keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Parasta palvelua

Hyvästä kampaajasta kannattaa pidellä kiinni. Löysin omani vasta jokusia kuukausia sitten, kun kaipasin väreistä viljalti tietävää tyyppiä. Olin vasta vaalentanut (itsekseni...) viisi vuotta mustaksi värjäämäni hiukset, eivätkä ne näyttäneet erityisen luonnollisilta. Eipä ihme, tein kolme värinpoistoa ja kaksi vaalennusta. Kumma, etteivät kaikonneet karvat kupolistani. Kampaajani hoiteli loput, loihti karvoistani kelvolliset. Suositan muillekin Mansea asuttavile Tukkateekin Linneaa!

Kosmetologini pakeille en ole päässyt kuukausiin, hän äitiyslomailee. Mutta hurjastelen hemmoteltavaksi heti, kun hän palaa puhteidensa äärelle. Olen testannut tässä välissä kahta korvaavaa kosmetologia. Kankkulan kaivoon kaivautuivat nekin pätäkät. Olen siis suosiosta jäänyt odottamaan suosikkiani.

Korvaamattomista korvaamattomin on kuitenkin Esa. Ammattitaitoista apua vaatekaupoilla kaipailevan kannattaa köpötellä Hämeenkadun Spirit Storeen. Ilman Esaa vaate- ja ennen kaikkea kenkäkaapistani puuttuisi pari jos toinenkin. Farmareita, joihin suhtaudun fanaattisuudella, en edes etsiskele ilman häntä. Eikä niitä tarvitse edes etsiskellä: Esa kantaa sovituskoppiin kasan farkkuja, jotka passaavat kaikki. Sama pätee kenkiin. Esan vinkistä olen ostanut kaiketi puolet pareistani. Viimeisimmän vinkin sain pari päivää sitten blogini kommenttilootaan. Jep, naulankantaan kopsahti sekin: sain ne elämäni ensimmäiset nilkkurit (taikka oikeastaan toiset)...

2 kommenttia:

DiamondDog kirjoitti...

Herranen aika. Minähän olen nyt aivan sanaton :) Kerrankin.
Kiitos paljon kehuista.
Tänään tuli hapsunilkkureita ja saappaita. En ole vielä päättänyt,että onko ne IHANIA vai liian ysäriä :)
puspus
-e-

Jonna kirjoitti...

voi hapsut... :-) jag gillar dem. puspus, e!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...