maanantai 24. toukokuuta 2010

Mainio Madara



Valkoisen ja vihreän kaksikko kuiskii kesäisestä sateesta ja potkii pontta persuksille. Kun kohtasin PR-toimistossa kulmauksellisen kierrätyskartonkisia, konstailemattomia kosmetiikkapöniköitä, meikäläistä vietiin. Marssin latvialaisen Madaran tiskille ja olin myyty. Kiitos kuuluu paitsi muotoilupalkintoja pokanneille pakkauksille myös tuotteiden tarinalle.


Merkin emo, maanmainio Lotte, maksoi kolme vuotta sitten itsensä kipeäksi silmänympärysvoiteesta, joka teki jotakin muuta kuin tasoitti turvotusta, päinvastoin: mimmin silmät muurautuivat miltei umpeen. Luomusta kiinnostunut Lotte alkoi valmistella voiteita kotikonstein ja kas – nyt Madara on maailmanlaajuinen merkki, joka työllistää kymmeniä tyyppejä. Mahtaa muuten tytön ensimmäisen lainahakemuksen passannutta pankkiiria harmittaa...


Parin viikon testailun tiimoilta voin vain suositella ECOCERT-sertifioituja luomutuotteita, joilla ei ole testattu eläimiä. Koko arsenaaliin en ole päässyt käsiksi, mutta huulirasvaan ja yö- ja päivävoiteeseen kyllä. Enkä aio vaihtaa. Sanonpahan vain, että uskokaa unelmiinne, ihmiset hyvät. Mäkin koetan (ja suuntaan taas siivoamaan – kaipa se kaaos tästä talttuu).

6 kommenttia:

RuusuLiisa kirjoitti...

Allekirjoitan! Sain näytetuubeja 3 kpl sekaiholle/rasvaiselle iholle sekä päivä-että yökäyttöön ja olen myyty. Naama on pehmoinen kuin vauvan peba ja tasoittaa just hyvin ihonväriä. Eikä muuten kiiltele vaiks olis pari tuntia huhkinut pihalla kasvimaan kimpussa :D

Anu kirjoitti...

Kommenttini on aiheesta ihan sivuun, mutta tajusin vähän jälkijättöisesti, että taisimme tavata ohimennen leikkipuistossa viime lauantaina. Tyttären nimi ainakin täsmää. :) (Me olimme liikkeellä pienen ämpärivarkaan kanssa.)

Heidi kirjoitti...

Heippa!

Onko sinulla tietoa mistä kyseisiä tuotteita voi ostaa Suomessa? :)

Jonna kirjoitti...

heidi: madaran fb-ryhmän mukaan tuotteita myydän ainakin näissä kaupoissa:

HELSINKI

Bebe's
Kampin kauppakeskus, 3. krs
Urho Kekkosenkatu 1
00100 Helsinki
p. (09) 737 007
http://www.bebes.fi/

Ekokauppa Ekolo
Porthaninkatu 1
00530 HELSINKI
(2.linja 5, metro Hakaniemi)
p. (09) 321 5535
helsinki@ekolo.net
http://www.ekolo.net/

Ruohonjuuri Helsinki, Kamppi
Salomonkatu 5
00100, Helsinki
Puh: (09) 445 465
fax: (09) 446 417
http://www.ruohonjuuri.fi/

Ruohonjuuri Helsinki, Itäkeskus
Itäkeskuksen kauppakeskus
Itäkatu 5
00930 Helsinki
Puh: 010-4204200
http://www.ruohonjuuri.fi/

Luontaistuote Plantara
Mannerheimintie 5
00100 Helsinki
Puh: (09) 654 954

Life Viikki (Prisma)
Viikintori 3
00790 Helsinki
Puh: (09) 222 3466

VANTAA

Life Flamingo
Elämyskeidas Flamingo, Tasetie 8 (yhdyskäytävä)
01510 Vantaa
Puh: 010 239 2950

JOENSUU

EcoBeauty
Niskakatu 7, 2.krs
80100 Joensuu
Puh: 040 043 3643
http://www.ecobeauty.fi/

JYVÄSKYLÄ

Ekokauppa Ekolo
Kauppakatu 18
40100 JYVÄSKYLÄ
(Kävelykadulla)
p. (014) 617 080
ekokauppa@ekolo.net
http://www.ekolo.net/

TAMPERE

Ruohonjuuri Tampere
Hatanpään valtatie 4
33100 Tampere
Puh: (03) 214 5688
fax: (03) 214 567
http://www.ruohonjuuri.fi/

TURKU

Ruohonjuuri Turku
Linnankatu 9-11
20100 Turku
Puh: (02) 478 2660
fax: (02) 478 2661
http://www.ruohonjuuri.fi/

RAUMA

Efrosiina
Nortamonkatu 26
26100 RAUMA
02-822 0810
www.efrosiina.fi

VERKKOKAUPAT

http://www.biodelly.com/epages/GPL.sf/fi_FI/?ObjectPath=%2FShops%2F26112008-115190%2FCategories%2Fmerkit%2FMadara

https://www.hyvinvoinnin.fi/ryhma/1387/Madara-Madara-Ecoface

http://www.vihree.com/tuotteet.html?id=1%2F

http://www.obh.fi/tuotteet.html?id=15%2F

ruusuliisa: sulla on hyvä maku. ;-)

anu: oi! mahtavaa! toivottavasti tavataan siellä toistekin, me muutettiin siihen nurkille ja hyödynnetään puiston antia harva se päivä.

Anu kirjoitti...

Me muutettiin just pois niiltä nurkilta... mutta saatamme kyllä törmätä vielä, koska tapanamme on vaellella pitkin kantakaupunkia.

RuusuLiisa kirjoitti...

Heidille: Hyvinvoinnin.fi lähettää ilmaiseksi näytteitä Madaran tuotteista!
Spots..nooh kiitos - kaikkea pitää kokeilla ainakin kerran :D

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...