Terveisiä kutimen parista. Pykään pipaa, jonka näette huomenna, jos se sopii päähäni. Vaikea sanoa keskeneräisestä tekeleestä. Seuralaiseni ovat laiskanpuoleista sorttia: Heimo toipuu torstaisesta pallileikkauksesta, kuten kaulurista näkyy, ja Bono ottaa muuten vain levon kannalta. Se sallittakoon yhdeksänvuotiaalle vanhukselle, jota parempaa koiraa ei maa päällään kanna. Sielunveljeni isolla S:llä.
7 kommenttia:
voi suloisuudet!
Bono!!! olen rakastunut! Sitäpaitsi sillä on hienoin nimi. wooh <3
Paranemissäteitä pampulansa menettäneelle!
ruusuliisa: ovathan ne. :-)
minja: bono vie pikkusormen ja sydämen. kiitos kommentistasi, eksyin sen myötä mahtavaan blogiisi! sulla on kaksi salukia! mä olen himoinnut sellaista lukioiästä asti. ehkä vielä joskus! :-)
Suloisuudet, tosiaankin :)
Heimolle pikaisia paranemisia!
Ihan mahtavia! Itselläni tulee aina aika ajoin koirakuume (lapsena oli maailman paras Keke-koira), mutta vielä on jäänyt vain haaveilun asteelle. Onneksi kaverin koiraa voi aina joskus helliä.
Voi nyyh, Ponski-ikävä iskee. Etälovea ja -rapsutuksia hauvoille!
Lähetä kommentti