sunnuntai 21. joulukuuta 2008

D on Diesel

Blogisti jos toinenkin on listannut viime päivinä vuoden parhaita ostoksiaan. Minen jaksa. Oikeastaan listaukseni käsittelisi vain viimeisiä kuukausia, sillä tammikuisen synnytyksen ja sitä seuranneiden viiden kuuden kuukauden aikana en ostanut oikeastaan mitään. Odottelin pienentymistä.

Kaappiini kalppineet kuluvan vuoden suosikit ovat kenkiä, kuten tietänette. Pidän myös Filippa K -villapaidastani. Pitäisin myös valmistajan villatakista, mutta sen kissamme toimesta silputtu hiha estelee ilakointiani. InWearin musta mekko osoittautui käyttökelpoiseksi kapineeksi sekin. Se ulkoili ainakin kolmissa juhlissa ja jatkaa samoilla linjoilla myös ensi vuonna.

Mutta mietinpä tässä aikani kuluksi (lue: mietin tätä kolme päivää) jonkinlaisen aakkoslistauksen, joka on ainakin Glorian lukijoille tuttu. Tällaisista asioista kirjaimet meikäläistä muistuttavat:

A = Aviomies. Maailman paras semmoinen.
B = Bono. Ei se kuulu solisti, vaan seinää päin pinkonut piskimme.
C = C-word. Sitä tulee viljeltyä suomeksi liian useasti tämmöiseksi täti-ihmiseksi.
D = Diesel. The Farkut.
E = Espanja. Palaisin Barcelonaan koska vain, mutta mieluiten matkaisin sinne matsiin. Jalkapallomatsiin. (Samalla kävisin kenkäkaupoilla, of course.)
F = Frasier. Vuoden parin varrella kaappiimme ovat kertyneet kaikki tuotantokaudet. Niitä on 11. Varastin Niles Cranelta siivousmoton: "Constant little efforts." Niin se vain menee.
G = Garpin maailma. Yksi niistä muutamista kirjoista, joihin palaan kerta toisensa perään.
H = Hallelujah by Jeff Buckley. Se toimii myös häätanssina. Testattu on!
I = Ilo. Joskus kortilla, joskus ei, mutta myönnän, että marras-tammikuu eivät kuulu kuukausien kärkikastiin.
J = Sisarukseni. Vanhempani ovat kaikessa kekseliäisyydessään lahjoittaneet meille J:llä alkavat nimet. J ja J ovat tärkeitä tyyppejä.
K = Koirat taikka kirjoittaminen. Kummatkin pitävät mut tolkuissani.
L = Lokki. Se Yki Nummen valaisin, joka sopisi vallan viehättävästi keittiöömme.
M = Musta. Mikä yllätys.
N = New York. Päätin tänä vuonna, että matkailen tästä pitäen vain Euroopassa – ja New Yorkissa. Kammoan paitsi lentämistä, myös sen synnyttämiä päästöjä.
O = Oikeudenmukaisuus. Jos mua jokin korpeaa, niin epäoikeudenmukaisuus.
P = Pixies. Indierock mullisti maailmani yläasteikäisenä. Paluuta ei ole ollut, eikä semmoista tulekaan, vaikka musiikkimakuni on vuosien varrella kasvanut. Meitsi tykkää räpäytyksestäkin - ja paljon!
Q = Quel dommage! Ranskantaitoni ovat ruosteessa. Niitä on vielä verestettävä.
R = Romaani. Kirjoitan sen vielä joskus. Oikeastaan olen asettanut itselleni takarajan: sen pitää valmistua ennen kuin täytän 33. Kiirusta pitää, viime kuussa kakkuani koristi 31 kynttilää...
S = Siena. Tytär.
T = Tennarit. Kiitos, Converse. Chuckit toimivat aina ja kaiken kanssa. 
U = Uppo-Nalle. "En mä tahdo puukotella, mutta tahdon suukotella. Jos en saa mä suukotella, saatan vaikka puukotella." Meniköhän se niin?
V = Villalanka. Neulominen on terapeuttista puuhaa. Pykäsin juuri pipoa ystävälleni. 
X = XL 5. Bändi 1990-luvulta. Itse karmeus.
Y = Ystävät. Yksinkertaisesti elintärkeitä.
Z = Zon-kipugeeli, heh. En omista sellaista, mutta kipeät niskat kylläkin.
Å = Åland. En ole koskaan käynyt Ahvenanmaalla. Tahtoisin kyllä.
Ä = Äitiys. Määrittelee meikäläistä monella tavalla. En tuoksu pullalta enkä asetu muutoinkaan perusmutsimuottiin mutta koen olevani kelpo äiti – yhdelle lapselle. ;-)
Ö = Öl. Muistan, miten maistoin kutakuinkin kuusivuotiaana korkillisen isäni saunaolutta ja vannoin, että en enää moiseen koske. Arvatkaapa, kuinka kävi.

Haastanpa samanlaisen listauksen pariin muitakin manselaisia: Sugar Kane ja Nelliina, jos vain ehditte. Tehkää hyvin muutkin.  


Ja hei, hyvää joulua jokaiselle! Kuunnelkaa Whamia.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hei! olipas hauska aakkoslistaus. :) ja muutenki oikein innolla luin kirjoituksiasi, mukavaa luettavaa koska kirjoitat omalla tyylilläsi. ja yks kaks, hoksasinkin kuka olet! vaikka ei me kyllä tunneta, mutta piirit on niin pienet, että kasvotusten tuntemattaki tietää :)
Hyvää uutta vuotta toivotan!

Jonna kirjoitti...

hyvää uutta vuotta toivotan mäkin, anonyymi. tuu joskus törkkäämään, että mäkin saan selville, kuka sä olet. ;-) ja hei, tervetuloa toistekin lukemaan blogiani. mä koetan petrata postaustahtiani heti tammikuusta alkaen.

Sugar Kane kirjoitti...

Kiitos hauskasta haasteesta, olen aina haaveillut että Gloria kysyis näitä multa, mutta tää on ainakin yhtä hyvä paikka :)

Jonna kirjoitti...

ollos hyvä, sugar kane. jään odottamaan innolla aakkosiasi.

Anonyymi kirjoitti...

Siena on latviaa ja tarkoittaa seinää.

Terveisiä!

Jonna kirjoitti...

heh, no sehän on sitten hyvä, että asumme suomessa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...