tiistai 5. heinäkuuta 2011

Kaikenlaisia lavoja

Ajelin juhannuksena lapsuuteni mummulan ohi. Se oli silloin vihreä, eikä siellä ollut sisävessaa. Siellä oli emalinen ämpäri, jonka päälle mummu nosti kolmevuotiaan pissimään. Too much information...?

Mökin vieressä sijaitsi tanssilava. Kävimme siellä jokainen juhannus. Siellä oli kanttiini, josta sai karamelliaskeja ja grillattua makkaraa ja keltaista jaffaa. Ja lavan lattialle leviteltiin perunajauhoja. Taisivat siivittää askelta. Ja joskus tanssittiin letkajenkkaa. Se oli parasta, se.

Mutta en ajatellut kirjoittaa tanssilavoista, kunhan nyt hyödynsin huonona aasinsiltana. Ajattelin kirjoittaa kuormalavoista.

Olemme nukkuneet kuormalavojen päälle nostetun runkopatjan päällä vuoden. Lavojen alle kerääntyy pölyä kuin kaneille poikasia, mutta mitäpä siitä: imurillahan niistäkin pääsee. Olen tosin pohtinut vanerista sänkyä säilytyslaatikoineen, mutta en tiedä, kuka sen meille nikkaroisi. Ja äkkiä. (Tai tiedän mutta en viitsi vaivata isää.)

Siispä olen ottanut lavat tarkempaan tarkasteluun. Taidan nukkua jatkossakin lavojen päällä – en kuitenkaan näiden nykyisten – jotka lupasin ystäväni ystävälle – vaan vanhojen, harmaiksi patinoituneiden. Huomasin, että isä oli pinonnut sellaisia mökin pihalle. Tällä hetkellä patjamme lepää vain yhden lavakerroksen päällä, mutta taidan testata seuraavaksi kahta, kenties kolmea kerrosta. Ja näyttää päällimmäisille hieman hiomapaperia.

Kelpaavat moneen muuhunkin nuo lavat. Ei hassumpi hylly tämäkään – vai mitäpä sanotte?

Kuvat: 1. Apua, en muista! Valaisisiko joku, joka muistaa? 2. Pallet Rackss. 3. High Heels And Diet Dr. Pepper. 4. Moss In The Fur.

After having a pallet bed for a year now, I'm still kinda in love with it. Have to update it a bit – though.

5 kommenttia:

Mikko kirjoitti...

Eka on Fritz Hansenin Nap-tuolin pressikuvia. :) Ja vähän siellä sun täällä netissä.

Retromoderni kirjoitti...

Raksalavat ovat eri käteviä, heitän yhden sellaisen kivpuutarhani koristeeksi ja yhden ainakin terassille pöydän virkaa noudattamaan pyörineen päivineen. Noin hyllynäkin toimii eli grillipaikan yhteyteen kenties sellainen.

Jonna kirjoitti...

hihhii, kiitti, mikko! mä tiesin, että sä tiedät. :-)

rumbo: niinhän ne ovat. mä olen kovasti onnellinen, että saan niitä vanhempieni duunin kautta. :-)

Nalle kirjoitti...

Hieno tuo kolmikerroksinen. Kisut voiskin sit nukkua tuolla koloissa ja putsata ne pölyt.

June kirjoitti...

Lavat on ihania<3 Minun piti vuosia sitten tehdä moisesta olkkarin pöytä, mutta sitten se jäi. Ja jos lavoja ei satu löytymään mistään, on ne tuhottoman kalliita ostaa. Toisaalta ainakin nykyiseen kämppääni lava olisi ollut aivan liian suuri pöydäksi.. Nyt on sitten 50-luvun vanha perunalaatikko ylösalaisin, renkaat alla :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...