perjantai 16. tammikuuta 2009

Kengät, kadotkaa jo mielestäni...

Sisäinen kapinani kohdistuu itseeni. Vakuuttelin vielä kuukausi sitten, että en osta yksiäkään kenkiä ennen kevättä, mutta haaveeksipa taitaa sekin jäädä. Ehkä. Tarvitsen (tämä on oikea tarve) mustat korolla varustetut nilkkurit. En tosin tiedä, milloin ne ilokseni kalppivat, sillä en ole käynyt kenkäkaupoilla ikuisuuksiin, lukuun ottamatta alkuviikon visiittiä Spirit Storeen (jossa muuten koetin pinkkejä korkokenkiä, joita toden teolla harkitsen - elähdyttäisivät kummasti mustia kolttuja...).



Vagabondin prätkäsaappaita sitä vastoin en tarvitse, mutta mikäli ne löytävät tiensä alelaariin, ostan ne samantien. Vaikka Visalla (jota meillä ei ole). Minttuhan hankki tällaiset jo viime vuoden puolella. Aijai, miten messevästi ne passaisivat tuon alapuolisen Tigerin villatakin kanssa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sovitin näitä samaisia kenkiä jo ennen joulua, mutta sinne jäivät kaupan hyllylle. Kahdestakin syystä.

Ensinnäkin malli oli nilkan/jalkapöydän kohdalta tosi kapea. Koko oli muuten sopiva, mutta jalkapöydän kohdalta hyvä kun sai jalkaa tungettua.

Toiseksi kenkien pohja on jotain materiaalia (kumia?), joka haisi näin hajuyliherkkään nenään vastenmielisen voimakkaalle. Luultavasti haju olisi haihtunut ajan mittaan...

Spots kirjoitti...

aah, hyvä tietää, enpä siis mene ja tilaa näitä netistä. :-) täytyy katsastella, josko näitä löytyisi tampereelta sovitettavaksi asti.

Kirsi kirjoitti...

Mä olen käyttänyt omiani jotakuinkin päivittäin marraskuun puolivälistä saakka, ihan parhaudet!
Oma jalkani on jotakuinkin normaali, eikä nuo mun mielestä ole millään tavoin kapeat.. jos Vagabondin kengät lestiltään yleensä sopivat, väittäisin että nuokin. Mun saappaissa ei myöskään ollut mitään hajua. Olisiko anonyymillä osunut jotkin maanantaikappeleet, mene ja tiedä.

Spots kirjoitti...

kiitti, kirsi, kommentista! mä päätinkin jo ostaa kengät, kunhan sellaiset löydän. nettiputiikista mun kokoni on loppu, tampereelta en kenkiä löytänyt. ystäväni käy huomenna katsastamassa helsingin annin. mä pidän peukkuja, että jostakin löytyy meikäläiselle koko.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...