maanantai 4. heinäkuuta 2011

Melancholian jälkimainingeissa

Näin eilen Lars von Trierin Melancholian. Samaistumisen määrä oli kokoa massiivinen. Sen jälkimainingeissa maailma on koristelematon, ruskea ja pilvinen. En kerro enempää, jos aiotte mennä katsomaan sitä. Suosittelen kuitenkin – sen synnyttämästä ahdistuksesta huolimatta.

5 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

kiitos kaunis, annika. mä suuntaan nyt sun blogiisi. :-)

Mikko kirjoitti...

Mä näin sen kans eilen. Alku ja etenkin loppu oli tyrmäävän hienoja, muuten pikkasen liikaa haahuilua mun makuun. :)

Jonna kirjoitti...

kyllä. tiivistys ei olis ollut pahitteeksi, mutta huh: kyllä trier kiteytty vakavan masennuksen niin sairaan kuin omaisenkin näkökulmasta. mulla on vieläkin veto pois...

June kirjoitti...

Melancholia on mieletön. Se ahdistus, mikä puristaa kasaan teatterista poistuttaessa.. Huhh.

Jonna kirjoitti...

mä olen nyt katsellut kahden viikon sisään melancholian ja biutifulin. eivät kyllä millään lailla ylevöitä eivätkä helpota ahdistusta. mutta voi hitto, mitä leffoja! erityisen paljon mä tykkäsin biutifulista. meni kyllä mun top kolmoseeni - ihan jo visuaalisuutensakin takia.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...