Kenkäkaapilla

Kuten ensimmäisessä postauksessani kerroin, elin jokusen vuoden vain tennareissa. Elän niissä yhä päivittäin, jos en muuten, niin koiria kusettaessani.

Olen minä saappaita ostellut aina silloin tällöin. Pari vuotta sitten sain iki-ihanat El Naturalistat, sellaiset pitkävartiset, karvavuoriset mohlot, joissa eivät jalat jäädy. Eivät vaikka elohopea hukkuisi alle kolmenkymmenen. Samaisena talvena vai olisiko ollut edeltävänä syksynä hankin nämä viininpunertavat Biancon bootsit. Niillä kävellessä kuuluu kiva kopse, heh.

Tämä syksy on kasvattanut kenkäkaappiani (tarvitsen sellaisen, en kestä tuolla eteisen lattialla lojuvia kenkiä, joita konttaileva kymmenkuisemme maistelee!) – yllätys, yllätys – tennareilla, joita en nyt kuvaile, mutta myös muutamilla saappailla. Elokuussa kipitin Ellokseen ja tilasin parit popot. Toiset ovat nämä mustat, yhdeksän sentin korolla varustetut saapikkaat, joita olen käyttänyt kerran. Pyörällä ajaessani. Ja kun pysähdyin ja iskin koipeni maahan, nilkkani nyrjähti. En aio luovuttaa vaan tallustelen näillä säännöllisesti sisällä. Kaipa mä kohta uskaltaudun uloskin.

Pidän pirusti myös näistä ruskeista Bronxeista, joiden varret pussailevat polviani. Ovat siis pitkähköä sorttia. Löysin kengät Spirit Storesta, kuten nuo punertavatkin (ja muutamat muut – tai aika monet, kiitokset E:lle). Ruskeat saappaat piristävät kummasti mustaa kokonaisuutta. Etsiskelen kyllä, edellä mainitun E:n vinkistä, ruskeaa rintarossia, joka toistaisi Bronxien väriä. Että kertokaapa ihmeessä, mistä sellaisen saisi. Eikä mitään krumeluuria.

Mutta mustissa Converseissa viihdyn kaikkialla. Juhlissakin. Ja keskellä talvea. Entinen opettajani kauhisteli, kun kahlasin kangas-Consseissani kylmissä nietoksissa. Mutta hei, olinhan mä varautunut villasukin. Eipä silti, eivät Converset mitkään lumikengät ole... Paitsi sellaiset karvaiset versiot!