tiistai 30. kesäkuuta 2009

Terveisiä Tukholmasta

Pahoittelen taukoa. Viimeinen viikko ennen muuttoa sujui säätäessä. Kaikkea. Sama säätäminen jatkuu täälläkin. Kävin eilen verovirastossa, koska tarvitsen ruotsalaisen henkilötunnuksen. Sitä saakin sitten odotella viisi kuusi viikkoa. Mutta hei – mä sain ruotsalaisen tilinumeron!



Saavuimme siis viime perjantaina. Sää oli kuuma, se on sitä vieläkin. Tämä taitanee olla sitä kaivattua kesää. Kunpa kelit jatkuisivat samanmoisina (vaikka en omistakaan vilpoisia vaatteita – pitää muuten köpsiä kauppaan ja ostaa jotakin valkoista).




Viikonvaihde kului kämpän kimpussa. Kävimme Ikeassa ja ostimme viime viikolla esittelemäni kalusteet. Lapsi sai kuin saikin mustan sängyn. Se pysynee tahmatassun kourissa paremmin puhtaana. Vuodesohvakin on osoittautunut hyväksi hankinnaksi! Siinä kelpaa sekä istuskella että kiskoa sikeitä.



Siivoamista piisaa silti. Olohuoneen toinen puolikas on täynnä pahvilaatikoita ja kaiken maailman kasoja, joita en jaksaisi järjestellä. Mutta pakko, mikä pakko. Mies ja lapsi muuttavat tänne viikon kuluttua (jep, tyypit palasivat vielä toviksi Tampereelle), eivätkä kaiken maailman kasat ja yksivuotias muodosta kymmenen pinnan komboa...

Ja huomenna alkavat työt! Aloitan Maalaisunelma- ja Toivekoti & Puutarha -lehtien toimituspäällikkönä. Jännittää – mutta hyvällä tavalla!

9 kommenttia:

Sugar Kane kirjoitti...

Kivalta näyttää teidän Tukholman-koti (mä näen itseni jo tossa vuodesohvalla...)! Lycka till uuteen työhön, kuulostaa ihanalta haasteelta :)

barbro v kirjoitti...

Onnea paljon uuteen kotiin ja työhön! Huima juttu, huima koti, kelpais.

Jonna kirjoitti...

sk: siihen sitten pötköttämään asap! tuossa pihamaalla on grilli, aarikaupalla puistikkoa, rantakalliot ja kaikkea. söderin kujille on kävelymatka. :-)

barbro v: kiitos, kumarrus ja niiaus. onnea tänne jännityksen keskelle tarvitaankin. :-)

Anonyymi kirjoitti...

Kiva kuulla että olette onnellisesti perillä! Ihanalta näyttää kotikin! Musta rautasänky on oikea valinta!

Zana kirjoitti...

Hei sinne Tukholmaan! Mukavaa, kun asiat pikkuhiljaa etenee. Ja onpas idyllistä!

jari kirjoitti...

Siis lehdessä Drömhem & Trädgård? Ja oliko tuo asumus Kungsholmissa? Onnea vain minultakin uuteen työhön ja kulttuuriin..

Ta det lugnt :)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea vielä kerran! Näyttää mahtavalta. Mä soittelen tässä piakkoin, ja luulenpa että ängetään teille vielä kesällä viikonloppukylään. Väkisin.
Henna

Kimpassa kirjoitti...

Onnea uuteen pestiin! Kuullostaa huisin kivalta. Olis tosi-tosi-tosi kiva kuulla ja nähdä täällä sun tulevia fiiliksiä ja kokemuksia uudesta duunista.

Ihanan valoisan kodin ootte löytäneet. Kelpaisi kesä Ruotsissa, uudet duunihaasteet ja yhtä soma koti mullekkin.

-L

Jonna kirjoitti...

kiitos, kiitos, tyypit! :-) mä koetan aina välillä kertoilla, miten se arki täällä sujuu. ja hemppa: teitä odotetaan kovin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...