lauantai 6. marraskuuta 2010

Peukalo koetuksella

Virkkasin matonkuteesta (tai ontelokudetta se taisi nimeltänsä olla) korin, aika ison sellaisen. En tiedä, mitä siellä lopulta säilön, Legoja kai. Tai lehtiä rullina. Tai pyyhkeitä. Niitäkin pitäisi ostaa lisää – olisi hienoa, jos olisi edes muutama samanmoinen.


Korin virkkaaminen oli helppoa kuin mikä. Pohjaksi pyörylä, reunat syntyvät sen kummemmin silmukoita lisäämättä. Annan täsmällisemmän ohjeen, jos tahdotte. Aikaa meni ehkäpä pari kolme tuntia, keriä kului kolme. Peukaloa kivisti, mutta ei liiaksi. Seuraavaksi teen pikkuisempia, sellaisia, jotka käyvät vaikkapa kukkaruukkua koristamaan.


Meikäläinen potee ikäkriisiä. Täytin tällä viikolla vuosia, eikä virkkaus vaikuta olemukseeni ainakaan nuorentavasti. ;-) Rentouttavaa se silti on. Ja ajatelkaapa nyt, tämänkin korin hinnaksi tuli reippaasti alta kymppi! Huomenna taas ontelokudeostoksille. (Virkkuukoukulla on paraikaa myös villava versio, kuvaan sitäkin, kunhan saan valmiiksi – ja jos kehtaan.)


Mun tekisi mieleni omaa ompeluseuraa. Kerran viikossa tai kahdesti kuukaudessa jossakin parin tunnin verran. Anyone in?


Made this crocheted bucket by myself. It was the most simple thing and took only two to three hours. Don't know what to storage in it, Legos, I suppose.

18 kommenttia:

Suvi. kirjoitti...

Olen itse tehnyt todella paksusta villalangasta, en tiedä onko yhtä vaativaa, mutta siinäkin nivelet kyllä sanoi riksrakspoks.
Pitääkin hankkia tuollaista kudetta ja kokeilla. (Nyt on työn alla matto tuosta samaisesta villalangasta.. ikuisuusprjoketini nro: 5743)

WEEKDAYCARNIVAL kirjoitti...

joo. saaks ottaa skidit mukaan. muuten ei kyl onnaa, mut olis kyl hauskaa.

Anu kirjoitti...

Syksyn tullen olen itsekin kaivanut langat ja puikot esille. Ekat villasukat valmiina ja nyt pipo puikoilla lähes valmiina. Ompeluseura olis loistojuttu :)

Kimpassa kirjoitti...

Taitava olet!

Jonna kirjoitti...

kuulkaas, mimmit. mä vähän setvin tuota ompeluseura-asiaa. sinne tilaan sopisivat skiditkin!

suvI: hanki ihmeessä ontelokudetta, sitä on todella helppo virkata, kun siinä ei ole säikeitä. suosittelen. :-)

lili: ei tuohon vaadita erityisiä taitoja, niilä ala-asteella opituilla pärjää. :-)

Ballohedi kirjoitti...

tää olis kans mielellään ompeluseurassa:)

Anonyymi kirjoitti...

hieno kori tuli! mieluusti kuulisin tarkemman ohjeen ja virkkaisin myös oman. tuollaisille on aina käyttöä!

syksyn tullen olen myös kaipaillut porukkaa, jonka kanssa kokoontua silloin tällöin lankojen kanssa ihastelemaan toisten tekeleitä, vaihtelemaan vinkkejä ja muuten vaan jutustelemaan.

Jonna kirjoitti...

Minäkin olisin mukana ompeluseuroissa, enemmän kuin mielelläni!

Misty kirjoitti...

Tosi kiva blogi! Kiitos siitä!
Kaunis kori! Mulla olisi paksua mustaa villalankaa aika paljon varastossa. Onko sulla hyviä ideoita mitä voisin siitä kehittää? Piti joskus kutoa niistä iso matto, mutta niskat ja hartiat eivät kestäneetkään sitä puuhaa.

RuusuLiisa kirjoitti...

Kamalan paljon Onnea! Joko sä täytit 24 ;P ? Tulisin mieluusti marttakerhoon mut you know..ihan liika pitkä matka käväisyyn :D
Ja hieno on korikin muutes.

Laura kirjoitti...

Hep, mä kans olisin mukana seurassa! :P

Meitläkin löytyy tuollainen kori, tein sen jo vuosi-pari sitten. Muistan sen sormien kivistyksen, mutta jotenkin siihen jäi koukkuun niin, ettei voinut lopettaa ennen kuin oli valmista.

Anonyymi kirjoitti...

Minä myös innostunut virkkaan ja taidan tehdä kohta samanlaisen korin, niin näpsäkkä :) Mutta voisitko kertoa, pitääkö siinä ympyrässä jokaikinen kierros lisätä silmukoita ja miten? :) T. Jossu

Anu kirjoitti...

Ompeluseura kiinnostaa täälläkin! Kaipaisin vähän sellaista ei-niin-perinteistä käsityötoveruutta, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Se peukalon kivistäminen muuten laantuu harjoituksen myötä.

Kotoilija kirjoitti...

Ompeluseura kuulostaa aikasta mahtavalta idealta. Ja suuren poppoonkin saanet kerrättyä.

Nyt pitää vain jäädä odottamaan, että pääseekö tähän kerhoon helpommin kuin tuikitäysille työväenopiston neulontakursseille. :)

Jonna kirjoitti...

postaan teille tuota pikaa tarkemman korin ohjeen ja koetan saada jotakin konkreettista tietoa ompeluseurasta. mutta sellainen laitetaan pystyyn. ruusuliisa, sun täytyy olla virtuaalisesti messissä. ;-)

Anja kirjoitti...

Hieno on! Mistäs tuota ontelokudetta voi ostaa?

Ja ompeluseura kuulostaa ihan loistavalta idealta. Me ollaan myös ideoitu taloyhtiön omaa ompeluseuraa, kun mankelihuone on jäänyt tarpeettomaksi.

kirsi kirjoitti...

blogiton lukijasi kera 6v. tytön tulisi mieluusti ompeluseuraan myös! aivan mahtava idea.

ja kiva jos laitat tuon korin ohjeen. neulominen sujuu mutta virkkaus on aivan utopiaa.

Esba kirjoitti...

moi! hei tuollainen seura olisi aika kiva juttu! muakin voisi ehkä kiinnostaa. mä tosin osaan vain virkata. kutomisesta olen aina haaveillut, mutta kun en osaa. ehkä joku voisi mua avutonta vähän konsultoida ja opastaa :) ja ihan uusia ihmisiä ihmeellisissä ympyröissä on aina kiva tavata.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...