Perus

Kello on 4.41. Rakastan näitä aikaisia aamuja: hiljaista kotia, ikkunasta kantautuvaa linnunliverrystä ja olohuoneeseen lankeavaa auringonvaloa, viileänkeltaista, joka maalaa valkoisille seinillemme kuvioita. Ja satunnaisia autonääniä, jotka tekevät olon turvalliseksi tai ainakin tietoiseksi siitä, että ei ole yksin. Kaupungissa on aina kavereita, mikä tuntuu tärkeältä, vaikka vetäydynkin usein, hyvin usein, omiin oloihini ja viihdyn luvattoman hyvin. Ihan vain seiniä katsellen ja neuloen.

Tekeillä on muun muassa Veera Välimäen Color Affection. Harmaa ja rusehtava saavat vielä seurakseen mustan mutta eivät vielä, sillä sormet syyhyävät suunnittelemaan lyhyttä, vähän laatikkomaista paitaa, joka sopii maksihameen seuraan. Ja olisi tuossa pari pääteltävääkin, kun vain viitsisi.

Ja noin niin kuin loppukaneettina sanottakoon, että Ebba Masalinin maalaama opetustaulu on harvinaisen määrittävä asia sisustusmielessä. Tekisi näet mieli tilata Klaus Haapaniemen uusia, sinisiä tyynyjä, mutta minun ajatusmaailmassani ne eivät mahdu samaan huoneeseen viheriäisen kanssa. Voisin silti kokeilla, koska ovathan nuo nyt taas aivan järisyttävän hienoja. Niin kuin on Masalinkin, ja siinä se pulma justiinsa piileekin.

Klaus Haapaniemi has designed new cushions. Yes, please – with an enormous pleasure, I might add. :-)