Korut eivät ole meikäläistä varten, eivät ole oikeastaan koskaan olleet. En vain viihdy kaulassa killuvissa käädyissä, korvakorujakaan en ole käyttänyt sitten lukiovuosien. Niitä sentään käytin, korvanlehdessäni on yhä rivi reikiä, umpeutuneita kai.
Saatan silloin tällöin turvata kaulakoruun. Omistan niitä muutamia mutta käytän vain kolmea. Kaksi niistä muistuttavat kaiken lisäksi toisiaan: molemmat ovat pitkiä sydänriipuksella varustettuja hopeaketjuja. Korulippaani (joka on oikeammin seinään nakutettu naula) sisältää myös vuosikymmeniä vanhan aarteen: hopeisista tikuista ja violeteista kivistä kasatun käädyn. Voisin oikeastaan käytellä sitä useammin. Ehkä jo ensi viikolla.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti