torstai 29. syyskuuta 2011

My Magno

Minä en kuuntele radiota. En ole asiasta erityisen ylpeä mutta enpähän vain kuuntele. Helsingissä kuuntelin Radio Helsinkiä, jos satuin ajamaan autolla töihin. Ja tykkäsin. Muistan yhä senkin aamun, kun kuulin ensi kertaa Florence And The Machinea. Kauppatorin liikennevalot paloivat punaisina, ja keväinen aurinko paistoi suoraan silmiin. Eikä minulla ollut aurinkolaseja. Teki mieli tanssia, mutta tyydyin rummuttamaan rattia ja laulamaan mukana. Nolosti, sillä tavalla sanoja tuntematta – tiedättehän?

Oikeastaan minun olisi pitänyt aloittaa postaukseni imperfektissä, sillä tätä nykyä kuuntelen radiota. Joskus uutisia, joskus kuunnelmia, joskus musiikkia. Kiitos kuuluu Houmista lähetetylle Cubelle, puiselle radiolle.

Magnon puiset radiot kuuluvat kategoriaan ekodesignklassikot. Ne ovat nappailleet palkintoja sieltä täältä, Lontoosta Tokioon. Menestys ei ihmetytä – meikäläinen antaisi propsit pelkästä ulkomuodosta, mutta radioiden tarina tekee niistä entistä hienompia: Magnot valmistetaan käsin Indonesiassa, 30 nuoren puusepän voimin. Jokainen käyttää kutakuinkin kaksi kolme kokonaista puuta per vuosi. Pajan omistaja, Singih Susilo Kartono, kuuluu kuitenkin puidenistutusohjelmaan, jonka ansiosta alueella kasvaa yli 8 000 uutta puuta.

Magno-radiomalleja on kolme, minä valkkasin Cuben, männystä valmistetun kuution. Kuka tietää, ehkä se olen vain minä, mutta musta tuntuu, että uniikki kapistukseni kuulostaakin paremmalta kuin perusradio. Sellaiselta pehmeän selkeältä, leppoisan letkeältä.

I haven't been much of a radio person. I have only listened to it while driving a car. Thanks to Houm, things are different: there's a radio on IN my home. The award-winning ecological Magno is made of wood by 30 Indonesian carpenters. Quite homy, makes the sound softer – in my opinion. And the way it looks: well, it cheers up the living room.

6 kommenttia:

Malene kirjoitti...

Wauw, that's so cool!

maijanmaja kirjoitti...

Tosi söpö. Mullakin olis radion tarve keittiössä... :)

Nna kirjoitti...

upea radio! kirjoitun hetki sitten itsekin radionkuunteluinnostuksen lisääntymisestä saatuani tivoli audion model onen. se ei ole ihan yhtä tyylikäs ja mielenkiintoinen kuin tämä, mutta äänenlaatuun olen ollut erittäin tyytyväinen ja miksen ulkonäköönkin. mikä siinä on, että radiota tulee kuunneltua enemmän, kun on oikea radio, vaikka ennenkin olisi voinut kuunnella netistä vaikka mitä upeita kanavia. toisaalta eipä tullut ihan kamalasti valokuvattuakaan ennen kuin ostin vähän paremman kameran jne.

Dorit kirjoitti...

Ihana tarina ja mielettömän kaunis radio! Huolisin. :)

Itse kuuntelen päivittäin Radio Helsinkiä, juontajat ovat musta hyviä.

Talvikki kirjoitti...

Vau! Aivan mahtava radio! Näytin tätä kuvaa poikakaverilleni ja hän ensimmäisenä sanoi, että hänhän voisi tehdä tuollaisen myöskin ja siitähän lähti minulle joululahja toive eteenpäin :)

Jonna kirjoitti...

malene: couldn't agree more. :-) and the ecological aspect is just great!

maijanmaja: suosittelen kyllä magnoja! niihin saa muuten ympättyä mp3:nkin. :-)

nna: tivoli-radiotkin ovat ihania! ja sanopa muuta, en tiedä, mikä siinä nettiradion kuuntelemisessa on niin vaikeaa... sama vika täällä.

dorit: kipin kapin radio-ostoksille. :-) mäkin tykkään radio helsingin juontajista. joskus iltaisin on joitakin ei-niin-mahtavia, mutta aamut alkavat radio helsingin kanssa mahtavasti.

napsu: ooh! aivan mahtaa, omatekoinen radio! raportoi sitten, millainen siitä tuli. :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...