tiistai 10. tammikuuta 2012

Valkoisella ei vikaan

On tullut kirjoitettua varmasti sadasti aiemminkin, että valkoisilla seinillä ei voi mennä vikaan. Tuiki tavallinen väri tarjoaa kutakuinkin täydellisen pohjan vaikka millaiselle sisustukselle. Siitä vain sotkemaan värejä sekaan.

Viime syksy vei kaiken kärjen sisustamiseltani. Koti on yhä yksi keskeneräisyyksien kokoelma, johon en saa otetta. Jouluna oli jo yritystä, kun sain siivotuksi. Sohvakin tuli ja muutama muu juttu. Hiljaa hyvä tulee – etenkin sisustaessa –, mutta olo on malttamaton. Perusparannus saa alkaa ensi keväänä kattojen ja seinien sutimisella. Edellisen omistajan vaniljainen valkoinen ei iske meikäläiseen, ei pätkääkään.

Mutta tällainen valkoinen ja siihen ympätty värikirjo iskisi. Melanie Irelandin koti löytyi Milkistä. Aloin ikävöidä Helsingin korkeita huoneita ja Tukholman komeita lattioita.

Käykääpä muuten kurkkaamassa Melanie Irelandin vaatemerkki, Simple Kids. Sairaan hienoja!

Found an inspiring home from Milk. The owner, Melanie Ireland, seems to know the secret to a perfect home. No wonder her clothing line for kids, Simple Kids, is full of great clothes. Love the way she uses the colours!

3 kommenttia:

Laura kirjoitti...

Oi vitsi mä katoin ensin että Juma mikä koti teillä on! Luulin, että kuvat on teidän uudesta asunnosta :)
Hyvältä näyttää ja uskon, että myös teidän omassa kodissanne! Ajan kanssa (joopajoo..)

Heidi kirjoitti...

upeat kuvat, joku onnekas saa tuolla asustaa....olen harvasta asiasta kade, mutta valkoiseksi maalattu lattia tai "vaan" lankkusellainen ja korkeat huoneet saa minut vihertämään...vielä joskus haaveilen asuvani vanhassa korkeassa kerrostalossa, yläkerroksessa...haaveitahan pitää olla ;)
ps. kuvissa on juuri oikeaa valkoista ja valoa!

Jonna kirjoitti...

@ laura: hitsi, olisikin meidän koti! :-) tämä on kaukana tuosta, hitto vieköön...

@ heidi: naulankantaan: pitää olla haaveita ja välistä uskallusta ottaa ja muuttaa elämänsä suuntaa. :-) vanha kerrostalo ja muutama huone ovat haaveissa täälläkin. sitten joskus. :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...