sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Parasta meillä

Siivosin juuri neljä tuntia. Siirtelin huonekaluja ja jaoin makuuhuoneemme kahtia: Sienakin sai oman soppensa. Olin saada sydänkohtauksen työntäessäni senkkiä, joka on täynnä cd-levyjä ja lehtiä. Kohtalaisen painava kaluste. Eikä se edes näyttänyt hyvältä huoneen toisella laidalla, joten lykkäsin sen takaisin entisille sijoilleen.

Totesin siivoillessani, että meillä majailee johtohelvetti. Siksipä piipahdan ensi viikolla kirppareilla tarkistamassa, josko löytäisin 1950-luvun lipaston, jonka päälle televisio, stereot, digiboksi, X-box ynnä muut karmeudet mahtuvat ja jonka taakse kaikkien edellä mainittujen johdot piiloutuvat. Nyt ne ovat näkösällä, vaikka koetin piilotella niitä vinyylilevylaatikoilla (jotka ovat oikeasti vuosikymmeniä vanhoja puisia hedelmälootia). Ei hyvä, ei.



Siksipä päädyin kuvaamaan vain kattoikkunaamme. Se on ullakkoasuntomme parasta antia.



Pidän myös muutamien vuosien takaisesta asunnostani löytyneestä puutuolista. Se on täynnä maalinroippeita ja koiranpuremia, mutta mä tykkään siitä. (Isäni sen sijaan on koettanut kuskata sen kymmeniä kertoja kaatopaikalle.)

6 kommenttia:

Marsi(paani) kirjoitti...

Ihana tuo ikkuna! Joskus vielä hankin ullakkoasunnon jossa on isot kattoikkunat! Ja sitten ehkä sisustan sen hiukan niinkuin teillä, krhm.. :) Sun sisustusmaku käy kyllä niin hyvin yksiin mun maun kanssa!

Anonyymi kirjoitti...

Kivalta näyttää. Mutta tuli mieleen tuosta johtojen piilottamisesta että meillä homma on hoidettu niin että on matala kaappi ovilla, ovien takana kaikki laitteet ja telkkari kaapin päällä. Taustalvevyyn on porattu isoja ilman-ottoaukkoja ja kaikki johdot myös majailee kaapissa.

Sun blogia on kiva lukea kun joka päivä on postaus.

Tiinakaisa kirjoitti...

Johtohelvetti on meilläkin, niin tv:n (+systeemit) kuin tietokone (+hässäkät) -pöydän alla. Ollaan jo vuosia sitten hankittu pitkä säilytyskaluste tv-kamoille ja sinne taakse kerääntyy kilometreittäin johtoja (ja pölyä), pääasia että pysyvät piilossa.

Mustaleski kirjoitti...

Asutteko vuokralla vai omistusasunnossa? Ullakkoasunnosta haaveilen itsekin, mutta varsinkin täällä Hesassa kaikenlaiset yläkerroksen asunnot + loftit ovat hintojensa puolesta suoraan out of reach. Ja omistusasunnot nimenomaan.

Nimimerkillä "asunnon etsintä kuumeisesti käynnissä, yksi tarjouskin jo tehty" :)

Jonna kirjoitti...

marsi(paani): kattoikkuna on kaunis, vaikka kesällä siitä löytyy harva se päivä lokinjätöksiä. ;-) hei, huippua kuulla, että sisustusmakumme käyvät yksiin. tällä viikolla onkin luvassa sisustusaiheisia postauksia.

anonyymi: joo, tuollainen kaappisysteemi tekisi meillekin terää. katsastan tällä viikolla kirpparien annin ja toivottavasti löydän jotakin. harmi vain, että mä joudun skippaamaan matalat tasot. tuo lapsi tykkää liiaksi elektroniikasta. ;-)

tiinakaisa: tismalleen samaa mieltä: pölystä viis, kunhan johdot pysyvät poissa silmistä.

mustaleski: me asutaan vuokralla - kävi kyllä melkoinen säkä kämpän kanssa. täällä on kaikin puolin kivaa asustaa, mutta harmittaa vain, että en saa maalata yhtä seinää. kaapinovetkin ovat vähän kyseenalaisen väriset. ;-) mutta loftista sitä uneksitaan täälläkin. ehkä joskus.

Taina kirjoitti...

voi, ullakkoasunto kuulostaa hyvältä:) kaunis kattoikkuna, vaikka ei ehkä käytännöllisin aina..

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...