Kaupungin ihanin Kerä

No nytpä sen paljastan. Meikäläisestä tulee lankakauppias kera ystäväni, armaani Elinan. Aluksi vain vasenkätinen, koska skeittasin toissailtana oikean olkavarteni katki ja poikki. Koetin jo neuloa: kyllä se onnistuu, kunhan pysyy etanavauhdissa.

Kerä, eli kauppamme, on myös Facebookissa. Ja blogina!

It's official: I'm about to open a yarn store with my darling Elina. Our little shop opens in July (at latest), but the webstore is coming sooner. Stay tooned in Facebook and on our site, www.kera.fi. By the way, if you would like to have the posts in English as well, let us know.

KIP-kotoilua

Eilinen kului kutimen kanssa – miten muutenkaan, kansainvälisenä Knit In Public -päivänä? Neuloin Anun KOTOssa maanmainiossa seurassa ja sain yhden takakappaleen valmiiksi. Syksyllä starttaavan tv-sarjan lavasteet olivat ihanat, inspiroivat.

Hihkumista aiheuttivat myös Auringon ja Kuun miltei valmis, vihreä jakku ja Anun härpätin, neulenuttu ja kuusi sinapinkeltasta lankakerää. Voi hyvää päivää, miksi se väri on jo poistunut Debbie Blissin valikoimista...?

Helteellä neulominen on muuten hikistä mutta mukavaa puuhaa. Vaikka voisi sitä valita langakseen jonkin muun kuin karvaa kylvävän Rowanin Cocoonin... Mutta ei auta, jatkan sinnikkäästi, samalla tavalla kuin skedeilyäni. Kävin taas kurvailemassa pitkin Eiran rantoja. Ja olen ihan yhtä innoissani kuin ensi kerralla. Harmi vain, että kypäräkaupat olivat kiinni. En tohtinut potkia taaperon ensi askeleita kummempia vauhteja kahtia jakautuneen kallon pelossa.

Rullalautailua, osa 1

Kun kone iski renkaansa Pirkkalan lentokentän asvalttiin, minä avasin turvavyöni, koppasin kassini kainaloon ja pujottelin puolijuoksua pihalle. Enkä siksi, että olisin päässyt nautiskelemaan kotimaata hellivästä helteestä, vaan siksi, että Tampereen keskustassa meikäläistä odotti kolme Waaraa, yksi kutakin väriä.

Valinta oli kaikkea muuta kuin mutkaton: puntaroin puunvärisen ja mustan välillä ja päädyin lopulta ensimmäiseen. Sitten marssin dekki kourassa Carteliin rengas-, trukki-, laakeri- ja grippiostoksille. Ja pyysin vielä, josko pojat kokoaisivat laudan meikäläiselle. Ja kokosivathan he.

Testasin kruiseriani vielä samana iltana vanhempieni mökillä, sitä kiertävällä puisella terassilla, jota ympäröivät aidat. Turvaisaa, koska mökki kököttää korkeassa rinteessä. Lauta liikkui puun päällä pehmeästi, ja minä nautin.

Kypäräkaupoille en ole vielä kerinnyt, siksipä koitos numero 2 eteläisen Helsingin rantakaduilla askarrutti. Potkiskelin "vauhtia" (as if) ja kruisailin loivia, hyvin loivia, alamäkiä (lue: tasamaata). Lauta lipesi kerran alta ja oli kolahtaa kalliinpuoleisen Audin kylkeen, mutta sain sen kiinni – enkä muuten kaatunut kertaakaan.

Mutta all in all: ihan parasta puuhaa! Huomenna tosin suojuskaupoille. Pää ei taitaisi tykätä asvaltista, muilla ruumiinosilla ei ole niin väliksi. Jos katkeavat, niin sittenpähän katkeavat.

Waarallista

Yksi rakas nukkui pois. Hän, joka opetti, miten lehmä lypsetään käsin. Hän, jonka kanssa ajoin alle koulukäisenä elikot laitumelle, ja hän, jonka kanssa istuin traktorin peräkärryssä, taivaita hipovan heinäkuorman päällä.

Läheisen kuolema asettaa asioita perspektiiviin, muistuttaa, mikä on oikeasti tärkeää. Olen pohtinut syntyjä syviä ja päättänyt asian poikineen. Yksi niistä on se, että opettelen rullalautailemaan. Vanha minä olisi pitänyt itseään pölhönä, surullisesti nuoruusvuosissa roikkuvana kolmekymppisenä, mutta nykyminää ei voisi vähempää kiinnostaa: minähän opettelen skeittaamaan ja sillä selvä.

Mutta en tietenkään skeittaa millä tahansa laudalla. Yksi supisuomalainen Waara meikäläiselle, kiitos. Puunvärisenä taikka mustana. Ja suurilla, pehmeillä renkailla, kuten konkariystäväni vinkkasi.

Onneksi on kesäloma ja aikaa parannella esimerkiksi murtunutta rannetta.

Onko teidän joukossanne kruisailijoita?