Syntymäpäivälahjalaukkuni on yhä matkalla. Odotan sitä kuin kuuta nousevaa. Ei sillä, ettenkö omistaisi laukkuja, mutta tarvitsen – oikeasti – käytännöllisemmän kaverin. Olen käyttänyt Marimekon laukkuja vuosia (lue: toistakymmentä vuotta, pitkälti...) ja pidän niistä, mutta niissä on mutta, ainakin kaikissa omistamissani. Ne ryystävät tavarat sisuksiinsa, ja niitä sisuksia piisaa. Avaimet ovat aina hukassa, rahapussi ja puhelin yhtä lailla. Siellä ne tavarat lojuvat, kaikki sulottomasti sotkussa, kuten tässäkin laukussa. Se on pölyttynyt kaapissani pari vuotta, nyt se on koko lailla pakon sanelemana arkisessa (juhlavassakin) käytössä, sillä perusolkalaukkuni ei tavaroita säilö. Siinä on ammottava reikä. Mutta onpa se Ratian luomus kestänytkin, yläastevuosiltani.
Kuva: Marimekko
Onhan se tietysti hyvä, että kassissa on kokoa, mutta kaipa sen koon voisi lokeroida. Nolojahan ne ovat, ne lukemattomat kassajonottelut, jolloin kaivelen kassini kidasta lompsaani...
0 kommenttia:
Lähetä kommentti