Ystäväni miettii paraikaa Facebookissa, miten niitä oikeita ratkaisuja tehdään. Vastaus kiinnostaisi minuakin. Oletan olevani oikeilla jäljillä mutta en kuitenkaan tiedä.
Tiedättekö te? Tuntuuko teistä, että olette löytäneet paikkanne pallolla? Milloin tällaiset kysymykset loppuvat – meikäläisen mittarissa on jo 33 vuotta? Vai tarvitseeko niiden loppua: antavatko ne sitä potkua, jota jokainen tarvitsee? Tai ainakin minä.
Tämä tuskin tulee yllätyksenä kenellekään, mutta jos vielä jonakin päivänä opiskelen jotakin uutta, se on valokuvausta se. Tunne kutittaa (tai tyrmää) joka ikinen kerta, kun katselen kauniita kuvia, vaikkapa ruotsalaisen
Pia Ulinin, sen saman, jonka
Nesting-kirjasta kirjoitin pari kolme päivää sitten.
Tykkään tolkuttomasti kahdesta ensimmäisestä, Pian lifestylekategoriaan kuuluvasta, kuvasta. Sisustuskuvatkin koskettavat, mutta ennemminkin materiaaleiltaan kuin valoiltaan tai tunteiltaan. Taidan kaivata katseita.
There are moments I keep on thinking of years to come, what to become etc. Even though I'm turning 34 this year. Don't know if these kind of feelings ever end – or are they the driving force that keep us passionate... But the thing I know is if I ever start to study again, it will be photography. Beautiful pictures, like these from Pia Ulin, are a constant reminder. What abou you, are you sure you are on the right track?
4 kommenttia:
Minä olen tehnyt elämäni parhaat ratkaisut joko tunteella (alan valinta), sisäistä ääntä kuuntelemalla (elämäntyyli) tai hetken mielijohteesta (naimisiinmeno).
Eli järki ei paljon kuvioihin kuulu :)
Ei silti tunnu siltä että tietäisi aina mihin suuntaan kääntyä. Elämä tuo jatkuvasti eteen tilanteita joissa pitää taas tehdä ratkaisuja, sitähän se elämä on. Ainoastaan aiempien kokemusten perusteella uskallan luottaa edelleen yllä mainittuihin kolmeen sen järjen sijasta.
Elämä on täynnä valintoja. Luotan useimmiten sydämen ääneen, järjelläkin on joskus näppinsä pelissä. Elän juuri sellaista vaihetta elämässäni, että mietin paljon mitä elämältäni haluan. Unelmien toteutus on käynnissä ja toivon löytäväni paikkani maailmassa. Päätökseni tehdä niille asioille jotain jotka ovat mahdollista minun käsissäni ja olla murehtimatta niitä joille en mitään voi, on tuonut mulle "rauhan". Löydän voimani niistä asioista, joista minulle tulee hyvä mieli. Valokuvaus on yksi niistä. :)
Tämä pohdinta kuuluu samaan kategoriaan kuin kysymys "Mikä minusta tulee isona?". Olen jotenkin rauhoittunut kysymysten kanssa, vaikka vastaukset eivät olekaan kirkkaina päässäni. Tulevat sitten joskus, jos ovat tullakseen! (Ja ikäähän mulla on muutama vuosi sua enemmän...) =)
Mietin joka päivä mitä ja mikä minusta vielä tulee. Mitä haluaisin oikeasti tehdä ja minne vielä mennä.
Mä luulen, että tällainen taipumus on toisilla luonteessa, joillakin ei. On kavereita, jotka eivät oikein ymmärrä mistä puhun, kun hörisen elämän tarkoituksesta, onnellisuuden etsimisestä ja jatkuvien uusien haasteiden kaipuusta..
toiset osaa olla onnellisia just niillä nappuloilla, jotka on jo annettu.
Lähetä kommentti