitäisin puuhasta.

Helppo harmaa

Villapaita Acnea, legginsit Lindexiä ja pellavapää ihka omaa tuotantoa. Kelpo kolmikko lauantaille.

Repsotusta

Zaran valkoinen t-paita on rentoa sorttia. Se ei kinnaa eikä hiosta, sen pääntie on saksittu sinnepäin ja sen rintamuksessa on tasku. Se on sopivasti pitkäkin, putoaa armollisesti lanteille. Eikä se ime itseensä aurinkoa. Naamani sitä vastoin imee. Olen kohta yhtä pisamaa. 

Hulmuilua

En tiennyt kello 7.13 töihin talsiessani, että elohopea kipuaisi päivän myötä kolmeenkymppiin. Jos olisin ollut viisaampi, olisin saattanut pohtia sukkahousujen kotosalle jättämistä (vaikka olisin kai kiskonut ne ketaroihini kaikesta huolimatta – meikäläistä ei sukkahousuttomuus korista. Ja koettakaapa itse, miltä tuntuu matkata metrossa vitivalkeissa koivissa kaikkien kauniisti päivettyneiden pohkeiden rinnalla...).

Zaran hulmuavassa hamosessa on silti suvinen fiilinki. Tennareihin yhdistettynä olo on miltei tyttömäinen – yli kolmekymppiselläkin! Kasvoihin kasvaneet pisamatkin piristävät. Potku onkin tarpeen, koska viikonvaihde menee töitä tehdessä. Koetan virittäytyä joulutunnelmiin.

T-paita: Filippa K / Hame: Zara / Sukkahousut: Hoo&Äm (eivät järin priimat)

Helmat heiluen

Viikkohan tässä taasen meni, hiljaisuudessa. Viime viikonvaihteessa vietimme ystäviemme häitä Tampereen tietämillä (thank god for Blue1, mä vain sanon: 40 minuutissa kotokaupunkiin!). Tämän viikon olen painanut pelkkiä töitä, illatkin. Paitsi eilen, jolloin jäin toimistotuntien päätteeksi Fridhemsplanille hengailemaan. Kelpo kauppoja, etenkin yksi tennarimesta, josta – surprise, surprise – hankimme kummatkin kengät. En muista puljun nimeä, mutta palaan sen tiimoilta tuonnempana. Tennari-ihmisen taivas!

T-paita: Filippa K / Neuletakki: Monki / Hame: Jokin, jossa viitataan Stockholmiin / Kengät: Spring Court

Sonnustauduin tänään hameeseen. Enpä muista, koska olen moiseen viimeksi sortunut. Hamosessa oli kuitenkin kivaa, turvaudun siihen sään salliessa huomennakin, vaikka perskuta sentään tulikin ostettua numeroa liian suuri. Sovittamatta. Korkealle vyötärölle kohoavassa koltussa on jotakin somaa – ja helppoa, etenkin, kun helma on leveää laatua. Tässä kelpaa klompsia, toisin kuin kynähameessa, jossa sipsutellaan. Ja kyllä, tällaisia hamosia näkyy tukholmalaisessa katukuvassa. I'm a copycat.

Salille?

Peilikuvani pisti huvittamaan. Näytän haaremihousuineni siltä, kuin suuntaisin lähimmälle salille levytankojen tykö. Huuto.net-löytöni tukee mielikuvaa: Acnen harmaa neule on mallia kaappi. Tavallaan.

Yhtä kaikki, meikäläisestä paita on nappiostos. Pehmeä, persoonallinen, mutta silti niin simppeli. Kyllä nyt kelepaa.

Ale, ale, ale, ale, ale...

Huomasin mielikuvituksetonta otsaketta kirjoittaessani, että ostan liki kaikki kuteeni halvennuksesta. Hyvä niin. Äskeinen äitienpäiväpuistottelu (jepulista, hiekkalaatikoita, keinuja ja liukumäkiä) hoitui Hard Beatin loppuunmyynnistä hankkimassani Jumperfabrikenin neuletakissa, siinä samassa, josta kirjoitin kuukausia sitten. Hitusen seilorihenkinen pukine on paitsi ryhdikäs myös leikittelevä. Kummallinen kombinaatio, joka toimii hyvin! Vai mitäs sanotte?

Jaloissani (herranpieksut, nuo varpaankynnet kaipaavat väriä, ihosta nyt puhumattakaan!) koreilevat Elloksesta tilaamani Hush Puppiesin kiilakorot. Koetin niitä jo Lontoossa. Koko oli väärä, mutta kengät jäivät kummittelemaan mieleeni. Lykky, että löysin ne Elloksesta. Hush Puppiesit passaavat kaupunkiköpöttelyyn, pidemmänkin sorttiseen. Lesti sopii leveäänkin jalkaan, pohjakin on pehmyt kuin mikä! Kyllä näillä kelpaa opetella koroissa kalppimista. Siinä onkin muuten meikäläisellä sarkaa...

(Kääk, pakko päästä jalkahoitoon! Olen käynyt sellaisessa vain kerran – kiitokset vain parin vuoden takaiselle polttariporukalleni.)

P.S. Yhdessä kuvassa näkyy taasen yksi tatuointini, joskin huonosti. Oikeassa nilkassani istuskelee merenneito. Siihen ei liity tarinan tarinaa, mutta monituisia muistoja kuitenkin. ;-)

Kasaria, kasaria

Sateinen päiväkin voi piristää (kiitoksia vain E:lle ja H:lle!). Kittasin kahvia eilisissä kuteissa, mutta tennarit korvasin Martensin ballerinoilla. Puukengät kökkivät kaapissa, odottelevat kauniimpia kelejä.

Takin virkaa teki Mintulta tilaamani Monkin jakku. Vajaat hihat ja kotelomaisuus muistuttavat Miami Vicesta. (Olin kohtalaisen otettu Don Johnsonin vaatetuksesta alta kymmenvuotiaana...)

Lökäpöksyperjantai

Pukeuduin perjantain kunniaksi uusiin pöksyihini. Zaran haaremihousut löytyivät Huuto.netistä. Selitin vielä kaksi kuukautta sitten ystävälleni, että haaroista lököttävät housut eivät ole meikäläistä varten. Eivätkä sellaiset trikoiset olekaan, mutta kunnon kangaspöksyt kelpaavat. Justiinsa tämmöiset.

Nyt parikymmentä sivua käännöstä, kieppi kirpparilla (Tiinakaisan innoittamana), keinumista ja hiekkakakkuja. Ihanaista perjantaita, tyypit! Täällä paistelee aurinkokin!

P.S. Ja kyllä, lupaan kaivella sen kameranjalustan kellarista. Heti huomenna!

Harmaassa hupparissa...

... piisaa pituutta. Siinä piisaisi sitä enempikin, mutta saksin helman persjalkaiselle passeliksi. Polvimitta ei pue meikäläistä, ei. Ehkäpä koroissa, mutta collegemekko (heh!) kaipaa kumppaneikseen Consseja.

Ruotsalaisen Denimbirdsin harmaa huppari on jokusen kuukauden takainen kirpparilöytö ja kutakuinkin ainoa puhdas pukimeni. Mies pitää mekosta. Se on kuulemma "hauska". Klovni lopetteleekin tältä erää ja palaa käännöksen pariin.

Ensi kertaa ketaroihin

Ostin hehkuttamani Martens-ballerinat pari kuukautta sitten – Hard Beat Clothingista, tiätty –, mutta ne päätyivät ketaroitteni kavereiksi vasta tänään. Tännehän on tullut kesä!

Kolmen tunnin käyttö ei kerro kaikkea, mutta sen pohjalta suosittelen kenkiä kaikille! Kyllä pysyvät koivet kunnossa. Mikäli musta ei miellytä, kannattaa katsastaa viininpunainen. Taikka leopardikuosinen – ihan oikeasti. Ne löivät meikäläisen pari viikkoa sitten ällikällä, vaikka olin juuri vakuutellut ystävälleni, että eläinkuosit eivät ole mun juttuni, hah. Niin se mieli muuttuu. Joskus alta aikayksikön.

Kiirusta pitää

Meikäläistä harmittaa, että viime päivät ovat vierineet vain töitä tehdessä. Blogikin on jäänyt kaiken jalkoihin.

Samasta kiiruusta olen kärsinyt tänäänkin. Deadlinet pukkaavat hikeä hipiään, saan pakertaa viikonvaihteenkin. Mutta eipä parane yrittäjän valitella.

Päivän asu on erinomainen esimerkki kiireessä päälle kiskaistusta. Farkut, t-paita ja neuletakki. Semmoisissa pönötin perjantain, kävelinkin kuudetta kilometriä. Koiravanhuksemme on yhä kuitti.

Ei musta, ei harmaa eikä valkoinen...

Neuletakki: All Saints / Tunika: American Apparel

... vaan RUSKEA!

Terveisiä Lontoosta. Jalkani ovat vieläkin kipiät kaikesta kävelemisestä. Matka oli ältsin magee, joka ikisen puntansa väärtti. Kaupunki oli kukkia täysi, celsiukset koputtelivat kahtakymmentä ja, ja, ja... Rakastuin Brick Laneen, fiilistelin (neljäntoista vuoden tauon jäljiltä...) Covent Gardenia, söin ja join ja ostelin. Westfield Londonissa vierähti kepeästi kuusi tuntia, enkä edes ehtinyt Zadig & Voltaireen. Eipä olisi ollut rahaakaan.

Mutta All Saintsissa tuli käväistyä. Olen myyty! Putiikin konsepti on kattoa myöten mietitty: kullankaivajia, saluunoita, vuosisadan takaista Pariisia, indietä... Sekoitus on kertakaikkisen kiehtova – semmoinen inspiroiva. Meikäläisen vaatekaappiin päätyy tästä pitäen myös ruskeita vaatteita. Pitkästä aikaa. 

Mallikipale

Neuletakki: Bandolera / T-paita: Filippa K / Byysat: Vero Moda / Huivi: Jokin vanha

Löysin jokin aika sitten Stockmannin mallikipaleiden joukosta villatakin, joka muistuttaa malliltaan Filippa K:n merinovillaista versiota. Materiaali on toista mutta ei ollenkaan huonoa: meikäläisen neule sisältää silkkiä ja kashmiria sekä rahtusen nylonia ja elastaania. Että oikein on pehmeä – ja edukas! Maksoin siitä 40 euroa. Ja se merkki, se on Bandolera. En ole moista ennen kohdannutkaan mutta kieppaan tästedes puljun rekkien kautta. Mulle kelpaisi tällainen mustakin (koska niitä Filippa K:n takkeja saa vasta syksyllä, byäääää!).

Se Acnen alemekko...

... pääsi ensi kertaa päälleni parisen tuntia sitten, kun suuntasin Spiritin kantiskemuihin. Leipäset ja leivonnaiset maistuivat meikäläiselle, mutta parasta oli – kuten tavallista – palvelu. Kiitos, kiitos ja kiitos. Olen kirjoittanut kymmenesti aiemminkin, miten mukavaa on asioida asiantuntevassa putiikissa, jossa ei tarvitse pingottaa. Spiritiin tulee eksyttyä kaksi kolme kertaa kuussa vain jutustamaan, esimerkiksi sellaisina päivinä, kun työt eivät erityisesti kiinnosta...

Kuvat ale-Acnestani ovat kaukana kiitettävistä, mutta taltioin sen tuota pikaa päivänvalossa. Täytyy sanoa, että tykkään semitaiteellisesta mekostani melkolailla. Joku mietiskeli, millaiselta se tuntuu. Hyvältä vain, joskin sitä saanee olla silittämässä tuon tuostakin. (Tänään tyydyin ryppyihin.) Mekko on 95-prosenttisesti puuvillaa, loput ovat elastaania. Ja konepesu 40 asteessa.

Ensimmäisen käyttökerran jäljiltä suositan mekkoa muillekin. Se on sellainen perushelppo säkki. ;-)

Varrettomissa tennareissa

Jos tarkemmin tuumataan, koko pukeutumiseni on yhtä jumittamista, koska omistan varsin vähän vaatteita. Kenkiä ei lasketa (eikä niitäkään muuten kymmeniä kipaleita ole).

Aamuinen aurinko pakotti pukeutumaan tennareihin, varrettomiin versioihin. Mun mielestäni ne passaavat hyvin hamosen seuraan, varrelliset housujen. Kyseessä ovat nahkaiset Converset, sellaiset Light Acousticit. Ne puristivat ensi hetket pikkuvarvasta mutta muotoutuivat päivän myötä koipiini sopiviksi.

Parin viikon takaisilta Friendtex-kutsuilta (!) löytämäni ruutupaita sopii muuten mustan asun raikastajaksi. Enpä ole ennen sinistä omistanutkaan, paitsi kerran lapsena.

Että tällaisessakin setissä sitä tulee jumitettua: musta tunika, minari (mikä sana!) ja villatakki. Sen väriä tulee vaihdeltua. Ilman sinisiä ruutuja olisin sonnustautunut harmaaseen versioon.

P.S. Näytän kuvassa pygmiltä. Mun on pakko kaivella kameranjalusta kellarinkulmasta. Peilikuvia on kertynyt jo liiaksi.