Kesän kaunis päätös

Siitä on kohta kaksi vuotta, kun kutsuin tutut ja tuntemattomat neulomaan kanssani. Se kutsu antoi minulle ystävän poikineen, kasan ihmisiä, jotka onnellistuttavat. Yhden kanssa yritän, toisen kanssa pyöräilen kilometrin päähän juomaan pullollisen siideriä, kolmannen kanssa olen kuin turvassa, neljännellä on aina aikaa, viidennessä jotakin tuttua (ja tolkuttomasti taitoa) ja kuudennessa hyvää tuulta ja taitoa tarttua pieniin iloihin, seisemännessä sellaisia poreita, jotka nostavat hymyn aina huulille ja kahdeksannessa, yhdeksännessä, kymmenennessä ja niin edelleen... no, kaikkea. Ominaisuuksia, jotka tekevät heistä tärkeitä.

Jätin kuuden kässäkerholaisen kanssa heit kesälle lauantaina ja sunnuntaina – heitin ne heit tänä aamuna myös talviturkilleni, jota en ole kastanut sitten toissa suven. (Meinasin pyörtyä.) Vaikka olinkin vain vuorokauden poissa kotoa, pää tyhjeni kaikesta kiireestä ja maha täyttyi kaikesta hyvästä. Eikä se yökolmeen kestänyt kumman kaa -pelikään pahaa tehnyt. Kerrottakoon nyt se, että Panu Rajala hävisi ihan jokaiselle, vaikka niitä vertailukohtiahan piisasi paisuneista jääkiekkoilijoista tekotukallisiin poliitikkoihin ja meisselipianisteihin. Että niin.

Tuli siellä neulottuakin.

Spent a weekend with my dear friends. 24 hours do make miracles in good company.

Papatti

Tapettia vaiko litratolkulla valkoista maalia. En osaa päättää. Jos kuuntelisin 1920-luvun lopun puista kotiamme, tapetoisin (vaikkakin 70-lukulaisella Lumikiteellä), mutta toisaalta tunnen valkoisissa kuutioissa viihtyvän itseni. Hirsiseinän ajattelin kyllä kaapia esille.

Tapettipohdintoja pidättelee sekin seikka, että seinillämme on suuria tauluja: alakerrassa Hanna-Riikkaa, yläkerrassa Sanna Annukkaa. Jos tapetoisin olohuoneemme, veisivätkö voimakkaat, vaikkakin mustavalkeat, kuviot tehon tauluilta?

Tauluista en kuitenkaan luovu, enkä suosikkitaiteilijoistanikaan. Alakerta tarvitsee vielä yhden Heikkilän, yläkerta ainakin yhden Sanna Annukan. Vaikkapa punasävyisen Papatin, kesän kunniaksi ja vuodenvaihteen muistoksi.

I have a problem. I have an urge to cover our living room walls with wallpaper, even though I know myself better than anyone: I love white walls, plain and simple white walls. But still, these old walls would look perfect with a right kind of paper... One of the biggest questions concerning this wallpaper matter is the paintings we have. What happens to them, do they disappear, loose their power in some way? How have you coped with situations like this?

One thing is fo sure, though. I love art. Sanna Annukka's print, Papatti, might be my next purchase.

Kuivahtaneet tussit + vähän sinistä = win, win

Onni on ystävä, joka koskettaa, vaikka ei olisikaan kaiken aikaa kyynärän päässä. Vaikka onhan se oikeastaan, melkein naapurissa, mutta joskus vierähtää viikko, kaksi, kolme näkemättä. Koskaan ei kuitenkaan tunnu, etteikö se olisi lähellä, ja se piisaa, se tunne.

Että onneksi marssin morjestamaan HooÄrrää Designtorilla syyskuussa 2011.

Ja Designtorilla se eilenkin oli. Sain kassillisen uusia Papu-vaatteita, joita kuvasin eilen ja joiden parissa jatkan tänään. Siellä kassissa oli myös yllätys, uudet Kanelimaa-kortit. Vähän kuivahtaneet tussit (tiedän, se yksi sananmuuntaa jo ja se toinen ylöjärveläinen kanssa) ja juuri oikea sininen ovat sellainen kaksikko, että enpä heti keksi parempaa. Paitsi akvarellit, joita H-R oli käyttänyt uusissa julisteissaan. Nyt on jonkin muun kuin viivaimella vedetyn graafisuuden aika.

I've written before that one of my favorite artists is Hanna-Riikka from the Kanelimaa blog. Thank god I was brave enough to shake hands with her a year and a half ago – from that moment on I've had a friend with a capital F. Her latest cards show the same figures as before but the feeling, the way she uses the colors, is somehow new. And the best thing, as always with her work, is the freedom. There are no straight, graphic lines, no strict structures. 

Esimerkillistä

Tuntuu kuin olisin jossakin toisaalla töissä: Kerä ei näytä enää siltä, miltä se näytti marras-joulukuussa, kun hyllyt täyttyivät paksuista langoista, mustista, valkoisista, harmaista, ruskeista, kylläisistä kullankeltaisista ja kupareista. Se on se kevät, joka saapui lankakauppaankin koralleineen, vadelmineen ja lappapuuronpunasineen. Mietin kaiken aikaa, mihin tarraisin, mutta mihin se seepra raidoiltaan pääsisi: tekeleeni ovat mustia ja harmaita ja jos vallan villiksi heittäydyn, kellertäviä. Tai roosaisia, sellaisia puuterisia.

Samat värit kuuluvat kotiinkin, mutta kera valkoisen ja puunruskean. Väriä tuovat viherkasvit, jos ne vain jaksavat sinnitellä hengissä. Kirsikkapuunoksatkin ovat kauniita – ja magnoliat! Vai ovatkohan nuo Vosgesgesparis'n risut niitä?

Siinä on muuten koti, jonka hengessä on jotakin ainutkertaista ja elämänmakuista, semmoisen rauhallisen elämän, josta tykkään. Vaikka olohuoneen matosta ja keittiön mustista maskiteippirukseista luopuisinkin.

Love these pictures of Vosgesparis' home. (c) Debi Treloar.

Miksi merta edemmäs?

Anna Emilian kauniit, haurasta herkkyyttä ja kepeyttä yhdistelevät kukkamaalaukset tulivat tällä viikolla tietoisuuteeni kaukokautta – kiitos Design Spongen ja Fellow Fellow'n. Sitten selvisi, että Anna Emilia on suomalainen ja ennen muuta tamperelainen. Tuli taas miksi mennä merta edemmäs kalaan -tunne. Ja Anna Emilian blogia selatessani tajusin, että omaamme yhteisiä ystäviä. Maailma on pieni tai ainakin Suomi.

Mutta mitäpä väliä sillä on, miten kohtasin Anna Emilian kuvitukset – pääasia, että kohtasin, sillä kukkakuvat puhuttelevat marraskuista minääni. Ja iglu. Kaksi ääripäätä, mistä en vetele minkäänlaisia johtopäätöksiä. Musta vain tuntuu siltä.

Came across Anna Emilia via Design Sponge and Fellow Fellow. A bit weird, since they live thousands of miles away and I live in the same Finnish city as the talented illustrator. Yet I didn't know anything about her. So huge thanks to the two blogs above. :-) Those floral works are awesome, the igloo as well. Full of peace, both of them.

Maailman paras suklaa...

... syntyy omin kätösin tai ainakin Tarte tatin -Priscan kätösin. Olen ajatellut sitä kaiken päivää ja tullut tuumailujeni jälkeen vakuuttuneeksi siitä, että se karkottaisi petiin kaataneen flunssan siinä, missä inkiväärikin. Inkivääri tosin jäi kokeilematta, oli näet homehtunut jääkaapissa. Pitäisikö sitä muuten säilyttää jääkaapissa?!?

Söin Priscan suklaita ensi kerran joskus syyskuussa, kun kuvasimme Kotoliving-lehteä. Vakuutan, että valkoista suklaata ei jäänyt jäljiltäni palaakaan. Se onkin yksi ruokakuvaamisen parhaita puolia: ihania ja ennen muuta muiden valmistamia sapuskoja saa myös syödä!

Ei hyvänen aika, mikä järki oli kirjoittaa suklaista keskellä yötä ja kipeänä? Mistä sitä nyt tähän hätään saa? Ja millä pirulla paranen torstaihin mennessä – silloin rakennetaan Kerän osastoa Suomen Kädentaidot -messuille? Hei, kässäilijät, oletteko tulossa Tampereelle?

One of my favorite things is to shoot food. These DIY chocolates by Prisca are to die for. I shoot them for the new Kotoliving magazine. Too bad I'm missing them terribly – in the middle of the night. Great timing.

Gloria Blog Awards

Olen minäkin onnellinen ja otettu. Siitä, että Gloria-lehtiperhe nimesi Musta tuntuun lukijoiden suosikkisisustusblogien komeaan katraaseen. Ja siitä vielä viljalti enemmän, jos joku teistä minua äänestää täällä.

Uneksin taas valkoisesta kodista. Kivistä en taida saada, mutta puisen kyllä. Joko tämän nykyisen tai jossakin vaiheessa yhden toisen ja tunnelmallisen. Helsingin-kotia on silti ikävä. Käyn katselemassa sitä silloin tällöin Kotivinkin sivuilla. Tuntuu kuin tuosta vajaan kahden vuoden takaisesta olisi ikuisuus.

I'm honored to be one of the nominees for Gloria Blog Awards. And I'm even more honored and thankful for your votes. Go and check the competition here. I'm in a tough group.

And once again I miss our old apartment in Helsinki. All the white walls, high ceilings and the tranquility.

Sydämen paikka

Kerta viikkoon, kuuluu kirjoitustahtini. Ihan kuin olisin keksinyt jälleen kerran itselleni yhden kaksi (kertaa miljoona) työtä liiaksi. Pinna on katkeamisvalmiudessa alta aikayksikön, mistä syystä tilasin juuri robotti-imurin ja lähetin sähköpostia siivoajalle. Jos vaikka joku muu. Aion käyttää säästetyn ajan värittelyyn ja muovailuvahailuun ja petsoppeiluun.

Ja sitten neulahuovutan sydämiä kyynärpäiden paikalle. Honestly WTF se vain osaa DIYt. Parhaiten.

P.S. Ei ketään puulattianhiojaa ja lipeäkäsittelijää tai maalaria Tampereen tienoilla?

Note to self: Don't do three jobs at the same time. If I had any spare time, I would do these patches to my grey pullover. Love Honestly WTF, the best DIY ever. But with that name it's no wonder.

Keskeneräinen Kerä

Kaupalla näyttää tältä. Seinät ovat valmiit, lattiat listoja vaille. Tänään teimme hyllyjä, eilisiltana pykäsimme tiskin. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, saamme kaiken sisustuskuntoon huomenna. Ja jos saamme, kulutan armaan kanssakauppiaani kanssa illan Kerässä ja pistän lankoja hyllyyn. Ja katselen Muotitaloa ja neulon, ensi kertaa koko viikkoon. Että kiire on, mutta ihana sellainen.

Avajaistähtäin on torstaissa, viimeistään perjantaissa. Oma kauppa, aikamoista. Ja kuulkaahan, olette tervetulleita pitämään Kerään omia kässäkerhojanne! Käykää vain varaamassa sopiva ilta, me tarjoamme tilan ja kahvit ja teet. Eikä maksa mitään – mutta on parasta!

Our yarn store Kerä is nearly ready. Just some details, then decorating. If everything goes as we've planned, we'll open on Thursday! Exciting – this is something totally new for both of us: a shop! Our shop. Crazy...

Folklore

Kas, viime kerrasta on kohta kaksi viikkoa. Olemme remontoineet tämän viikon Kerää, ensi viikolla on avajaisten vuoro. Päivästä ei ole vielä haisuakaan, mutta tähdännemme perjantaille taikka lauantaille. Päätöksemme ovat joskin sitä sorttia, että avajaisia voidaan viettää vaikka keskiviikkona. Jos vain opimme, miten maksupäätettä, kassakonetta ja muita käytetään. Ja pitäisi tässä vielä se verkkokauppakin viimeistellä. Puuhaa piisaa, ja 12-tuntiset remonttipäivät pistävät väsyttämään. Mutta on melko mahtavaa sanoa, että olemme tehneet kaiken itse.

Blogi- ja muista uutisista olen kuitenkin pihalla kuin lumiukko. Katsastin äsken Bloglovinista ensimmäiset kymmenen noin 700 lukemattomasta tekstistä. En ehtinyt pidemmälle, sillä Design Spongen juttu lontoolaisesta Folkloresta kolahti ja kovin! Mikä kauppa ja mitä tuotteita: käsin tehtyjä, kestäviä ja niin komean koruttomia. Juuri sellaisia, joita armastan. Valkoiseen maaliin kastettu tuoli on suosikkini, entäs teidän?

I've been working with our yarn shop like a maniac, but it has been worth it – totally! We are almost ready and will throw an opening party some time next week. Haven't have time to update my blog, nor read anyone else's. Except for today. Design Sponge wrote about Folklore, a London-based lifestyle shop I would love to pay a visit. That chair is a must.

Kekseliäs K-rauta

Kun asiakasymmärrystoimisto Kopla Helsinki kysyi joskus talven tuiskeissa, lähtisinkö katsastamaan K-raudan valikoimaa sillä silmällä kymmenkunnan muun bloggarin kanssa, vastasin kerrasta kyllä. Meille annettiin muutama tehtävä, joiden avulla analysoimme muun muassa K-raudan valikoimaa, viihtyisyyttä ja asiakaspalvelua. Annoimme vastauksemme ja jäimme odottelemaan jatkoa.

Ja sitähän tuli. Kokoonnuimme koko konkkaronkka – koplalaiset, k-rautalaiset ja me bloggarit (Kotipalapeli, Kahden suora, Time of the Aquarius, Kettukarkki, Valkoinen Harmaja, Bambula, Vihreä talo ja 2h+k) – hiihtoloman tienoilla Helsingissä ja jatkoimme rautakaupan hyvien ja ei niin hyvien puolien parissa. Annoimme ehdotuksia valikoimaan passeleista tuotteista ja valkkasimme jo olemassa olevista muutamia suosikkejamme.

Suosikit ovat pyörineet pari viime viikkoa sisustuslehdissä, kun K-raudan mainoskampanja alkoi toden teolla. Nostan pipoani perinteikkäälle, koko Suomen kattavalle ja siksi kaiketi jäykähköllekin koneistolle siitä, että he uskalsivat satsata sisustusbloggareihin eivätkä pestanneet hommaan esimerkiksi Helsingin suurinta mainostoimistoa. Ei sillä, etteikö meissä bloggareissa piisaisi ammattitaitoa: porukaamme kuului niin muotoilijoita ja sisustussuunnittelijoita kuin toimittajia ja viestinnän ammattilaisia sekä satoja tuntia remontoineita naisia, joilta luonnistuvat laatoittamiset, lattioidenvaihtamiset sun muut "pikku" hommat.

Sain ilokseni olla mukana myös mainoskampanjan konkreettisessa toteuttamisessa. Istuimme Kahden suoran Lauran ja Kettukarkin Mairen kanssa muutamana päivänä palavereissa, mallailimme seinää paperilla ja mietimme, miten saisimme siitä a) raikkaan ja b) sellaisen, joka olisi helppo monistaa eri myymälöihin. Lopulliset rakennus- ja kuvaustyöt veivät kaksi pitkää päivää, joita en vaihtaisi pois, sillä sain niiden aikana myös kaksi kallista ystävää.

Ja se minun suosikkituotteeni, se on Dremel-monitoimimasiina. Tai Tikkurilan Helmi-kalustemaaleilla tuunatut saunanovenvetimet. Tai Cellon pienet valaisimet, jotka muuttuivat kymmenen kertaa hienommiksi spraymaalilla. Tuunaus, se taisi olla päivän sana tässäkin asiassa ja hyvä niin.


I had a chance to take part in a commercial campaign by K-rauta. The most prestigious hardware store in Finland asked about ten bloggers to give their opinion of K-rauta's selection, knowledge etc. We spend some hours at the stores as mystery shoppers and analyzed the results in a meeting we had a few months ago. The meeting resulted a campaign, which is currently presented in nearly every interior magazine in Finland. These pictures above are taken during the two days we finally shot the campaign with Maire and Laura. Long days I loved – thanks to those two. My friends.

Blogistania

Tällä viikolla olisi piisannut juttua vaikka kuinka. Olisin halunnut kirjoittaa K-raudan kampanjasta ja Blogistaniasta, mutta enpä ole pystynyt. Katkennut oikea olkavarsi ei osoita paranemisen merkkejä, päinvastoin. Nyt vaivaa jo kyynärtaivekin. 90 asteen kulma ja jatkuva kosketus vyötärön tietämille eivät tee terää, eivät ainakaan yli kolmekymppiselle...

Kirjoitan vasemman käden etusormella, joka kramppaa. Ja osuu useammin hutiin kuin oikealle näppäimelle. Onneksi on liuta ystäviä, jotka tekevät oikean käteni virkaa – esimerkiksi eilen, kun kokoonnuimme kässäkerhoilemaan ja katselemaan Blogistaniaa kotiimme. Tuli tirahutettua kiitollisuudesta kyynelkin, kun kuulin ensi kerran itsekin, miten mimmit minua kuvasivat. Big love.

Suuren suuri kiitos kuuluu myös Teippitarhalle, joka toimitti meille satsin maskausteippejä, joilla Muita ihania -Tiina tuunasi vanerilaatikoita. Kävin taas kurkkailemassa kaupan valikoimia. Kuvioidut teipit ovat täyttä täydellisyyttä. Tiedänpä taas, millä kiinnittelen kortteja sun muita seinille. Ja millä rakentelen Sienan ja Elinan kanssa petsoppitaloja. Niistä lisää tuonnempana.

Ja jos joku missasi eilisen jakson, niin käykääpä katsastamassa se Yle Areenasta. Teen sen nyt itsekin ja koetan olla liikuttumati.

My right arm is broken, so there's a pause in blogging. It's a shame, since this week has been interesting in many ways. I've been a part of a big, commercial campaign, an yesterday – yesterday there was a tv-program of me as an interior blogger. Woah.

Enhabiten ja muisto 30 vuoden takaa

Painoin päiväkodissa maiseman valkoiseen t-paitaan. Sen keskellä virtasi joki, jonka sinisen sävyt vaihtelivat vaaleasta tummaan. Tädit tykkäsivät siitä, sain painaa yhden paitaan samanlaisen. Tuli vain mieleeni, kun näin all the mountains -blogissa Enhabitenin tyynyliinan. Kertakaikkisen kaunis. Haluaisin lahjoittaa sen uudelle kodillemme.

A beauty by Enhabiten. Found it via the magnificent all the mountains blog.

Blonde Redhead

Yksi inspiroivimmista blogeista on Fellow Fellow. Rakastan sen leikittelevän juurevaa otetta, kepeyttä ja pinnan alla poreilevaa aitoutta, rehellisyyttä.

En muista, milloin poimin sieltä yllä olevan kuvan punatukkaisesta tytöstä, mutta asia on nyt niin, että tahdon samanlaiset hiukset. Tukkani on ollut punainen viimeksi vuonna 1998, kun veljeni pääsi ylioppilaaksi. Lienee korkea aika antaa värille uusi mahdollisuus. Ja otsatukka pääsee peittämään ryppyjä.

One of the most inspiring blogs I know is Fellow Fellow. I adore its playfull yet pure and genuine, sort of real way of presenting things. Can't remember when I picked this picture from Fellow Fellow, but the hair – a must have!