Otsatukka oikealle ja juhlamekko messiin

Käyn kampaajalla kerran kahdessa kuussa. Kävisin useamminkin, koska pidän puuhasta, mutta eipä ole tarvis: kampaajani taituroi päähäni värin, joka ei paljasta juurikasvua, eikä muuten menetä leikkauskaan mutoaan. Se on oikeastaan vain petrannut otettaan ylimääräisten senttien myötä. Monikäyttöinenkin kampaukseni on: jakausta kelpaa käännellä puolelta toiselle. Eilen päädyin oikealle ja kappas - hiukseni näyttivät vaaleammilta. Päälle on kertynyt kelvollisesti mittaa, sitä ei tarvitse tiistaina lyhentää, mutta sivustoille voisi jo tehdä jotakin. Nyt pehkoni alkaa muistuttaa maapalloa.

Vietimme eilen ystävämme 30-vuotispäivää. Olin aikeissa pukeutua jo jokusissa juhlissa meikäläistä palvelleeseen In Wearin mustaan kotelomekkoon, mutta sepä oli jäänytkin viime juhlallisuuksien jäljiltä pyykkikoriin. Siellä se on yhä. Löysin kaapistani kymmenen vuotta vanhan Benettonin mekon. Siinä on sellaista 1960-luvun henkeä. Polyesterimekko (vaikka keinokuituja koetankin vältellä) on vaivaton kapistus. Eihän se edes rypisty. Kuosissa se on muutoinkin, kuin vasta kaupasta hankittu.

Kaveriksi mekko sai (kerron täten sanallisesti, koska kuvasta ei ota selvää pirukaan) kahdet mustat sukkahousut, Filippa K:n villatakin (jepulis, sen kissan raateleman) ja Bullboxerin ruskeat saapikkaat. Lanteillani lötkötti niittivyö. Mietiskelin myös muita asusteita mutta jätin ne kotosalle. Tatuoinnit saivat suorittaa niiden virkaa.