Elämänsä ehtoossa

Bono syntyi toukokuun 20. vuonna 2001. Hain sen Helsingistä pienenä, maailman mainioimpana koiranpentuna, jonka kasvot ovat kirvoittaneet kanssaihmisissä muun muassa "tuo ei ollut ensimmäisenä paikalla, kun naamoja jaettiin" -kommentteja. Eivät ole haitanneet hetkeäkään, meikäläiselle Bono on maailman paras koira – kaikilla tavoilla.

Nuorena miehenä se kahmi näyttelykehistä kaiken voitettavissa olevan ja sai Kiva koirakansalainen -kunniakirjan. Isäksikin se pääsi: jossakin juoksentelee 12 poikaa ja tyttöä, veteraaneja jo nekin. Maksaisin mitä vain, jos löytäisin Bonon lapsenlapsen tai lapsenlapsenlapsen, jolla olisi sama pilke silmäkulmassa.

Nyt se elää elämänsä ehtoota. En tiedä, näkeekö se enää ensi vuotta. Tulevaisuuden ajatteleminen ei tavallisesti kuulu tapoihini, mutta pelkään kuollakseni sitä päivää, kun Bono nukkuu pois. Toivottavasti se kynsien rapina puulattialla ei katoa päästäni koskaan. Eikä se kevyt kuorsaus. Eikä se katse, jolla se tuijottaa palloa, ihan minkä kokoista vain.

Rakas, paras Bono.

One of our gang. My dearest dog, Bono. 

Up & Down

Piti kirjoittamani peitosta, mutta giffiä pukkasi. Starring Martta the Dog.

A corner of our living room with our dog, griffon bruxellois Martta.

Paras printti

On tainnut tulla aiemminkin selväksi, että paitani ovat yksivärisiä. Siippani sen sijaan suosii printtipaitoja ja hyvä niin: ne pukevat häntä harvinaisen hyvin. Kuten tämä kotimaisen Jetin We Are Jeti -t-paita, jonka kuvio kietoi meikäläisenkin pikkurillinsä ympärille. Hyvät hyssykät – siinähän komeilee laumallinen griffoneita, koirista parhaita! Uskokaa tai älkää, mutta tuollaiseen sonnustautuisin itsekin. Kaikki karvaiset kullat sylissä kaiken aikaa. Ou jees!

Kuppikakku

Ihana Bambula kuorrutti sunnuntaini sokerisella cupcakella – kiitos. :-)


Mukana tulivat seuraavat ohjeet:


1. Jaa tunnustus eteenpäin viidelle inspiroivalle bloggarille.
2. Kerro kolme asiaa, joita rakastat.
3. Näytä kuva rakastamastasi asiasta ja kerro siitä.


Ja vastaukseni:


1) Inspiroivien blogien listaaminen on liian vaikeaa. Olen kaiketi luetellut nämä aiemminkin, mutta esimerkiksi Weekdaycarnival, Varpunen, Kotoilija, Laura ja Madelen tekevät päivistäni parempia.


2) Rakastan pientä perhettäni, Bono-koiravanhustani ja ystäviäni. Perussetti.

3) Bono syntyi kohta kymmenen vuotta sitten ja on enemmän kuin koira. Rakastan sen harmaaksi käynyttä kuonontynkää, kuivaa nenänpäätä, tassujen tuoksua, lepattavia korvia, kuorsaamista, sen tapaa kopauttaa tassulla poskeen, jos pitäisi rapsutella enemmän... Bono on meikäläiselle koira isolla K:lla, ainutkertainen tapaus elämäntaipaleeni varrella.

Ajatus

Tänään oli ensimmäinen lomapäivä, joka tuntui lomalta. En ole osannut rauhoittua, olen vain odottanut jotakin ja ajatellut matkaa (jolle en jaksanut lähteä – Tukholmaa ei lasketa), mennyttä, pysähtymistä, tulevaa. Mennyttä vähiten. Pää on mietteitä ja tahtoja täysi. Maailmassa on aivan liian monta mielenkiintoista asiaa. Kuten se, että pienen lukuvalon loisteessa otettu kuva tuo mieleen kesän tai jonkilaisen haavekuvan kesästä, kenties omasta mökistä ja ainakin kahden kuukauden lomasta. Mutta Heimohan se siinä, syyskuussa 2010, pikkaisen ennen puoltayötä. Yhtä rentona kuin meikäläinen huomisaamuna osteopaatin pöydällä. Jos vaikka pääsisi jumituksesta...

Kulhoja karvaiselle

Ikean kulhot (kaiketikin jälkiappeelle tarkoitetut) vetävät juuri sopivasti sapuskaa ja vettä kääpiövillakoiran tarpeisiin. Ne löytyivät tämänaamuiselta retkeltämme Vantaalle.


Found these bowls from Ikea. They are just perfect for our miniature poodle.

One of My Sweeties

Heimo. Kummallinen, läheisyydenkipeimmistä kipein koira, joka kammoaa hellettä, kuten emäntänsä. 

Peiton alle

Voisin nukkua viikon. Huoli vie voimia: löysin koiravanhuksemme korvasta kasvaimen. Tai ehkäpä se on pelkkä paukura, pirun iso sellainen. Ensi viikolla on eläinlääkärivisiitin vuoro – tietenkin. Harmittaa, että en ole hankkinut hurtilleni vakuutuksia, säästänyt mukamas. Tällaisissa tilanteissa ne säästämiset kostautuvat ja kunnolla.

Jos voisin vain vedellä sikeitä – koira kainalossani –, tekisin sen mielelläni ruotsalaisen Wasabi Homen karhulakanoissa, ekopuuvillaa, kaiken kukkuraksi. Sytyttäisin silloin tällöin Ikean Forsån ja lukisin lehtiä. Ja tihrustaisin Tohtori Sykeröitä.

Toipilas ja vanhus

Terveisiä kutimen parista. Pykään pipaa, jonka näette huomenna, jos se sopii päähäni. Vaikea sanoa keskeneräisestä tekeleestä. Seuralaiseni ovat laiskanpuoleista sorttia: Heimo toipuu torstaisesta pallileikkauksesta, kuten kaulurista näkyy, ja Bono ottaa muuten vain levon kannalta. Se sallittakoon yhdeksänvuotiaalle vanhukselle, jota parempaa koiraa ei maa päällään kanna. Sielunveljeni isolla S:llä.

Koiria, koiria – kipsisetkin kelpaavat

Rrrakastan koiria, kuten tiedätte. Ennen kaikkea lyttykirsuisia. En kuitenkaan keräile koirakoristeita (luojan kiitos), mutta Sian kipsisen bostoninterrierin kohdalla voisin tehdä poikkeuksen. Sinnehän se sopisi, puisen apinan kanssa samalle hyllylle.

Ajattelin totetuttaa seuraavan (Desire to Inspire -blogista lainatun) idean vasta koti-Suomessa mutta en malta odotella. Pyydänkin teiltä, arvoisat elämiä omistavat lukijani, kuvia jonkin kalusteen päälle lepäilevästä lemmikistänne. Julkaisen niitä täällä blogissani. Koetin kaivella koneeni uumenista sängyssä kuorsaavien koiriemme kuvia mutta en löytänyt. Tammikuussa sitten.

Bono = Best

Meikäläisestä U2:n Bonossa ei ole mitään vikaa, mutta maailman paras Bono omaa neljä jalkaa ja nokkaa tuskin nimeksikään. (Jep, se on se koiravanhukseni, kohta yhdeksänvuotias petit brabançon, mopsia muistuttava charmantti herrasmies.)

Kauniita ovat nämäkin Bonot. Catharina Kippelin kuppeja saa Design House Stockholmista. Juttu on nyt niin, että aion nautiskella näistä aamukahvini seuraavat vuodet. Vaikka aamukahvit ovat kylläkin utopiaa, lukuun ottamatta viikonvaihteita... Mutta mikäli kaapissa kökkii näin kauniita kupposia, sitähän saattaa vaikka viritellä herätyskellon hetkeä aiemmaksi...

Kertokaapa, kolahtavatko Bonot teihin.

Keväinen kepeys, missä olet?

Kuvittelin, että kevät aurinkoineen (joka muuten suvaitsee säteillä tänään Tampereellakin) herättäisi meikäläisen horroksesta, mutta pah. Väsy vain kasvaa. Olo on kuin koiravanhuksellamme.

Englannista tilaamani kashmirneule odottaa postissa. Kerron siitä enempi ehtoolla. Ja niistä viikonvaihteessa ostamistani kengistä. Ja verhoilukankaasta.

Ja jalanpohjat kiittävät

Voisi kuvitella, että kirjaisin seuraavassa jotakin kengistä, mutta en. Jalanpohjat pitävät myös matoista!

Kuten olen kertonut, mattomme piipahtavat pesulassa kolmisen kertaa vuodessa. Vaikka ne ovat valkoiset, ne eivät kerää kuraa. Koiranpissa onkin toinen juttu. Vanhahkosta Bonostamme keittiönpöydänjalat ovat kelpo paaluja kuseksimisille. Kaikeksi onneksi kolttonen ei ole päivittäinen, ei edes viikoittainen, mutta kerran kuussa matto virkistyy golden showerilla. Inhaa? Indeed.

Mutta mattoihin. Olohuone-keittiökompleksimme yleisilme muuttui kertalaakista lämpimämmäksi. Tänään taion tänne joulua, joskin hillitysti. Jos vaikka joulutähden ikkunaan...

Mä vähän piipahdan tuolla lehtihyllyllä...

Piipahdimme pottaostoksilla. Emme ostaneet pottaa, ostimme ruokaa. Jätin siippani kassalle kukkaron kera ja suunnistin itse lehtihyllylle. Ihan vain piipahtamaan, ideoita imaisemaan. Imaisin ideoita ja jokusen kokonaisen lehden.

Living ETC ja Elle Interiör morjestivat meikäläistä, tuttua tapausta. Eivät kuulemma tahtoneet kökkiä keskellä muita lehtisiä. Pelastin ne pahalta. Seuraa vonkasi myös britti-Vogue, kaappasin kainalooni senkin. (Se ei vain sopinut samaan kuvaan, siis sävyiltään, heh.)

Kun kuvailen asioita, saan sukkelasti seuraa, esimerkiksi Bonon persuksista.