keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Milk – kuin linnunmaitoa

Työtoverini toi joululomamatkaltaan uuden Milkin ja onneksi toikin: ranskalaislehdestä ammentaa ajatuksen poikineen. On se vain kummallista, että sitä ei saa Suomesta – vai saako? Korjatkaa, jos olen väärässä.

Vaikka vanerilaatikoista kootut hyllyköt ovat värittäneet lehtiä ja blogeja vuoden kaksi, ne ovat yhä yhtä kivoja. Ja kekseliäitä. Vaikka totta maar tavaroillakin (niillä varsinkin) on merkitystä. Kuten missä tahansa sisustuksessa, on kiinnostavaa, jos settiin sopii jotakin vänkää, ei niin sopivaa. Ei pelkkää valkoista, vähän beessillä väritettyä – ainakaan meille, vaikka eihän tämäkään kämppä väreissä kylve. Kohta näette. :-)

Kunhan kerkiän, aloitan Sienan huoneen sisustamisen alusta. Pohjalle valkoista ja mustaa, sekaan perusvärejä. Eiköhän niistä synny vallan sopiva soppa.

Perusväreistä muistuikin mieleeni Elloksen matto, jonka tilaamista jahkasin, kunnes se myi loppuun. Eipä uskoisi, että kirjava tekstiili kuuluu Zara Homen kokoelmaan. On sekin merkillistä, miten ketjun vaatteet ovat varsin mukiinmeneviä, mutta sisustustuotteet jotakin täysin toista.

Toisaalta, so what. Kuten kerkisin jo tänään todeta: life is good ja bloggailuintokin kova. Onhan siitä viime postauksesta taas aikaa.

It's impossible to get the French magazine Milk from Finland. It's a pity. My collegue brought the latest issue to work today and – quelle surprise – it was stunning. The first two pictures for instance. The last one, the carpet, is from Zara Home, which on the other hand surprises me. I'm not usually that fond of Zara's interior stuff but this is nice with its bright colours.

4 kommenttia:

Stazzy kirjoitti...

Milkin saa muuten näköjään tilattua Eurooppaankin. Kallishan se toki on, 47 euroa vuoden tilaus (a.k.a. neljä numeroa).

Nettiversion neljä numeroa (eli taas vuosi) saa 21 eurolla.

Jonna kirjoitti...

stazzy: juu, tilaten saa - onneksi. tilasin juuri satsin milk decoja, jotka venailevat postissa, kunhan saan aikaiseksi hakea. mut olis niin mukavaa, kun lehteä sais vaikka akateemisesta. tai toisaalta: olishan sekin mukavaa, kun se tupsahtais säännöllisesti postiluukusta. :-)

Anonyymi kirjoitti...

Heippa!

Milkiä kaipailen minäkin ja kerran olin jo sormi liipasimella tilaamassa, mut en sit kuitenkaan, enkä osaa sanoa miksi.

Mutta piti kysymäni tuosta Milk Decosta, heidän omilta sivuiltaan sitäkin katselin, kun siellä oli se vaihtoehto, että sai niitä Decoja nipullisen. Mutta itse ymmärsin, että ne olis kaikki samaa numeroa? Eli ei esim uusimmat 8 nroa, vaan 8 kertaa uusin nro? Valaise mua,kiits!

Jonna kirjoitti...

anonyymi: oikeassa olevat, nuo paketit ovat (ainakin mun ranskan kielen taidoillani) samaa numeroa ja tarkoitettu lähinnä jälleenmyyjille. harmillista! olisi hienoa, jos vanhojakin numeroita voisi tilata kotsaan.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...