Kullankeltaiset Norjan keskellä

Kotona. Kertonee jotakin kuluneesta syksystä, että en ollut tunnistaa olohuonettamme, kun avasin eilisiltana kotimme oven. Ei sillä, että se olisi muuttunut – tavarat olivat tismalleen samoilla paikoilla, joille olin ne jättänytkin –, mutta en ole kerinnyt muodostamaan minkäänlaista tunnesidettä tänne. Miten olisinkaan, kun työpäivät ovat poikkeuksetta 12–20-tuntisia. Pölähtäneestä päästä kertoo myös edellinen postaus katosta.

Työnarkomania on karmaiseva koettelemus. Eikä siihen auta se, että joku käskee lepäämään tai ottamaan "vähän vähemmän töitä". Uskokaa pois, sanon itselleni niin joka ikinen päivä. Tällaiset asiat juontavat juurensa jonnekin ihan toisaalle, eikä tavan kitkeminen onnistu hetkessä, ei edes vuodessa. Mutta sitä kohti!

Työmatka Norjaan avasi taas silmiäni, antoi aimo annoksen rohkeutta. Nyt taitaa olla aika sille yhdelle asialle, jota olen ajatellut aktiivisesti viitisentoista vuotta. Se = riski, rahapula ja miljoona muuta asiaa, mutta se saattaa tuoda tullessaan jotakin onnensorttista.

Ja nämä kuvat. Norjasta, tietenkin. Sienet kuvasimme viimeiseksi, Selma-kissan hetkeä ennen kotomatkaa. Onneksi täällä kotosalla odotteli samanlainen Ossi.

Two more pics from Norway. Had a busy but terrific week there. It gave me a lot to think about. Lots of courage to follow my instincts. I think it's about time to follow my heart and do something big (for me) I've dreamt about for 15 years.