Toimistotapoja

Kaksi kuukautta ruotsalaisessa toimituksessa ovat osoittaneet, että

a) palaverointitavoissamme on eroja. Pidän kotimaisista toimituskokouksista: asiat etenevät loogisesti eivätkä sinkoile sinne tänne. Jos palaverin on määrä käsitellä joulunumeroita, olisi suotavaa, että ne myös käsittelisivät joulunumeroita eivätkä esimerkiksi kuusenkoristeiden kautta kieppaisi kesäisiin rantapalloihin. Pidän myös siitä, että palaverit johtavat edes jonkinlaisiin lopputuloksiin eivätkä vain kiepu epäolennaisuuksien ympärillä. Kaipaan tehoa! Hommat poikki ja pinoon ja piste.

b) kotimaisen toimituksen henki on hilpeämpi – on ollut ainakin niissä toimituksissa, joissa olen arkeni viettänyt. Ruotsalaiset ovat päällisin puolin mukavia, hymyilevät ja kysyvät aamun aluksi kuulumiset. Mutta siihenpä se sitten jääkin. En ole eläessäni saanut yhtä tylyjä sähköpostiviestejä kuin täällä ollessani. Yksinkertaisistakin asioista on väännettävä kättä. Ja virkkeet päätetään liutaan huuto- ja kysymysmerkkejä!?!?!?!

c) ruotsalaiset suhtautuvat suomalaisiin pienehköllä ylemmyydentunteella, mistä kaiketi kohta b:kin kumpuaa. En aio avautua aiheesta, koska menetän muutoin yöuneni. Sanonpahan vain, että meikäläisestä on kohtalaisen kummallista keskustella suomea sanaakaan taitamattoman tyypin kanssa siitä, millaisia tuntemuksia termi 'vanhanaikainen' suomalaisessa herättää. Tai tottahan siitä sopii keskustella, mutta ei mieluusti vängätä. Tuntuu, että me suomalaiset joudumme puolustelemaan toistuvasti toimiamme. Ja kotejamme. Ja kieltämme.

d) suomalaiset eivät suhtaudu lounastunteihin samanlaisesti – siis samanlaisella intohimolla. Ruotsalaispöydät tyhjentyvät työntekijöistään pian yhdentoista jälkeen. Poikkeuksetta. Aion kokeilla ensi viikosta alkaen samaa.

e) myös ruotsalaistoimituksissa työskentelee erilaisia ihmisiä. Totta puhuen suurin osa on rautaisia ammattilaisia, joita arvostan ja joista otan opikseni. Siksipä onkin harmillista, että sakkiin sopii myös david brentejä, jotka kuvittelevat tietävänsä kaikesta kaiken ja jotka säheltävät samanaikaisesti sadan tehtävän parissa eivätkä loppujen lopuksi suoriudu niistä yhdestäkään. Sellaisia, joiden tekemiset pitää tarkistaa, koska ne ovat kaiken sohlauksen jäljiltä virheitä täynnä. Argh.

Mutta korostettakoon nyt, että nämä ovat vain meikäläisen mietteitä – ja muutaman muun. ;-) Sopuhan se sijaa antaa, kuten tiedämme. Koetan venyttää pinnaani vielä neljä kuukautta. Eikä sitä oikeastaan tarvitse venytellä kuin yhden rouvaspuolisen David Brentin kanssa.

P.S. Brittiläinen The Office on Frasierin jälkeen parasta viihdettä. Suositan katsastamista, kummankin!