Näytetään tekstit, joissa on tunniste olohuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste olohuone. Näytä kaikki tekstit

perjantai 7. syyskuuta 2012

Gloria Blog Awards

Olen minäkin onnellinen ja otettu. Siitä, että Gloria-lehtiperhe nimesi Musta tuntuun lukijoiden suosikkisisustusblogien komeaan katraaseen. Ja siitä vielä viljalti enemmän, jos joku teistä minua äänestää täällä.

Uneksin taas valkoisesta kodista. Kivistä en taida saada, mutta puisen kyllä. Joko tämän nykyisen tai jossakin vaiheessa yhden toisen ja tunnelmallisen. Helsingin-kotia on silti ikävä. Käyn katselemassa sitä silloin tällöin Kotivinkin sivuilla. Tuntuu kuin tuosta vajaan kahden vuoden takaisesta olisi ikuisuus.

I'm honored to be one of the nominees for Gloria Blog Awards. And I'm even more honored and thankful for your votes. Go and check the competition here. I'm in a tough group.

And once again I miss our old apartment in Helsinki. All the white walls, high ceilings and the tranquility.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Repsottava peikonlehti

Sille pitäisi saada uusi ruukku, tukeakin jollakin tavalla. Tämä on uuden olohuoneemme nurkka. Tai eihän tämä mikään uusi ole, 1920-luvulla rakennettu, viitisentoista vuotta sitten kunnostettu. Furninovan Revir -tuoli pääsi viimein pahvilaatikosta pihalle. Johan se ehtikin nököttää siellä vanhassa kodossa aikansa. Haaveilin siitä 1,5 vuotta, kyllä siinä on harkinta-aikaa kerrakseen. Ja on muuten jokaisen euronsa väärti. Luxon L-1 on tehnyt jalkavalaisimen virkaa jo kauan. Sen reunassa on jo valkoisia rantuja, ei erityisen kauniita. Ei sillä, että haittaisi. Ihmiskokeeni on toistaiseksi tuloksekas, joskin sitä on kestänyt vasta kolme päivää. Tänään mietin, tapetoisinko eteisen. Ehkä, mutta en vielä kuukausiin.

Ja tyyny, se on Tallinnan-tuliainen kässäkerholaisten kimppareissulta.

The first two pictures of our new home. Not that it's new: it's been built in 1920's. I like the fact I'm not in the mood for a renovation. Let it be. Thought about some wallpaper today but not now. Let's see in a couple of months. Let it be is good.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Up & Down

Piti kirjoittamani peitosta, mutta giffiä pukkasi. Starring Martta the Dog.

A corner of our living room with our dog, griffon bruxellois Martta.

lauantai 15. lokakuuta 2011

Kahvikupille ja koiville

Jos pitäisi valkata hankalin huonekalu – niin kuin hankintamielessä –, vaakakuppini kellahtaisi sohvapöydän suuntaan. Olen ajatellut, että pärjäämme ilmankin, mutta rehellisyyden nimissä nostaisin koipeni mieluusti pöydälle. Jos siis omaisin aikaa istuskella sohvalla. (Kirjattu tavoitteeksi.)

Ajatus sai uutta pontta, kun näin Muuton Aroundin. Että kyllä kiitos. Entäpä teistä: kyllä vai ei kiitos?


Sofa table is a hard one to buy. I've tried to forget the whole thing, since I haven't seen any nice ones, but now it's back on my mind – thanks to Muuto's Around. And in black. Yes, please.

torstai 29. syyskuuta 2011

My Magno

Minä en kuuntele radiota. En ole asiasta erityisen ylpeä mutta enpähän vain kuuntele. Helsingissä kuuntelin Radio Helsinkiä, jos satuin ajamaan autolla töihin. Ja tykkäsin. Muistan yhä senkin aamun, kun kuulin ensi kertaa Florence And The Machinea. Kauppatorin liikennevalot paloivat punaisina, ja keväinen aurinko paistoi suoraan silmiin. Eikä minulla ollut aurinkolaseja. Teki mieli tanssia, mutta tyydyin rummuttamaan rattia ja laulamaan mukana. Nolosti, sillä tavalla sanoja tuntematta – tiedättehän?

Oikeastaan minun olisi pitänyt aloittaa postaukseni imperfektissä, sillä tätä nykyä kuuntelen radiota. Joskus uutisia, joskus kuunnelmia, joskus musiikkia. Kiitos kuuluu Houmista lähetetylle Cubelle, puiselle radiolle.

Magnon puiset radiot kuuluvat kategoriaan ekodesignklassikot. Ne ovat nappailleet palkintoja sieltä täältä, Lontoosta Tokioon. Menestys ei ihmetytä – meikäläinen antaisi propsit pelkästä ulkomuodosta, mutta radioiden tarina tekee niistä entistä hienompia: Magnot valmistetaan käsin Indonesiassa, 30 nuoren puusepän voimin. Jokainen käyttää kutakuinkin kaksi kolme kokonaista puuta per vuosi. Pajan omistaja, Singih Susilo Kartono, kuuluu kuitenkin puidenistutusohjelmaan, jonka ansiosta alueella kasvaa yli 8 000 uutta puuta.

Magno-radiomalleja on kolme, minä valkkasin Cuben, männystä valmistetun kuution. Kuka tietää, ehkä se olen vain minä, mutta musta tuntuu, että uniikki kapistukseni kuulostaakin paremmalta kuin perusradio. Sellaiselta pehmeän selkeältä, leppoisan letkeältä.

I haven't been much of a radio person. I have only listened to it while driving a car. Thanks to Houm, things are different: there's a radio on IN my home. The award-winning ecological Magno is made of wood by 30 Indonesian carpenters. Quite homy, makes the sound softer – in my opinion. And the way it looks: well, it cheers up the living room.

perjantai 2. syyskuuta 2011

Ylösalaisin

Kuumehouruinen keskiviikko parani pahvilaatikon myötä: houmilaiset lähettivät terveisiä muutaman tavaran ja tekstiilin muodossa.

Yksi niistä killuu ylösalaisin ikkunassamme. Boskken Sky Planter -ruukku on oiva keksintö kaltaiselleni "kasvitieteilijälle", jolla ei ole aavistustakaan, mikä pöheikkö Planterista roikkuu. Kävelin kukkakauppaan peikonlehti mielessäni, mutta koska ne ovat yhä vain vaikeasti tavoiteltavia, päädyin muutamiin muihin. Tämä on yksi niistä, enkä todellakaan tiedä, mikä se on. Se näyttää vähän varvulta vaaleanvihreine lehtineen. Mutta lehdet ovat paksuhkoja, vähän vahamaisia. Kasvissa on jotakin sellaista huolettomuutta, josta pidän.

Ja juuri sen huolettomuuden vuoksi myös Sky Planter on kelpo keksintö. Sen alaosaan – eli yläosaan – asetetaan pieni savinen kasteluastia, joka luovuttaa vettä vähitellen. Kasvi saakin ravintoa säännöllisen sopivasti, ei niin kuin tavallisissa ruukuissa viihtyvät viherkasvini, joita kastelen ehkäpä kerran kuussa, jos satun muistamaan. Jotkin virkoavat, jotkin eivät. Biojäteastiasta löytyy tämän tuosta multapaakku ja siihen menehtynyt karahka.

Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, parasta Sky Planterissa on se, että se on kaikessa yksinkertaisessa valkoisuudessaan kaunis kuin mikä. Seuraavaksi kasvatan keittiöpuutarhan ylösalaisin – ainakin Mikon yrtit näyttävät voivan varsin vetävästi.

Got a nice package from Houm. It included a Sky Planter by Boskke. I think my plants will survive better from now on. Ain't much of a gardener. ;-) 

lauantai 27. elokuuta 2011

Design Boulevard, 3 vuotta!

Tampereelle paluuta on helpottanut yksi putiikki ylitse muiden: Design Boulevard, joka täytti tänään kolme vuotta. En tosin ole juuri missään muualla käynytkään, mitä nyt optikolla (sain lasit, niistä lisää myöhemmin!) ja sympaattisen Ojakadun valaisinkaupassa.

Design Boulevardilla olen kerennyt käymään kolmesti, tänään viimeksi – syömässä Karitan suklaaleivonnaisia. Näen vieläkin unia vaahtokarkeilla vuoratuista suklaanpalasista...

Bongasin pari viikkoa sitten kaupan hyllyltä, tiskin takaa korkealta, Ekobon bamburahin. Sellaisen, jota olen jahkannut ja jahkannut vuoden toista. Päätin hankkia ja hyvä niin: se on paitsi passeli sohvapöytä myös jalkarahi ja jakkara.

Samalla kerralla kassiin eksyi myös Fermin tyyny, ekopuuvillaa, tietenkin. Niitä uskaltaa suositella kaikille sisustustyynyjen tovereille: tyynyt eivät litisty eivätkä muuta muotoaan. Ovat aina yhtä pullevan pehmoisia. Vähän kuin minä, hehhe.

P.S. Enää yksi pahvilaatikko purkamatta, mutta se saa odottaa siihen saakka, kun työpiste suvaitsee saapua maahan. Juhuu!

One of my all time favourite boutiques, Design Boulevard, had a birthday party today. Three years! I hope many more to come. I have probably written before, but it is one thing that makes this move to a new town a bit easier. No wonder I've been there every week. Some of the last purchases are a black stool by Ekobo and a cushion. A Ferm Living cushion. Not so surprising. :-)

lauantai 20. elokuuta 2011

Romahdusvaara / Barely Hanging

Seinät ovat yhä varisevaa sorttia, mutta ei auta: Stringit ylös vaikka väkisin. (Väkisin tämä laitettiinkin: oikean yläkulman ruuvi on tungettu tennispallon kokoiseen kraateriin, joka on täytetty vihertävällä tökötillä, jonka nimeä en muista mutta jonka lemua en unohda.)

Hyllyn alla olisi paikka jollekin, kuvalle kai. Ja hyllyn ylle – oikeammin ylähyllylle – tulee jokin mehikasvi, kunhan löydän sopivan. Viherkasvit ovat kiven alla, sesonki alkaa kuulemma kuukauden kahden kuluttua. Paras onkin, sillä olohuoneen nurkan vallannut johtohelvetti pääsee piileksimään peikonlehden taakse. Ei sitä setvi erkkikään. Tai jos setvii, niin neuvokaa, hyvät ihmiset, miten.

Despite the fact that it's (in my opinion) impossible to make a nice hole in these walls (they turn into graves or something...), I can't live without my Strings. This one needs a green plant, something with thick leaves and a dark green color.

Koirankestävä matto

Siinä samalla, kun siirtelin romujamme nurkasta toiseen, tuli siivottua myös olohuone. Tai olohuoneen puolisko olohuone-ruokailutilasta.

Tikaun villamatto on osoittautunut oivaksi ostokseksi. Martta, armas koiramme, kusaisi sille heti, kun sain sen lattialle. Mutta onpa sitten ensimmäinen matto, johon ei jäänyt tahraa eikä hajua. Enkä edes hinkannut sitä sormenpäät syövyttävillä myrkyillä. Ja jalan allahan matto on mukava kuin mikä. Suositan suurella lämmöllä. Pics, dots & stripesin Tiinakaisa kirjoitti samasta aiheesta reipas viikko sitten.

Vanha sohva on aina vain rakas. Mutta kangasta se kaipaa. Kunpa vain keksisi, millaista. Tänään ajattelin jotakin sinapinkeltaista, kuvaa katsellessani mustaa nahkaa. Sanokaa te.

Tikau's rug is probably the best rug we've had. It's among other things peeproof (tested by our beloved dog, Martta). :-) Still wondering what to do with the sofa... Shall I upholster it with a mustard yellow fabric or with a piece of black leather. You say!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...