maanantai 28. maaliskuuta 2011

Koruharakka

Käytän harvakseltaan koruja. Tuntuu, että tatuoinneissani on kylliksi joulupuumaisuutta. Korvakoruja olen käyttänyt viimeksi parikymppisenä, lävistyksistä luovuin kolmekymppisenä. En edes osaa sanoa, miksi. En ainakaan aikuisuuttani. Haaveilen traguksesta mutta saapa nähdä, saanko aikaiseksi. Siis uskallanko. ;-)

Tulee niitä korujakin käytettyä. Tykkään pitkistä, ainakin 50-senttisistä ketjuista, mutta mieluiten valkkaan 70-senttisen. Tai sitten väkrään jotakin summamutikassa, kuten tämän nappikorun. Simppeli kuin mikä, mutta kovin mukava! 101:n lukijat tunnistanevat sen lehdestäkin. Ajattelin tehdä myös toisen, todennäköisesti kolmannenkin, mutta silloin valkkaan helmilangan. Kookosnapeista en kuitenkaan luovu, ne ovat niin kauniita.

Toinen suosikkini on Pinosta hankkimani miniatyyrimuistikirja. Matkin sillä työkaveriani Kaisaa, jolla on muutenkin mainio tyylitaju (terveisiä!). Kirja on myös Sienan mieleen. Kirppu piirsi meikäläiselle "mustan sateenkaaren" ja signeerasi sen nimellään, helpottaa kuulemma ikävää.

Korut yksi ja kaksi killuvat kaulassani paitsi kivuutensa myös materiaalinsa ansioista. Olen nikkeliallergikko, olen ollut pienestä pitäen. Saan ihottumaa hopeastakin. Väliin mahtui monta oireetonta vuotta, mutta taas on tuskailun vuoro.

Esimerkiksi tämä Aarikan prototyyppi, jonka löysin Vallilan tehtaanmyymälästä viidellä eurolla, nostatti kaulalleni punaisen, kutiavan läiskän. Aion silti käyttää korua toistekin – allergiasta ja sen lyhyydestä huolimatta!

Sanokaapa, oletteko te törmänneet nikkelittömiin, vähän veikeisiin kaulakoruihin. Niissä jos joissakin saa olla pientä pilkettäkin. Tai jos olette väsänneet jotakin itse, vinkatkaa ihmeessä: näpertelijä tahtoo testailla kaikenlaista. 

6 kommenttia:

Inka kirjoitti...

Moi Jonna!

Hieno tuo nappikoru, kelpais mullekin! :) Täältä löytyvät korvikset on ainakin nikkelittömiä (oireettomista korvistani päätellen), noista kaulakoruista en tiedä: http://welukontu.blogspot.com/

Anonyymi kirjoitti...

Moikka, Hanki ihmeessä jostain samantapaista ketjua nikkelittömänä ja siirrä nuo puulätkät siihen. Olen itse tehnyt niin muutaman Aarikan tehtaanmyymälästä ostetun korun kanssa. Koru on silloin ikäänkuin ihan sama mutta ei aiheutaa kutinaa ja punoitusta.

Jenni/MeidänKoti kirjoitti...

ja miten olis omiin näperryksiin nahka yms nauhat? mä tein pari nappikorua sellasiin.. ja huomasin juuri lauantaina häissä että ihka uudesta rannekorusta tuli ranteeseen ihottumaa, PLÄÄH :/

t. monimoniallergikko

Sylvi kirjoitti...

Äh. En ole itse varsinaisesti nikkeliallergikko, mutta jotain kutinaa saan epäaidoista koruista. Vaihdankin aina kaikki rihkamaroikkukorvisten koukut hopeisiin, jotka nekin aiheuttaa vähän närää korvissa. Mutta kultaisiakin koukkuja myydään, kalliilla toki. Epäaitoja ketjuja käytän vain paitojen päällä, poolopaitafanille ei ole vaikeaa välttää ihokosketusta korun kanssa. Jos on kovasti allerginen, tämä ei ehkä auta?

Eloisa Bonjour kirjoitti...

Moi, veikeistä en tiedä, mutta ainakin lasihelmikoruja löytyy uudesta kaupastani :) Veikeitäkin on suunnitteilla :)

Jonna kirjoitti...

inka: kiitos linkkivinkistä. :-) ja hei, suositan nappikorun tekemistä - sairaan helppoa ja nopsaa! (ja kätevää, pääsee hyödyntämään vanhoja nappeja!)

anonyymi: mä saan oireita kaikesta muusta paitsi kullasta ja kirurginteräksestä. se on käsittämätön homma. siis vaikka jossakin lukisi, että nikkelitön, meikäläistä kutittaa...

myyrä: joo, nyt edetään langalla ja nahalla. :-)

sylvi: mä olen sellaisten o-aukkoisten paitojen ystävä... ehkä mä sinnittelen jonkin aikaa huivien kanssa, ja jos oireet taas jossakin vaiheessa helpottavat, palaan koruihin.

pauliina: pakko käydä heti tsekkaamassa. :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...