sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Acne JR

Elämäni suurimpia ongelmia on sana 'ei'. Se soljuu suustani ilmoille aivan liian harvoin, silloinkin pieninä  pihauksina. Sienan suhteen 'ei' kuuluu kategoriaan mahdottomat. Lapsi ei valtavia vaadi, mutta kun vaatii tai pyytää, meikäläinen hipsii kaupoille. Odotan jo sitä hetkeä, kun hän sanoo tahtovansa ponin. Siis oikean ponin. Minäkin tahdon.

Acne on avannut JR-putiikkinsa verkkoon. Rumpaloivassa taloudessa ei ole koskaan kylliksi rumpuja. Eikä kai elukoitakaan – missään muodossa.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Lasten kanssa kannattaa varmaan opetella se "ei", ja tarpeeksi ajoissa. Työkaverini ja hänen tyttönsä ovat aivan ääriesimerkki, mutta kuitenkin: hämmästyin kun tyttö sai toisen nimensä nimpparipäivänä aika hulppean lahjan. Tämäntapaista, jatkuvaa touhua katsoessa tulee vähän surullinen olo. Äitiyteen pimahtanut on pilannut lapsensa, vaikka tarkoitus on hänellä päinvastainen.

Tiina

Jonna kirjoitti...

no, ehkä tässä oli jotakin sarkasminpoikasta. kaikesta kauniista päätellen en ole onnistunut pilaamaan lastani. tai jos olen, niin ihan muulla kuin lellimisellä. nyt tuntuu, että pidän turpani kiinni, kun sieltä tuntuu tulevan sammakoita.

anita kirjoitti...

älä muru huoli. mää opetan sut. moottoriurheilun lomassa ,)

Jonna kirjoitti...

kiitos, muru. jumankauta, nyt sinne ahvenistolle ja heti! :-)

Tipu kirjoitti...

ÄÄK miten hienoja! Hauska sattuma tuohon ponin haluamiseen liittyen... kävin viikonloppuna ekaa kertaa ikinä ratsastusvaelluksella ja ehdotin tytölleni (7-vee) yhteistä ratsastuskurssia kesällä. Vastasi myöntävästi, ja ehdotti heti perään että ostetaan sitten molemmille omat hevoset ja niille navetta!

Jonna kirjoitti...

maire: mä olen ratsastanut kuusivuotiaasta, mutta aikuisiällä hevosen selässä on tullut istuskeltua vain harvakseltaan. ja se, jos mikä, harmittaa. mä odotan, että siena kasvaisi kylliksi, että voisin viedä sen tallille ja pompata siinä samalla itsekin hevosen selkään. :-)

anita kirjoitti...

halusin vielä sanoa, jotta älä pidä turpaasi kiinni. ei tule sammakoita. sarkasmin käyttö värikynänä on taidetta. itse kutsuisin jopa elinehdoksi..

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...