perjantai 6. toukokuuta 2011

Kuva kuukausien takaa

On kotoisia vaatekertoja ja ei-kotoisia. Oloni oli kaikkea muuta kuin kotoisa, kun kuljeksin tänään mustissa, nyppyisissä mummosukkahousuissa, joiden denierilukema lämmittäisi puolikkaan pääkaupunkipahasen. Ketaroissani kopisivat Sanitan pitkävartiset puukengät, kaulassa killui kaulahuivi tai kaksi, ja takin virkaa teki vihreä parka. Olo olisi voinut olla kotoisa – juuri roskakoriin päätyneistä sukkahousuista huolimatta –, mutta koska päivä oli pikästä aikaa lämmin, kokonaisuuden olisi pitänyt olla kepeämpi (ja meikäläisen terveempi: eipä sitä parane flunssaisena puolialastonna kirmailla).

Ohuemmat sukkahousut taikka erilaiset kengät. Kun vaihdoin iltapäivällä tennareihin, oloni helpottui hetkessä. Converset taitavat tehdä kevääni.

Harmillista, sillä en haluaisi hylätä maihareitani ja saappaitani koko kesäksi. En etenkään, koska kenkäkaappini kasvaa niillä koko ajan... Viimeisin hankintani ovat Fly Londonin mustat buutsit (alhaalla oikealla). Niitä edelsivät Fly Londonin ruskeat jodhpurit (alhaalla vasemmalla) ja muutamat muut jalkineet. Vaikka oikeastaan olisin tahtonut nuo ylärivin Olafit, joita en omista vieläkään. Kyttäilen tismalleen tuota väriä ja kokoa 36 ja sorrun odotellessa kakkos- ja kolmosvaihtoehtoihin. Mieluisia, till och med armaita nekin.

Löysin kuvan juuri koneeltani. Olen muokannut sen yli puoli vuotta sitten. Saapa nähdä, saanko Olafini ennen ensi syksyä. Ja ei, en tahdo niitä mokkaisia versioita, joita on saatavilla. 

Ja hei, toinen toive, joka ei tunnu ahkerasta Huuto.net-syynistä huolimatta toteutuvan: Jos jonkun vaatekaapissa lepäilee turhana Marimekon musta Reuna-villamekko (ässänä tai ämmänä) viime syksyltä, ostan sen mielelläni kuleksimasta. :-)


2 kommenttia:

Pihla kirjoitti...

Samoin ajatuksin, en haluaisi kesäksi hylätä maihareita ja prätkäbootseja. Jokin sisällä toivoo viileää kesää (kieroutunut?), vaikka lämmöstä pidänkin tosi paljon. :)

Jonna kirjoitti...

tai ainakin sellaisia sopivan koleita kesäiltoja, jolloin tarkenee istua mekossa ja villatakissa ja prätkäbootseissa pihalla - muuttumatta siniseksi. :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...