Kamera on materia-aarteeni numero 1. Se on pysynyt laukussani kolme viikkoa ja yhden päivän. Olen kyllä kuvannut, puhelimella ja yhdellä kädellä, mutta Instagram kuohuu jo korvistani pihalle. Vaikka se vallan käypä äppi onkin.
Käsi kuitenkin toipuu ja on päivä päivältä parempi. Ei se nouse, mutta saan sentään paidan päälleni. Ja ponnarin vasemmalle takaraivolle. Piilottelin eilen kampaajaltani kaupassa, tahdoin välttää hänet mielipahalta. Sen verran kammottava on yksikätisen kuontalo.
Mutta tänään sain kyllikseni ja kaivoin kameran esille. Tuin sitä polviini ja kuvasin pari otosta uudesta paidastani, jota en ole edes sovittanut. En viitsi, koska se kysyy vartin. Bric-a-Bracin vaatteet löytyivät uusimman Maalaisunelman muotijutusta. Ei tämä paita, mutta kymmenkunta ihanuutta kuitenkin. Sinipilkkusilkkipaita näyttää ainakin ajatuksen tasolla hyvältä mustien, vajaamittaisten herrainhousujen kanssa. Totuushan voi olla jotakin aivan muuta, mutta eläkäämme toivossa.
Bought a silk shirt from Bric-a-Brac. It took only two days to get to Finland. And the way they had packed it. I love the fact webshops give a little extra – in the form of packing. It's not a big sacrifice but it has a huge meaning.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lehdet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lehdet. Näytä kaikki tekstit
perjantai 1. kesäkuuta 2012
lauantai 5. toukokuuta 2012
Petra Bindel
Pictures: Petra Bindel for Elle Decoration UK.
Vanhan talon myötä tekee mieli kaikenmoista tällaista. Vähän kukkatapettia, koruttomia valaisimia, värikkäitä pinnatuoleja ja kasveja. Elina toi jo valkoisen pelargonin. Se pääsee kuistille kasvamaan.

Tunnisteet:
homes,
inspiraatio,
inspiration,
lehdet,
magazines,
photography,
valokuvaus
torstai 27. lokakuuta 2011
Tomaatinpunaista ja pikaisesti
Olen istuskellut kohta kaksi tuntia kone sylissäni ja ollut aloittavinani töitä. Parasta "vapaudessani" ovat vapaat työajat. Otin ja lusmusin muutaman päivän, siivosin ja neuloin. Tykkään tehdä öisin töitä, kun kotona on rauhallista. Särpiä siinä samalla kahvia, vaikka yllätinkin juuri äsken itseni teekupilla. (Tiedä tosin siitä rauhasta: nelikoipiset sekoilevat pitkin kämppää...)
No, en ole kuitenkaan kerinnyt työn makuun, blogit veivät mennessään. Ja hyvä, kun veivät: sain idean, jonka ajattelin toteuttaa heti huomenna. Desire to Inspire postasi pari kuvaa Sköna Hemistä, ja meikäläinenhän matkii. Katselen paraikaa olohuoneeseemme johtavaa oviaukkoa, jonka ajattelin sutaista tomaatinpunaiseksi, sitä ympäröivä seinä saa pienen osansa sekin.
Saapa nähdä, mitä tuleman pitää. Jos jotakin karmeaa, homma on korjattu alta viiden minuutin valkoisella maalilla. Väriä on silti saatava.
Desire to Inspire posted two inspiring pictures from the Swedish Sköna Hem. Guess, what I'm about to do tomorrow... Yep, some painting with tomato red or dark orange. Haven't made up my mind yet.

maanantai 29. elokuuta 2011
Ajatukset Australiassa
Tampereen Akateemisesta ei saa australialaista Inside Out -lehteä. Eipä sitä aina Helsingistäkään löydy. Sääli.
En tiedä, jakavatko pohjoismaalaiset ja australialaiset jonkin geenin, mutta sisustusmakumme menevät yksiin. Empiirinen tutkimukseni tosin rajoittuu vain yhteen lähteeseen, joten päätelmäni ovat jotakin muuta kuin vakavanpuoleisia.
Eilisissä Inside Out -ikävissäni selasin lehtitalon homelife-sivustoa ja löysin jutun Sydneyssä asustavasta japanilaiskeraamikosta, Keiko Matsuista. Voisin muuttaa hänen pajaansa, ihan jo tämän kuvan innoittamana.
Kuva synnytti meikäläisessä myös idean: DIY-keittiössämme on pieniä pulmia, jotka odottelevat ratkaisua. Muun muassa sellainen, että uusi uuni ei sujahda seinään kiinni – kiitos viemäriputken. Uunin ja seinän välissä on siis vaatimaton kymmenen sentin rako. Voisin peittää sen tällaisella hyllyllä, jota lähtisin nikkaroimaan alta aikayksikön, jos kalenterini ei olisi punaisella tussilla kirjattuja deadlineja täynnä.

keittiö,
lehdet
torstai 24. maaliskuuta 2011
101 ideaa, vol. 2
Viime viikkojen kiireeni syy, Kotivinkki 101 ideaa, tupsahti eilen kauppoihin. Kunhan saan voimani kasatuksi, virkkaan The Ageing Young Rebellin amigurumikatin, taittelen sanomalehdistä verhon, neulon Sanna Vatasen suunnitteleman mekon, ompelen mekkoja pussilakanoista ja tyynyliinoista ja askartelen muutamia koruja – edellisten ja jatkuvasti käytössä olevien lisäksi. Noin niin kuin aluksi. Ja siinä sivussa katselen ihastuksesta huokaillen kuvia Nelion kodista.
Kertokaahan ihmeessä mielipiteitänne, jos olette lehteen törmänneet. Olisin kovasti kiitollinen. Kiitollinen olen myös Nurjien Jonnalle ja Parolan Aseman Katjalle, jotka paljastivat lehdessä suunnitelmiaan ja salaisuuksiaan. :-)

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011
Skönarista
En muista, milloin luin ensimmäisen Sköna Hemini. Siitä on pieni ihmisikä. Lehti ei lukeudu enää kärkikaartiini mutta ostan silti joka ikisen numeron. Sitten säilön niitä vuoden pari nurkissamme, kunnes kyllästyn tilapulaan ja revin suosikkisivuni. Tein sen viimeksi torstaina. Ja sitten kiikutin lehdet kierrätykseen.
Tänään tosin ajattelin, Hehkulamppuhuijauksen ja vaalikeskustelujen jälkimainingeissa, että tyydyn tulevaisuudessa työpaikalleni tulevan lehden lukemiseen ja parhaiden palojen kopioimiseen. Säästyneillä rahoilla voisi vaikkapa päivittää kuvauskalustoaan... Tai korjauttaa purentavikansa.
Nämä kuvat ovat siis Skönarista. Vanhassa norjalaiskoulussa kelpaa totisesti asustella. Parasta on paikan makuuhuone. Kertokaahan meikäläiselle, mistä saa edukasta, paksua pellavaa. Voisin pykäistä päiväpeitteen, joka näyttää sitä paremmalta, mitä ryppyisempi se on. Ja se on harvinaista, se. :-)

A beautiful Norvegian home shooted by Sköna Hem. I would love to live in a place like this. My next goal is to find some cheap linen and sew a bedspread that looks best with wrinkles.
tiistai 18. tammikuuta 2011
Koti / Our Home
Huomenna ilmestyvästä Kotivinkistä löytyvät muun muassa nämä kuvat ja viisi sivua tarinantynkää siitä, kuinka tässä huushollissa asustetaan. Jännittää!
Tomorrow is the day the story of our place is published in Kotivinkki, a Finnish magazine of homes, families, do it yourself stuff etc.
Tomorrow is the day the story of our place is published in Kotivinkki, a Finnish magazine of homes, families, do it yourself stuff etc.
keskiviikko 5. tammikuuta 2011
Milk – kuin linnunmaitoa
Työtoverini toi joululomamatkaltaan uuden Milkin ja onneksi toikin: ranskalaislehdestä ammentaa ajatuksen poikineen. On se vain kummallista, että sitä ei saa Suomesta – vai saako? Korjatkaa, jos olen väärässä.
Vaikka vanerilaatikoista kootut hyllyköt ovat värittäneet lehtiä ja blogeja vuoden kaksi, ne ovat yhä yhtä kivoja. Ja kekseliäitä. Vaikka totta maar tavaroillakin (niillä varsinkin) on merkitystä. Kuten missä tahansa sisustuksessa, on kiinnostavaa, jos settiin sopii jotakin vänkää, ei niin sopivaa. Ei pelkkää valkoista, vähän beessillä väritettyä – ainakaan meille, vaikka eihän tämäkään kämppä väreissä kylve. Kohta näette. :-)
Kunhan kerkiän, aloitan Sienan huoneen sisustamisen alusta. Pohjalle valkoista ja mustaa, sekaan perusvärejä. Eiköhän niistä synny vallan sopiva soppa.
Perusväreistä muistuikin mieleeni Elloksen matto, jonka tilaamista jahkasin, kunnes se myi loppuun. Eipä uskoisi, että kirjava tekstiili kuuluu Zara Homen kokoelmaan. On sekin merkillistä, miten ketjun vaatteet ovat varsin mukiinmeneviä, mutta sisustustuotteet jotakin täysin toista.
Toisaalta, so what. Kuten kerkisin jo tänään todeta: life is good ja bloggailuintokin kova. Onhan siitä viime postauksesta taas aikaa.
It's impossible to get the French magazine Milk from Finland. It's a pity. My collegue brought the latest issue to work today and – quelle surprise – it was stunning. The first two pictures for instance. The last one, the carpet, is from Zara Home, which on the other hand surprises me. I'm not usually that fond of Zara's interior stuff but this is nice with its bright colours.

torstai 30. joulukuuta 2010
Ensi numerossa
Uuden Kotivinkin toiseksi viimeisellä sivulla on tuttu kuva. Ensi numerossa niitä näkyy enempi. :-)
Our home was photographed to a Finnish magazine. This is just a preview of the next issue.
Our home was photographed to a Finnish magazine. This is just a preview of the next issue.
lauantai 23. lokakuuta 2010
Likewise
Aloitin bloggaamisen parisen vuotta sitten, kun asuimme vielä Tampereella. (Apua, Musta tuntuu taitaa täyttää kaksi ihan näinä päivinä!) Kirjoitin silloin kerran jos toisenkin Aleksanterinkadun Design Boulevardista, sisustusliikkeestä, jota pidin ja pidän Tampereen parhaana. Ja vaikka asummekin nyt Helsingissä, Suomi-sisustuksen mekassa, olen yhä sitä mieltä, että ei ole Design Boulevardin voittanutta!
Asia tuli taas mieleeni, kun lueskelin uusinta Divaania, josta löysin tällaisen laatikon. Design Boulevardin Karita listaa siinä suosikkibloginsa. Mun käsivarsillani juoksevat kylmänväreet – kiitos kaunis, olen otettu! (Ja odotan Tampereen-reissua kuin kuuta nousevaa, jotta pääsen piipahtamaan putiikissanne pistkästä aikaa.)

jotakin muuta,
lehdet
maanantai 18. lokakuuta 2010
Vihreä...
... laskee sydämensykettä tai ainakin rauhoittaa. Siksi sitä kuulemma käytetään leikkaussaleissakin. Suhtaudun kaikkea muuta kuin skeptisesti kirjoittamaani: kotimme muutamat vihreät asiat juurevoittavat, antavat sellaisen aatoksen, että elämästä selviää hengissä – hyvinkin.
Toistaiseksi vihreät asiamme ovat kasveja ja tyynyjä ja Muuton huopaloota. Sitä Sanna Annukan teosta odotellessa (ja palkkapussin pikaista läskistymistä). Matossakin voisi olla jotakin vihreää. Ja peikonlehti, se on saatava! Muistan vielä lapsuudenkotini peikonlehden. Se oli suuri, enkä pitänyt sitä erityisen komeana. Niin se maku muuttuu. Äidillä on muuten ollut aina hyvä maku viherkasvien kanssa (tiedoksesi sinne Pirkanmaan perukoille).
P.S. Kuvassa näkyvä Elle Interiör oli liian hyvä. Tiedättekö sen tunteen, kun näkee liiaksi kaunista? Masennushan siinä iskee.
Green calms, so they say. And I believe. We have a few green items in our apartment, they keep my feet on the ground (sometimes, at least). By far our green things are cushions etc. Would love to have a rug wit some green on it. And a poster by Sanna Annukka, the one I've written about earlier. P.S. Elle Interiör, the Swedish magazine, had the best issue ever. It nearly made me sad – you know, too much beauty at once.

tiistai 21. syyskuuta 2010
101 ideaa
Tässä se nyt on, syy viime kuiden blogihiljaisuuteeni. Olen työstänyt tavallisen päivätyöni ulkopuolella uutta 101 ideaa -lehteä, joka ilmestyi tänään. (Tämä ei muuten ole työnantajani maksama mainos, vaan ihan omavalintaista hehkuttamista.)
101 ideaa on tee itse -sisustajalle suunnattu pläjäys, jossa on ohjeita myös käsitöihin – vaikkapa mummoruutuihin taikka villasukka-Converseihin! Niitä tehdessä on kulunut päivä poikineen, mutta lopputulos on kaiken vaivansa väärti, vaikka matkan varrella väsyttikin. Lehti liihotteli toimitukseemme jo viime perjantaina, mutta uskalsin selata sen kunnolla vasta eilen. Jännitti niin julmetusti ja jännittää jatkossakin. Näillä näkymin pykäämme seuraavan numeron ensi talvena. Ihanaa, sanonpahan vain. Nikkaroida, neuloa ja askarrella – työajalla.
Olisi maailman mahtavinta kuulla teidänkin mielipiteitänne, jos olette törmänneet lehteen jossakin. Lupaan ottaa neuvoista vaarin. :-)
P.S. 101 ideaa on Facebookissakin. Ensimmäinen kisa lävähti juuri eetteriin!

lauantai 18. syyskuuta 2010
Hyvää Hollannista
Työpaikallani on pyörinyt pari hollantilaista 101 woonideeën -lehteä. Tykkään kuin hullu puurosta. Ilmavia, inspiroivia ja ennen kaikkea kekseliäitä ideoita kotiin, kuten kuvista näkyy. Lehti on taas yksi osoitus siitä, että kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Se puhuttelee siitäkin huolimatta, että en osaa hollantia yhtään, en sanan sanaa. Ajattelin tilata aviisin kotiin mutta kotisivun kautta se ei taida onnistua Suomeen. Täytyy kysyä Suomalaisesta taikka Akateemisesta, ehkä siellä osataan avustaa.
P.S. Ajattelin laittaa lomallani (joka alkoi tänään!) tuulemaan ja tusata kaiken maailman hommia. Ja maalata. Ja repiä tapettia.
P.S. Ajattelin laittaa lomallani (joka alkoi tänään!) tuulemaan ja tusata kaiken maailman hommia. Ja maalata. Ja repiä tapettia.
Tunnisteet:
lehdet
lauantai 10. huhtikuuta 2010
Kaunis kiitos
Pomppaan vain äärimmäisessä pakossa raitiovaunuun. Eilen oli yksi niistä päivistä. Matkaani helpottivat sporan sisällä pyörivät sähköiset mainokset: olin erityisen otettu uuden Me Naiset -lehden kansiteksteistä. Niin otettu, että ostin aviisin illalla.

Sitten avasin armaan Macini ja tutkailin pitkästä aikaa, millaisia reittejä pitkin lukijat löytävät blogiini. Ja kas – löysin pärstäni Me Naisten nettisivulta! Kiitos kaunis.

Ensimmäisen iloisen yllätyksen jälkeen törmäsin toiseen: yksi suosikeistani, kanadalais-australialainen Desire to Inspire oli sisällyttänyt Musta tuntuun pääsiäislukemistoonsa! Se on mittapuullani suuri kunnia. Harmillista vain, että tytöt ovat pelkkien kuvien varassa. Taidanpa siis minäkin aloittaa englanninkieliset tiivistelmät.
Voi, armaat lukijani, teille on ilo kirjoittaa ja kuvata. Ihanaista lauantaita!
Musta tuntuu was mentioned in Desire to Inspire plus one Finnish magazine. I am honoured, so honoured! Thank you, both, especially Kim and Jo. Desire to Inspire keeps me going. :-)
Tunnisteet:
jotakin muuta,
lehdet
lauantai 13. helmikuuta 2010
Oma aamu

Mies läksi keikalle Ouluun, lapsi isovanhempien hoteisiin. Ennen kuin käyn töihin (kirjoittamista, virkkaamista, ompelua ja lehtikoteloiden tuunailua), juon kupillisen kahvia ja luen päiväkausia sitten ostamani lehdet, joita en ole ehtinyt lukemaan. Se on semmoista, se työssäkäyvän mutsin elämä. ;-)
Tunnisteet:
jotakin muuta,
keittiö,
lehdet
torstai 1. lokakuuta 2009
Lehtijemma

Jos koti on kaiken aikaa lehtiä täysi, lehtitelineet alkavat kummasti kiinnostaa. Tihrustelen niitä kaiken aikaa. Yksi kiintoisa vaihtoehto on Malin Lundmarkin metallinen Magbag. Pari sellaista, valkoinen ja musta, säilöisi sisustuslehteni tyylillä – ainakin siihen saakka, kun pieni päättäisi "lukaista" Living etc:tä (tai siihen saakka, kun koiravanhuksemme keksisi nostaa kohdalla koipeaan).

Magbageja saa DesignTorgetilta. Sieltä muuten saa kaikenmoisia muitakin mukavia lehtitelineitä... Tässä on kaiketi köpsittävä pankkiin ja aloitettava asunnonhaku toden teolla. Ovat kuitenkin kalusteet ja kaiken maailman sisusteetkin selvillä.
perjantai 18. syyskuuta 2009
Kuin laittaisi rahaa pankkiin...

Perjantai on lehtiostospäivä. Laahustin painoviikon päätteeksi Living etc -kaupoille, mutta mukaani tarttui myös Elle Decoration. Pakkohan sekin oli ostaa, kun halvalla lähti...
Nyt, neljän tunnin päiväunten jäljiltä, niitä jaksaa jo lukea.
Tunnisteet:
lehdet
sunnuntai 6. syyskuuta 2009
Olivian korvike – ja hyvä sellainen

En ole lukenut suomalaisia lehtiä sitten kesäkuun lopun. Vanhempieni luona venailee pino tilaamani aviiseja.
Kaipaan ennen kaikkea Oliviaa. Olen selaillut ruotsalaisia naistenlehtiä, mutta oma suosikki on jäänyt löytymättä. En ymmärrä, miten olen onnistunut missaamaan Damernas Världin, jonka kannessa kerrotaan, että se on Ruotsin luetuin muotilehti.

Enkä muuten ihmettele miksi: Bonnierin (yllätys, yllätys) julkaisema lehti yhdistää muodin, kulttuurin, matkailun ja ruoan samaan tapaan kuin sen suomalainen sisar. Liki kahdessasadassa sivussa piisaa lukemista päiväkausiksi. Aloitan Guldknappenilla palkitun Carin Westerin haastattelulla. Nyt.
P.S. S, Pistolit lähtivät tänään kohti Saksaa! ;-)
Tunnisteet:
lehdet
sunnuntai 23. elokuuta 2009
C-shoe!

Olen ollut vuosia sitä mieltä, että Living etc on sisustuslehtien ehta ykkönen (oikeastaan kaikkien lehtien), eikä syyskuinen numero kallistanut vaakakuppiani toisaalle. Päinvastoin – se kunnostautui myös saapassaralla esittelemällä Camperin C-shoesit.
Camperin toðer-malliston kirjaimellisesti kauniit nahkasaapikkaat ovat hollantilaisen muotoilijan, Maria Blaissen, käsialaa. Ne näyttävät kiinnostavan muutamia muitakin tyyppejä, sillä kengät ovat kaikkialta loppuunmyydyt - ainakin koossa 36. Kanadalaisesta Gravity Popesta löytyisivät ruskeat kolmeseiskat... Pahus! Jos törmäätte jossakin kolmekutosiin, kertokaa ihmeessä (odottelen jo kengänkiilto verkkokalvoillani).
Tunnisteet:
lehdet,
ostoslistalla,
shoegazer
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)