En till

Picture: Petra Bindel for Mora

Viikonvaihteen kuva, pyörinyt päässäni tuntikausia. Tämä jos jokin konkretisoi taas kerran, että parhaat asiat ovat yksinkertaisia. Kirkas lasi, vähän vihreää ja paljon valoa. Haen huomenna kotiin jotakin, joka yhdistää taiten ensimmäisen ja toisen. Ja sitten ostan sängyn, vaikka ilmapatjallakin voi nukkua näköjään viikon ja ylikin.

I pinned this picture by Petra Bindel a few days ago. It has been in my mind since then. Can't blame myself, this one has it all. Especially the light. And the green. Wanted to buy something green today, but it didn't fit in to the car. Gonna do the same trip tomorrow with a bigger vehicle. And then you'll see. :-)

Petra Bindel

Pictures: Petra Bindel for Elle Decoration UK.

Vanhan talon myötä tekee mieli kaikenmoista tällaista. Vähän kukkatapettia, koruttomia valaisimia, värikkäitä pinnatuoleja ja kasveja. Elina toi jo valkoisen pelargonin. Se pääsee kuistille kasvamaan.

Herkkiä ja hentoisia

Lempileikkokukkani ovat valkoisia, hentoja ja hauraita. Niissä on jotakin herkkää, sattumanvaraistakin. Varressa kuitenkin on voimaa – taitavat kuvastaa minua tai sitten romantisoin liiaksi.

Hain aamulla kukkasen kaupasta. En tiedä, mikä se on, mutta se sopii hyvin Muuton Closely Separatedin sisälle. Lempivaasini, jonka sijoitan keittiön ikkunalle sunnuntaina, sitten, kun olemme kantaneet kaikki (vielä pakkaamattomat) muuttolaatikot uuteen kotiimme. Siihen keltaiseen puutaloon, jonka pihalla kasvaa syreenipuita ja pikapuoliin pensasmansikoita Bacsaceissa. Ihan omasta toimestani.

I'm a big fan of white flowers. Bought one today and put in in Muuto's vase. Like the opposite of the two things: a natural, anything but symmetrical flower fits perfectly in a sculptural vase. 

Mitä väliä?

Ihmiskokeeseeni on alta kuukausi. Myymme kivitalokaksiomme ja muutamme vuokralle puutalokolmioon, josta saisi neliönkin, jos moukaroisi seinään reiän ja kunnostaisi siellä seisoksivan huoneen. Ehkä joskus. Nyt en jaksa edes ajatella koko asiaa: kalenteri on kiiruita täynnä, koetan miettiä muuttoaatoksia vasta viikon kuluttua. Ja myyntiajatuksia... Pitäisi soittaa välittäjälle.

Ihmiskokeen kaikesta tekee se, että en aio remontoida uutta kotia, en ainakaan aluksi. Olen ehkä kirjoittanutkin siitä. Jos onni on kiinni valkoisesta kivikuutiosta, jonka seinille on teipattu vatupassin kanssa kymmenkunta julistetta ja jonka pöydiltä ei löydy lasku-, lehti- ja lankapinoja, suon sen jollekin muulle. Minä haluan oppia sietämään keskeneräisyyttä, valkolakattua paneelikattoa, mäntyistä lattiaa, repsottavaa lasikuitutapetinreunaa, kymmenen vuotta sitten kiillellyttä liesituuletinta ja koloonsa aivan liian  kapeaa liettä. Saapa nähdä, mitä siitä tulee. Odotan kauhunsekaisella kiinnostuksella ja keskityn pitämään lankakeräni kurissa.

Iloa pääsiäisenpyhiin, ystäväiset!

Happy Easter, folks. Gonna start dreaming about a new bike now...

Tulevaisuudessa...

... minäkin tahtoisin tehdä työtäni laulellen. Slussenin metroaseman sivustalla sunnuntaina soitellut nainen oli aurinko. Halasin kiitokseksi.

Nyt ei laulata. Olen tässä syksyn aikana odotellut kirjettä verottajalta, jotta saisin maksella veroja. Ei ole kuulunut, ei. Tämänpäiväisten setvintöjen päätteeksi selvisi, että ennakkoveroni oli poistettu – ei elämäni helpottamiseksi, ei, vaan vaikeuttamiseksi. Seuraavien kolmen kuun palkat menevätkin sitten kokonaisuudessaan verottajalle, jotta en olisi ensi vuonna kusessa. Loppuvuoden olen.

Ja niistä muista päätä koettelevista asioista en jaksa edes kirjoittaa. Onneksi pääsen huomisiltana neulomaan. Ja viikonloppuna kädentaitomessuille.

Kuis teillä?


P.S. Lisäkuvia Tukholmasta sitten joskus. Fotografiskan kurssi oli kelpo! Ja ne näyttelyt, ne vasta kelpoja olivatkin. Piti taas vähän tihrustaa itkua liikutuksesta.

Lokakuun ensimmäinen lauantai

I did it. Hilasin pari päivää petissä homehtuneen minäni kaupungille – lääketeollisuudelle kiitos Burana-Capsista, Panadol Hotista ja Bafucinista. Kun niitä pistelee hyvän satsin sekaisin, niin johan tokenee joksikin ajaksi. Että terveisiä vain taas sängystä.

Lokakuun ensimmäinen pani parastaan. Tekstiilikaksoset Jonna ja Siena tarkenivat mustissa sukkahousuissaan, mekoissaan ja vihreissä parkatakeissaan. Erosimme sentään kengiltämme. Kolmen vanha rakastaa Emujaan, minä en luovu valkoisista Consseistani.

Some pics I took today. Didn't do anything special, just hung around with my daughter and my darling friends.

Kattojen ylle löi

Sunnuntaisen torin jälkeen suuntasin kulkuni Kahvila Runoon, tilasin vadillisen kahvia ja korvapuustin. Ja ihastelin kattoa.

Aion tehdä tänään tismalleen samoin, kun suuntaan paikalle neulomaan. Nähdään siellä!

The ceiling in Runo, a local cafe I love. I'm about to go and knit over there today. And hopefully see some of my readers. :-)

Veturihalli, joka varasti sydämeni

Kaupunkimme seitsemäs Designtori, josta kirjoitin ensi kerran jo eilen – tai no tänä aamuna, aamuyönä, kokosi kauppiaat ja kävijät Veturihalliin, Vapriikin toiselle puolelle. Vanha punatiilinen tehdas oli lattiaton, kylmäkin, mutta en olisi vaihtanut kokemusta mistään hinnasta. Kivimurikkalattia rapisi tennareiden alla, eikä väkijoukossa kerinnyt kylmettymään. Ei edes valkoisesta pressusta kasatussa sovituskopissa, joka sisälsi kaiken oleellisen: peilin, valon ja mustaksi maalatun wieniläistuolin.

Ja ne ikkunat. Niistä välkehtivä valo oli kauneinta aikoihin. Se värjäsi ruosteen oranssimmaksi, valkean, jo rapistuneen seinän valkoiseksi, joskus harmaaksi. Ja teki ihmisistä iloisia, onnellisia.

Enkä kyllä kiellä sitäkään, etteivätkö ostokseni olisi ilahduttaneet muutoin maassa olevaa mieltäni. Kiitokset ennen kaikkea Design Boulevardin Karitalle. Ja turkulaiselle Televisiolle, johon palasin ja palasin ja lähdin ja lähdin – aina kassin kera.

Seuraavaksi kirjoitan löydöistä. Tai myyntipöydistä. Saapa nähdä: kuvia kuitenkin piisaa.

More pictures from Designtori which was held in Tampere last Sunday. The place, Veturihalli, was somerthing else! One of the most beautiful places I've ever been to.

Tanssilattiantasosta

Jos joskus ehdin ulos, oikein tanssimaan, suuntaan tänne. Tamperelaiset, tunnistatteko?

Lauantain aamukahvi maistuu siellä paljon paremmalta kuin kotona, ihan vain tunnelman ja tutun seuran takia. Levylautaselta saattavat soljua Ariel Pinkin sävelet, kuten tänään.

Kesä panee parastaan, vaikka vihreä alkaa kadota puista. Keltainen on kaunis, Baggun kauppakassissakin.



Ja se Ariel Pink. Vapauttavaa viikonloppua!


If I have the time to go dancing, this is the place with its wooden floors, dark colours and the kicker (in which I absolutely suck). On Saturday mornings they have a dj and some breakfast and Ariel Pink on the amps. At least today. Despite the yellow leaves we still have a warm summer. Love the yellow, though. Especially the shade of my Baggu.

Melancholian jälkimainingeissa

Näin eilen Lars von Trierin Melancholian. Samaistumisen määrä oli kokoa massiivinen. Sen jälkimainingeissa maailma on koristelematon, ruskea ja pilvinen. En kerro enempää, jos aiotte mennä katsomaan sitä. Suosittelen kuitenkin – sen synnyttämästä ahdistuksesta huolimatta.

KIP-kotoilua

Eilinen kului kutimen kanssa – miten muutenkaan, kansainvälisenä Knit In Public -päivänä? Neuloin Anun KOTOssa maanmainiossa seurassa ja sain yhden takakappaleen valmiiksi. Syksyllä starttaavan tv-sarjan lavasteet olivat ihanat, inspiroivat.

Hihkumista aiheuttivat myös Auringon ja Kuun miltei valmis, vihreä jakku ja Anun härpätin, neulenuttu ja kuusi sinapinkeltasta lankakerää. Voi hyvää päivää, miksi se väri on jo poistunut Debbie Blissin valikoimista...?

Helteellä neulominen on muuten hikistä mutta mukavaa puuhaa. Vaikka voisi sitä valita langakseen jonkin muun kuin karvaa kylvävän Rowanin Cocoonin... Mutta ei auta, jatkan sinnikkäästi, samalla tavalla kuin skedeilyäni. Kävin taas kurvailemassa pitkin Eiran rantoja. Ja olen ihan yhtä innoissani kuin ensi kerralla. Harmi vain, että kypäräkaupat olivat kiinni. En tohtinut potkia taaperon ensi askeleita kummempia vauhteja kahtia jakautuneen kallon pelossa.

Laiturinnokassa

Keskiviikko oli hyvä, kaikki mökillä vietetyt päivät ovat. Laiturilla oli joutsenenpaskaa, katsoin puhtaan kohdan ja kävin selälleni. Välillä upotin jalat jääkylmään veteen ja hengitin pitkästä aikaa hiljaa. Ainakin hetken.

Kahden euron kengät...

... löytyivät tamperelaiselta kirpputorilta alle kolmen minuutin. Hipsuttelin niissä koko keskiviikon mökillä, skeittasinkin kotvan puisella ja pehmeällä terassilla (josta sain kolmesenttisen tikun käteeni, mutta en skeitatessa vaan valokuvatessa). Jaksoin pitkästä aikaa perehtyä kameran saloihin. Ehkä se vekotin vielä jonakin päivänä avautuu – tai se on tavoite, se.

Oikeita ratkaisuja

Ystäväni miettii paraikaa Facebookissa, miten niitä oikeita ratkaisuja tehdään. Vastaus kiinnostaisi minuakin. Oletan olevani oikeilla jäljillä mutta en kuitenkaan tiedä.

Tiedättekö te? Tuntuuko teistä, että olette löytäneet paikkanne pallolla? Milloin tällaiset kysymykset loppuvat – meikäläisen mittarissa on jo 33 vuotta? Vai tarvitseeko niiden loppua: antavatko ne sitä potkua, jota jokainen tarvitsee? Tai ainakin minä.

Tämä tuskin tulee yllätyksenä kenellekään, mutta jos vielä jonakin päivänä opiskelen jotakin uutta, se on valokuvausta se. Tunne kutittaa (tai tyrmää) joka ikinen kerta, kun katselen kauniita kuvia, vaikkapa ruotsalaisen Pia Ulinin, sen saman, jonka Nesting-kirjasta kirjoitin pari kolme päivää sitten.

Tykkään tolkuttomasti kahdesta ensimmäisestä, Pian lifestylekategoriaan kuuluvasta, kuvasta. Sisustuskuvatkin koskettavat, mutta ennemminkin materiaaleiltaan kuin valoiltaan tai tunteiltaan. Taidan kaivata katseita.

There are moments I keep on thinking of years to come, what to become etc. Even though I'm turning 34 this year. Don't know if these kind of feelings ever end – or are they the driving force that keep us passionate... But the thing I know is if I ever start to study again, it will be photography. Beautiful pictures, like these from Pia Ulin, are a constant reminder. What abou you, are you sure you are on the right track?

Morten Holtum

Tanskalaistaiturit Lykke Foged ja Morten Holtum ovat tuttuja myös monesta suomalaislehdestä. Kaksikon kotijutut kolahtavat myös meikäläiseen, eikä vähiten Mortenin valoisien mutta värikylläisten kuvien. Ne ovat jollakin tavalla rennon rehtejä, silti satumaisia kaikessa todenmukaisuudessaan.

Tässä kuvakolmikossa yhdistyvät meikäläiselle mieluisat materiaalit: puu, betoni ja kupillinen kahvia. Tohtisiko sitä vielä keitellä sufeet, yhden jälkeen yöllä...? (Kysyy ihminen, joka on nukkunut nuha-kuumettaan pois viimeiset kuusi tuntia ja missannut muun muassa palkintogaalan, josta kuului uutisista ihanimpia: Penni on paras! Terveisiä työhuoneeseen!)

Morten Holtum, a Danish photographer, is well known in Finland as well – thanks to his amazing interior pics. These three combine some of my favourite materials: concrete, wood and coffee. ;-)

Vappunaamari

Kaupassa ei ollut munkkeja, enkä minä jaksa leipoa. Ei siellä ollut simaakaan. Ostin Rainbow-pakastepullia ja murukahvia. Ja silloin, kun syödään pullaa, sitä syödään kunnolla – ainakin kaksin kappalein.

Seesteistä, sellaista pilvipoudan surua. Vai onko?

It's a celebration day in Finland. I'm spending it home with my daughter. Tried to buy some traditional doughnuts, there weren't any in the store near by. So just buns, instead. I think there's no point in eating just a bun – one should have at least two.