keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Satunnainen sipuli ja seitsemän muuta

Ruusuliisa pyysi kertomaan seitsemän satunnaisuutta. Kiitos kaunis, ilahdutit – taas.

1. Puhuin Sienan kanssa viime viikonloppuna kynsistä, en muista, miksi. Häntä nauratti, kun kuuli, että valkosipulillakin on kynsiä.

2. Rakastan kirjani tekemistä. Rakastan myös sitä polkua, jolle olen poikennut ja joka taitaa kuljettaa minut johonkin aivan muualle. Käsitöiden pariin kuitenkin.

3. Istun nyt junassa. Palaveroin päivällä Helsingissä kahden ihanan ja innovatiivisen ihmisen kanssa. Toisella heistä oli syntymäpäivä.

4. Samaisessa palaverissa opin, että Pirkka-sarjaan kuuluu gourmetjäätelöitä. Kinuskia ja keksiä yhdistelevä maistuu taivaalta.

5. Olen vakava, hauskakin. Ja rohkea, siis hullunrohkea, etenkin suurissa päätöksissä.

6. Olen kadottanut vuoden varrella ystäviä mutta saanut uusia, tärkeitä ja rakkaita. Haluaisin oppia unohtamaan, ymmärtämään tai sulkemaan korvani. Mutta jotkin asiat ovat sellaisia, että en kykene, en ainakaan vielä.

7. Kuljen ensi viikolla t-paidassa. Vaikka väkisin. Roomassa on melkein 20 astetta lämmintä. Otan silti villalankaa mukaan ja paljon.

9 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Hyvä lista tärkeitä asioita. Onnea poluillasi, Jonna,

LauraQ kirjoitti...

Ite oot!

Suvi sur le vif kirjoitti...

Minä haluaisin olla (hullun)rohkea! Olen itse niin varovainen ja varman päälle ottaja että se saa välillä ihan pöhelöksi, varsinkin kun päätöksenteko ja mahdollisten riskien ottaminen kasvaa isommaksi.

(Psst. tuo vanha blogini on kuopattu, joten linkkilistassasi sijaitseva vie dead endiin:))

Mikko kirjoitti...

Kivaa Roomaa! Onko tuttu paikka, tarvitko matkavinkkejä?

Jonna kirjoitti...

anne: kiitos, you know me. :-)

lauraq: kiitos ja samoin! juttu jäi pahasti kesken, jatketaan sitä seuraavalla kerralla. ;-)

suvi: linkkilista päivitetty, sillä oli muutama muukin dead end. mutta tiedätkö, kyllä se rohkeus tulee, kun siihen luottaa, edes kerran. se kysyy aikaa, mullakin 34 vuotta. :-)

mikko: tackar! mä en ole käynyt roomassa ennen, mutta matkaseuralaiseni on asunut siellä vuoden. mutta kerro kaikki hyvät vinkit, jooko? raflat, vaatekaupat jne. vaikka jalkapalloahan mä sinne menen katsomaan. ;-)

Maire kirjoitti...

Kiitos samoin ;) ja ihanaa Roomaa!

Jonna kirjoitti...

maire, kiitos! mä lahden vasta ensi perjantaina, parahiksi lauantain futismatsille. :-)

Maire kirjoitti...

Roomassa on muuten outo tapa, alkoholijuomia ei myydä kaupoissa matsipäivinä. Me jäätiin kerran ihan hoo moilasina nuolemaan näppejämme. Varo ettei käy samaa vahinkoa :)

Jonna kirjoitti...

maire: kiitos tiedosta! hoomoilasina olisimme mekin olleet. :-) paitsi että peli on siirretty peri-italialaiseen tapaan maanantaille, jolloin pitää tulla jo kotiin. että jää matsi näkemättä, nyyhky. no, ehkä siellä piisaa muutakin tekemistä. ;-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...