lauantai 1. marraskuuta 2008

Koukussa

Lopetin lihansyönnin vuosia sitten. Satunnainen tupakointikin jäi nyt kymmenkuisen kääpiömme myötä, eikä tehnyt edes tiukkaa. Mutta mikäli joku tai jokin pakottaisi minut luopumaan lehdistä, kolkuttelisin parantolan portteja, vaikka lähellä se on silloin tällöin muutoinkin.

Olen aikakauslehtikoukussa. Postiluukustamme kolahtaa äkisti ympättynä yksitoista sisustus- ja muotilehteä. Eikä siinä vielä kaikki, kuten joku taannoin totesi: jokakuiselle ostoslistalleni kuuluvat ruotsalaiset Sköna Hem, Elle Interiör ja Elle, brittiläiset Living ETC, Vogue ja Elle plus muutamia muita kiintoisilta tuntuvia julkaisuja. Selittelen hankintojani ammatillani. Toimittajana meikäläisen tulee tietää, missä mennään. Jeps.

Rakastan uuden lehden tuoksua, kauniitakin ne ovat, liimasidotut aikakauslehdet. Niitä on kotonamme kaikkialla, vaikka koetan kerran pari vuodessa niitä inventoida. Osan vien oitis keräyslootaan, mutta muoti-, sisustus- ja lifestyle-lehdet jäävät koristamaan lehtikoteloita. Esimerkiksi nämä ovat erinäisiä vuosikertoja täynnä.


Lehtiä löytyy myös kirjahyllystä, senkin päältä ja ikkunalaudoilta.


Ja kahvinkeittimen luota.



Epämääräiset kasat kuuluvat kaappeihin.


Jotkut säilyttävät lehtiä vessassa. Se on kuitenkin ainoa paikka, josta aviiseja ei kotoamme löydä. Ja sitä paitsi luin jostakin, että vessassa lukeminen aiheuttaa peräpukamia. Nice...

1 kommenttia:

Kiki kirjoitti...

Minäkin olen lehtihullu, mutta yritän vähän vähentää nyt kun olen äitiyslomalla. Ja kun ne lehdet täyttävät jokapaikan! Jostain syystä Voguet ovat sellaisia, joita en mitenkään voi laittaa pois. Äiti tykkää kun jätin monen vuoden lehdet lapsuudenkotiin, enkä anna heittää pois. Mutta monen vuoden Living etc -kokoelmani annoin kirpparille, kunhan olin ensin pominut sieltä ne helmet säilytykseen.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...