perjantai 20. maaliskuuta 2009

Kestovärejä


Yksi syy siihen, että suosin yksivärisiä vaatteita, piilottelee yli puolet vuodesta paidan alla. Teepparikeleillä tilanne on toinen, silloin käsivarteni saattaa näkyä. Itseisarvo se ei kuitenkaan ole: mä olen ottanut tatuointini itselleni, en muille. Siitä kielii kai sekin, että suurin osa niistä on aina piilossa – siis sillä edellytyksellä, että en hiippaile Hämpillä alasti. Eikä se kuulu tapoihini.

Otin ensimmäisen tatuointini 18-vuotiaana. Kaikki kuvani esittävät jotakin, tavallisesti japanilaissorttisia kukkia. Värikkäitäkin ne ovat – ja isoja, lukuun ottamatta oikean sääreni mustaa merenneitoa. Sen suurempia merkityksiä ne eivät omaa: ne ovat vain kauniita, mulle varta vasten piirrettyjä. Käteni karppi on oikeastaan ainoa, joka viestii meikäläiselle jotakin. Mutta se on salaisuus.

Saan seitsemännen tatuointini viikon kuluttua. Se kattaa koko vasemman käsivarteni. Kirjoitutan samalla ranteeseeni pari valittua sanaa, heh. Toinen niistä on Siena, lapsosemme nimi (joka tarkoittaa latviaksi seinää, kuten joku anonyymi taannoin huomautti). Toinen alkaa A:lla. ;-)

Että semmoista. Ajattelin bussitella huomenna Ideaparkiin. Olen käynyt siellä kolme kertaa, viimeksi vuosi sitten. Siena tarvitsee lelu-uunin, mä verhoilukangasta. 

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mulla on yksi tatuointi ja harmittaa että olen niin tyhmä ollut että otin. Keho on kaunis puhtaana. Sori mutta en tykkää.

Anonyymi kirjoitti...

Itse pidän tatuoinneista (en tosin kaikista), harkinnassa on ollut pitkään eräs tietty kuva, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Tuo kuvassa oleva tatskasi näyttää tosi hienolta. Olen jo pitkään tykännyt värikkäistä old skool henkisistä tatuoinneista, vaikka on mustavalkoisetkin hienoja :).

Jonna kirjoitti...

kiits, kiki. mäkin olen old schoolin kannattaja. anonyymille taas tiedoksi, että jos tatuointisi kiristää hermoja, sen saa pois. eikä tarvitse marssia ihonsiirtoon: homma hoituu laserillakin. helsingissä poistoja tehdään ainakin legacy tattoossa.

Anonyymi kirjoitti...

Hui ja jännää! En olisi yhtään arvannut, että sulla on tatuointeja!!! Ja vielä noin värikkäitä ja isoja! Ihan hienoja ovat. Olen myös itse miettinyt tatuointia pitkään, mutta tullut kuitenkin aina siihen lopputulokseen, että ei sittenkään. Lävistyksiä on ollut nenässä (17-vee, heh heh) ja kielessä (oli joku 5 vuotta ja otin pois vasta 3 vee sitten). Kielikoru oli ihan kiva, mutta aikansa kaikella. Nyt ollaan siis ihan au naturel :D

Jonna kirjoitti...

esba, sama juttu täällä lävistysten kanssa. mä otin huulilävistykseni pois nelisen vuotta sitten, napalävistys lähti raskauden myötä (heh) ja kielihommeli viime kesänä. se oli kiva juu, mutta ilmankin kelpaa. ;-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...