keskiviikko 29. elokuuta 2012

Kerässä

Kysyin eilisiltana Kerän Facebook-sivulla, miten ihmiset ovat kauppamme löytäneet. Kovin moni kirjoittaa tiedonlähteekseen Musta tuntuun, mikä ilahduttaa ja onnellistuttaa meikäläistä. Kiitos.

En oikein tiedä, haluatteko te lukea Kerästä täällä Musta tuntuun puolella. En missään nimessä tahdo, että touhu menee tuputtamisen puolelle. Sanokaa te.

Olen yksin kaupalla. Ilma on harmaa, langoista saa silti inspiraatiota, iloakin. Jokin ääni minussa inttää, että tee jotakin punaista. Punaista, minä?!? Mutta eipä käy kieltäminen, tomaatti kutkuttaa ja vähän tummempikin. Neulonen pipon tai huivin, paitoja on aivan liiaksi kesken. Kämmekkäätkin kelpaisivat. Ja kirjaakin pitäisi edistää: takahuoneessa odottaa puolitoista kiloa haalean marjapuuron värisiä villalankoja, joista teen ylös-alasraglanpaidan, joka valmistuu päivässä. Uskokaa pois! Siinä se kirjani ydin muutenkin piilee, vikkelästi valmistuvissa töissä, vaikka on siellä muutama viikon parin urakkakin messissä.

Mitä te neulotte tai virkkaatte paraikaa?

Nämä kuvat ovat tämänpäiväisiä iPhone-otoksia. Oikea kamera huilaa kotona, se on kulkenut kesälauantaisin olallani häissä, viimeiset kuvattavat ovat ensi lauantaina. Sunnuntaina onkin sitten Designtorin vuoro. Keräkin on siellä DIY-paketteineen, lankoineen ja nappeineen.

Tuo kuvissa vilahtava tussi, muuten, on maailman paras liitutaulutussi. Hankimme sen Teippitarhasta, koska tuota liitutauluseinää piisaa täällä vaikka muille jaettavaksi. Jälki on siistiä, eikä se jauhota lattioita eikä pöytäpintoja, kun tekstit pyyhitään ja vaihdetaan uusiksi. Sillä pystyy piirtämään lasiinkin.

Just a few random pics of our shop, Kerä. I've been wondering how much I can write about the shop, since I don't want to make you feel exhausted of all this. But right now it's rather quite at the shop, and when ever that happens, it's iPhone's turn to take pictures.

14 kommenttia:

Pinja kirjoitti...

Tottakai laitat tänne Kerä juttuja! Sehän on niin suuri osa sun elämää, että olisi hassua jos se ei näkyisi täällä.

Mulla kaulahuivi (yhä) puikoilla, mutta yksi virkkuumatto valmis -ja se on jo mulle saavutus! Kyllä se vauhti tästä kiihtyy syysiltoina... :)

kasia kirjoitti...

Minustakin on kiva ihastella kauppaanne tämän blogin kautta.

Hanna kirjoitti...

Minäkin mielelläni luen Kerästä myös täällä! Ja voi mitä kuvia, tuo ensimmäinen varsinkin. Onko siinä tuolin selkänojalla peitto vai paita ? :) Kaunis on!

anana kirjoitti...

Täältä tykkään lukea kerästäkin ja odotan että pääsen siellä livenäkin käymään! Aloin jo taas suunnitella viikonloppureissua sinnepäin...

Tällä hetkellä puikoilla on yksi neuletakkia yksi pipo ja en malta odottaa että pääsen molemmista voiton puolelle ja saan jotain ihan muuta neulottavaa :)

Kiitos myös Teippitarhamuistutuksesta ja viikonjatkoja!

Saariston kasvatti kirjoitti...

Mulla ei ollut hajuakaan mistään Kerästä! :) saa kai sitä omaa touhuaan markkinoida, vähäsen kohtuudella, oon tykännyt blogistasi jotta itse en niitä juttuja ehkä niin kaipaa... Mutta langat, ovathan ne aina kiinnostavia.:)

eilen tein kirjoitti...

Mä oon samoilla linjoilla Pinjan kanssa, se on epäilemättä niin isossa roolissa tällä hetkellä teidän molempien elämässä että toki toki se saa ja kuuluukin näkyä täällä.

Mulla valmistui just muutamat pienet hommat, vähän rättiä ja pyyhettä ja sen sellaista. Nyt haaveissa olisi saada puikoille joku poncho/tuubihuivi/huivi sekä villatakki. Ja jos saan aikataulut sopimaan, piipahan Kerään perjantaina tuumailemaan tuota jälkimmäistä :)

Anonyymi kirjoitti...

Virkkaan kahta lippapipoa ja puikoilta löytyy toppi sekä trikookuteesta tyynyn alku. Ikuisuusprojekti pöytäliina odottaa laatikossa viimeisiä isoäidinneliöitään. Jossain vaiheessa pitäisi aloittaa jo suunniteltu sohtyynyn kirjonta. Ja laatikollinen lankoja odottaa ideoita. Missä välissä nämä kaikki valmistuu? Voi kun vois vaan tehdä käsitöitä kaiket päivät.

Mervi kirjoitti...

Toivon, että kirjoitat Kerästä! Orastavaa bisnesideapyörittelyä täälläkin, joten kiinnostaa kovasti toteutuneet haaveet ja haaveiden arkitodellisuus! Sitä paitsi se näyttääkin niin kauniilta!

Työnalla on rahi trikookuteesta, juuri ja juuri aloitettu niin, että tuo on patalapun kokoinen tällä hetkellä :)

Maija kirjoitti...

Samaa mieltä olen edellisten kanssa, Kerästä on kiva lukea, eikä tunnu yhtään tuputtavalta. En ole koskaan päässyt täältä kaukaa, mutta joskus vielä pääsen, olen sen itselleni luvannut :)
Mikä mikä ihana tuossa toisessa kuvassa näkyy, tuo virkattu juttu, onko se joku ohje? Näyttääpä kivalta.
Kirjaa en malttaisi odottaa, tahtois heti, sekin kuulostaa niin hyvältä.

Leena kirjoitti...

Ehdottomasti kirjoitat juuri siitä mistä haluat. Ja Kerä, se nyt vaan on ihana kauppa. Kyllä siitä juttuja riittää. :)
Neulon siitä liukuvärjätystä vihertävänkanertavasta huippuihanasta Sol dégradésta huivia. Tulee muuten tosi hieno pidennetyillä silmukoilla. Kiitos vain opastuksesta kesällä.

sku kirjoitti...

Täytyy vaan sanoa, että Kerä näyttää todella suloiselta kaupalta. Ainoa ongelma tässä on se, että olen täysin tumpelo kaikissa käsitöissä, joten olen tähän mennessä joutunut ihastelemaan Kerää ainoastaan ulkoa päin.

Tiitu kirjoitti...

Kerästähän lukee mielellään mistä vain. Puikoilla on villatakki itselleni, mutta suunnitelmissa jo vaikka mitä. Jos vaikka saisi tänä vuonna tehtyä nuorisolle puserot joululahjoiksi. Kirjaasi odottelen jo innolla.

nuokku kirjoitti...

Kerä saa näkyä ja kuulua. Ihania inspiraatiokuvia niillekin, jotka eivät Tampereelle asti lankakauppailemaan pääsekään :)

Jonna kirjoitti...

pinja: kyllä se kaulahuivikin sieltä valmistuu, usko pois! opetin viime viikolla pikkusiskoni neulomaan, ja se aloitti eilen jo toista kauluria! olin pakahtua ylpeydestä. :-)

kasia: kiva kuulla, kerä-juttuja on siis luvassa jatkossakin - aina semmoisin sopivin väliajoin.

hanna: kännykällä räpsin nuo kuvat. :-) tuolin selkänojalla on villatakin takakappale, joka odottaa muiden osien valmistumista. se on muita ihania -blogin tiinan ohjeella tehty.

anana: tervetuloa. kiskaise sitten hihasta, kun tulet. :-) mä tein tällä viikolla kaksi pipoa, mutta toisen ihan malliksi liikkeeseen. nyt haluaisin samanlaisen omaan päähäni. mutta ensin viimeistelen sinapinkeltaisen baktukseni. ja kymmenkunta muuta työtä... ;-)

saariston kasvatti: lankainspistä on varmasti luvassa, ainakin värien ja väriyhdistelmien muodossa. ja sisustustakin, kunhan saadaan taas rakennettua muutama uusi hylly ja kehystettyä muutama uusi kuva.

eilen tein: kiitos, kun kävitte! oli aivan huippua tavata livenä! nähdään sitteb syyskuussa helsingissä, eiks jeh?

anonyymi: sano muuta! liike on pitänyt pari ensimmäistä kuukautta niin kiireisenä, että eipä siellä ole paljon neulottu. mutta kotona kyllä. ja jokaisessa kolosessa aina pari silmukkaa.

mervi: täytyy tehdä joskus kunnon postaus yrityksen aloittamisesta ja siitä kaikesta, mitä se aluksi vaati ja vaatii vieläkin. mutta rohkeus, se on kaiken a ja o! :-)

maija: toisessa kuvassa on erika knightin uusi kirja, crocheting jotain... en muista koko nimeä. mutta suosittelen opusta, löysin omani akateemisesta.

leena: ei kestä kiittää! oli ilo olla avuksi. :-) pidennetyt silmukat ovat nerokkuutta, eikö?

sku: tervetuloa kerän alkeiskurssille. juuri viime viikolla järkkäsimme sellaisen ensimmäisen kerran, ja kyllä kaikki oppivat neulomaan – innostuivatkin vielä. :-)

tiitu: mäkin odotan kirjaani. :-) ensi viikolla kuvataan lopultakin ensimmäisiä kuvia, muun muassa kansi. jännittää jo hyvällä tavalla.

nuokku: kiitos. lupaan, että se näkyy ja kuuluu täälläkin kohtuudella. :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...