torstai 31. tammikuuta 2013

Piilossa


Hanna-Riikan Piilossa (2006) nojaa vielä seinään, odottaa muutamaa muutosta olohuoneen kalustuksessa. Valkoinen nahkassohva saa vaihtaa kotia, se on kivitalon sohva, ei puutalon. Vaikka juuri nyt se ei muuta minnekään, ei ennen kuin jaksan nousta ja katsoa taas totuutta. Menetin tiistaina parhaan ystäväni, veljeni, lapseni, maailman karismaattisimman miehen. Koiravanhukseni Bono kuoli tarpeettomasti eläinlääkärin virheen vuoksi. Ja minä siivoan sen myötä arjestani asiat, jotka vain ottavat ja joiden kanssa en saa olla minä. Otan tilalle hyvää ja uuden sohvan. Ja jonakin päivänä pienen lyttynaamaisen koiranpötkäleen, jolla on silmissä sama pilke kuin Bonolla.

Piilossa (2006) by Hanna-Riikka Heikkilä. Waiting for the right spot.

14 kommenttia:

Nalle kirjoitti...

Lämmin halaus täältä sinne. Rakkaus jää elämään.

Vihreä Lintu kirjoitti...

Olen tosi pahoillani Bonosta. Niin surullista.

Tilittäjätär kirjoitti...

Voi Bonoa, voi surua, vois sinua. Minun koiravanhukseni kuoli appiukon koirien päällekarkauksen seurauksena viime kesänä. Se oli musertavaa. Kyyneleet nousevat silmiin vieläkin, kun muistelen kuinka koiruus katsoa tapitti minua suoraan silmiin, totisena ja surullisena ja tajusin, ettei se selviä.

emmi kirjoitti...

Voih.tuli kyyneleet silmiin.surullista.

Anonyymi kirjoitti...

Osanotto suruun. Niin ison jäljen ne parhaat ystävät sydämeen jättävät <3

T. satunnainen lukija

Lady of The Mess kirjoitti...

Voi - perheenjäsenen menetys on aina kamalaa. Haleja. Ja aikaa.

Rimma | RIMMA + LAURA -matkablogi kirjoitti...

Voi miten surullista. Ja vielä eläinlääkärin virheen vuoksi. Otan osaa!

Marjo kirjoitti...

Voi apua, otan osaa. Hirmuisesti haleja <3

Maija kirjoitti...

Kamala juttu :( Koirasta tulee kyllä sellainen elämänkumppani, kamalaa menettää se tuolla tavalla. Voimia!

Unknown kirjoitti...

Mulle tulee aina kyyneleet silmiin, kun kuulen surullisia koirauutisia. Voimia ja lämpimiä ajatuksia täältä suunnalta <3 Muistot elävät kuitenkin aina!

Päivi kirjoitti...

Voi ei! Olen niin pahoillani. Jaksamista surun keskelle.

Anonyymi kirjoitti...

Voi itku, kuinka surullisia uutisia :( kaikkea jaksamista suruusi!

Griffonit ovat ainutlaatuisuudessaan jotain todella suurta, itsen olen jo koittanut tehdä surutyötä vanhempieni luona olevasta brabbarimummosta, mutta ei siihen voi ennalta mitenkään valmistautua.

Jonna kirjoitti...

Kiitos kaikille. Suru ei ota vielä lohjetakseen, eikä viha ja katkeruus eläinlääkäriä kohtaan kaikkoa. Ei vielä. Elämäni tähänastisista menetyksistä suurin, mutta eiköhän tässä vielä koita aika, jolloin hyvät muistot jättävät murheen alleen.

Johanna kirjoitti...

Voi ei! Voimia ikävään ja suruun! Minullakin melko pian edessä koiravanhuksestani luopuminen ja se tulee olemaan tähänastisen elämäni raskain päivä, kun sen päätöksen joudun tekemään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...