tiistai 24. maaliskuuta 2009

Burgundit Biancot


Tässä ne nyt ovat, alelaarista lauantaina löytämäni saapikkaat. Käynti Ideaparkissa kannatti, tulipa ainakin todettua, että siellä on Biancon putiikki. Olen kaiketi kulkenut edelliset kaksi kertaa silmät suljettuina, sillä liike tuli meikäläiselle täytenä yllätyksenä! Valikoima oli kaikin tavoin kattava, mieleni olisi tehnyt muutamia muitakin kenkiä – ja laukkuja! Seuraavaa linja-autoilua Lempäälään odotellessa...

Piipahdin myös vaatekaupoissa, mutta mukaani tarttui jotakin muuta kuin vaatteita... En tiennyt, että Turnover myy kenkiäkin. Reippaasti alta puolen hinnan. Paljastettakoon siis, että sain toisetkin saapikkaat. Vihreät! Saapasvarantoni on viittä vajaa valmis (syksyä ja Pistoleita odotellessa...).

Ajattelin muuten lisätä blogiini yhden värin mustan, harmaan ja valkoisen lisäksi. Mistäs te tykkäisitte?

6 kommenttia:

Sugar Kane kirjoitti...

Noi on kauniit saapakset, harmittelin kun oma koko oli jo mennyt.

Turnoverin ihanat kengät myydään alle puolen hinnan siksi, että niiden mallistosta loppuu kengät ja laukut kokonaan, näin valisti mua Idari-liikkeen myyjä tänään. Ihan kamalaa, mä olen rakastanut niiden nahkaa, värejä ja lestiä tavattomasti.

Jonna kirjoitti...

sk, löysitkö jotakin mukavaa idarista? päätyikö sun mukaasi halapoja turnovereita? täytyy muuten kehaista, että lesti on kyllä yliveto. :-)

Sugar Kane kirjoitti...

Vakavaan harkintaan lähti sellaiset nudet "varrelliset" remmisandaalit/gladiaattorit Biancosta, auuuuuh, niitä tuli just liikkeeseen kun mä asioin. Vähän arveluttaa se varren pituus, mä näytän ehkä vähän kuulantyöntäjältä, kun varsi loppuu puoleen pohkeeseen. Eikös niitä just täällä sun palstalla sydäntalvella ihasteltu?

Turnoverin sinistä mekkoa mietin kans, yksissä tarjousavokkaissa oli mulle harmikseni liian pyöreä kärki... Mun viime kesän (ja varmaan tämänkin) lempisandaalit on niiltä.

Sugar Kane kirjoitti...

Katsoin siis VÄHÄN niinkuin tämän postauksen nudeja remmiversioita, mut ne olikin vähän korkeammat ja ohut/runsaampiremmiset: http://mmmustatuntuu.blogspot.com/2008/12/bianco-ss09-suupielistni-valuu-kuolaa.html

Eli en mä itse asiassa taida niitä tarjolla olleita halutakaan :) Sen sijaan niistä piiiiitkävartsisita mustista näen yhä unia (turhaan, niitä ei taida tulla idariin ainakaan, ja muut Tampereella ei enää myy biancoo?!?!). Siis näistä, jotka kaivoit mulle esiin :) http://mmmustatuntuu.blogspot.com/2008/12/biancot-nmkin.html

Duussi kirjoitti...

Ai väriä? Ehdotan liilaa! Semmosta nättiä tummaa, joka melkein osuu samaan "no onpa tosi värikäs" -kastiin mustan, harmaan ja valkoisen kanssa. :)

Jonna kirjoitti...

sk, sehän on sitten helsingin-reissun paikka. eikös kampista löydy biancon putiikki? harmillista, että spirit store lopetti biancon kauppaamisen... voi höh.

duussi: otin vinkistäsi vaarin. hih, varsin värikästä juu. ;-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...