sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Ja jalanpohjat kiittävät

Voisi kuvitella, että kirjaisin seuraavassa jotakin kengistä, mutta en. Jalanpohjat pitävät myös matoista!

Kuten olen kertonut, mattomme piipahtavat pesulassa kolmisen kertaa vuodessa. Vaikka ne ovat valkoiset, ne eivät kerää kuraa. Koiranpissa onkin toinen juttu. Vanhahkosta Bonostamme keittiönpöydänjalat ovat kelpo paaluja kuseksimisille. Kaikeksi onneksi kolttonen ei ole päivittäinen, ei edes viikoittainen, mutta kerran kuussa matto virkistyy golden showerilla. Inhaa? Indeed.




Mutta mattoihin. Olohuone-keittiökompleksimme yleisilme muuttui kertalaakista lämpimämmäksi. Tänään taion tänne joulua, joskin hillitysti. Jos vaikka joulutähden ikkunaan...

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miten ihmeessä lapsiperheessä voi olla matto pöydän alla? Ja vielä valkoinen? Meillä ainakin eläisi pöydän alta löytyvillä murusilla ja sotkuilla pieni porsas - kolme pesulakeikkaa vuodessa ei riittäisi lähellekään...

Jonna kirjoitti...

heh, meillähän asustaa porsas, oikeastaan kolme: kaksi koiraa ja yksi kissa. kyllä niille maittavat lapselta tipahdelleet tähteet. imurille myös. :-) saapa nähdä, miten maton sitten käy, kun tyttö alkaa itse syömään. nyt se on sellaista syötettävää sorttia. ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Onpas teillä kotoisan näköistä, eli toisin sanoen samanlaisia/kaltaisia huonekaluja kuin mulla itsellä :)

Anonyymi kirjoitti...

Ah, no tämä "omatoimisuuden puute" selittää kaiken. Odotahan vain... :-)

Jonna kirjoitti...

sugar kane: kiitoksia. joo, 50–60-luvut miellyttävät meikäläisiä. ja tollaiset rauhaisat värit pienillä piristysruiskeilla, kuten viherkasveilla. ;-) siitä tulikin mieleeni, että taidankin painella fiikuskaupoille.

anonyymi: mä luulen, että tuo matto karkaa lapsen omatoimisuuden myötä toisaalle. hankintalistalle musta matto. ;-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...