Onnen koukkuja

Luin kaiken lapsuuteni, ala-asteelta läpi lukion. Saatoin lukea kolme neljä kirjaa päivässä, enemmänkin. Kannoin niitä selkä kipeänä kirjastoautosta kotiin ja istahdin äidin ja isän nahkasohvan nurkkaan tuntikausiksi.

Mutta sitten, kaiken työn keskellä, kirjapinot alkoivat pölyttyä sänkyni vieressä ja pölyttyivätkin vuosikausia. Aloitin jälleen jouluna, vaikka laiskasti. Luin vasta suomennetun, ensimmäisen Irvingin, luin Austeria ja kaksi Siri Hustvedia. Rakastan jokaista: tapa, jolla kolmikko käyttää sanoja, on tyrmäävä, niin kaiken kuvaava, sellainen, joka tekee kirjan tapahtumista ja tunteista konkreettisia, käsinkosketeltavia.

Että eipä ollut Grégoire Delacourtin Onnen koukkuja -kirjalla (WSOY) kepeä pesti tulla tuon kolmikon perään. Onnen koukkuja kertoo keski-ikäisestä Jocelynesta, tämän tapoihinsa kangistuneesta, satunnaisia toivonkipinöitä tarjoavasta aviomiehestä ja sympaattisesta, meikäläisen kannalta kiehtovasta käsityötarvikekaupasta ja 18 miljoonan euron lottovoitosta, sen mahdollistamista rantataloista, remonteista, Dioreista ja toisaalta taas mietteistä siitä, miten summa muuttaisi elämää, mutta huonompaan.

Heppoiseltahan se kuulostaa, sellaiselta kepeältä ranskalaiselta, jossa juodaan kaksi lasillista valkoviiniä lounaaksi ja poltetaan päälle tupakka. Ja sitä ohut, hetkessä läpi luettu kirja onkin – ja juuri sellaisena se tulisi ottaakin. Se tuskin avaa 16-vuotiaan silmiä kuin Garpin Maailma mutta elähdyttää kummasti 35-vuotiasta, jonka arjesta puuttuu aika.

Minä nautin sujuvasti soljuvasta, ennalta-arvattavastakin kirjasta, joka kuitenkin kääntää suuntansa ja kuvaa lopussa katumusta ja katkeruutta. Onnen koukkuja on oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan, parhaimmillaan tummanpuhuvana talvi-iltana, kun ei jaksa kuin kaivautua peiton alle ja kadota hetkeksi muualle. Se, että 'muualle' on tässä tapauksessa Ranska, käsityötarvikekauppa ja Jocelynen käsityöaiheinen blogi, on pelkkää plussaa.

Mutta mitä sitä lukisi seuraavaksi? Kertokaahan parhaat uutuuskirjavinkkinne!